
Hämeenpuisto on Tampereen pisin puisto, joka ulottuu melkein Näsijärvestä Pyhäjärveen asti. Yli kilometrin pituisella esplanadilla on kesäkaudella muutama viihtyisä puistoravintola ja sen äärellä on myös pubeja ja ruokaravintoloita.
Katso tästä ravintoloita lähellä Hämeenpuistoa.
Hämeenpuisto on yksi tamperelaisten olohuoneista etenkin kesällä ja etenkin Pääkirjasto Metson alue on osa Tampereen idyllisimpiä kaupunkimiljöön alueita.
Historiaa ja tarinoita puistosta löytyy niin paljon, että aiheesta on rakennettu kävelykierroskin. Hämeenpuisto päästä päähän -kierros tutustuttaa eri aikakausien arkkitehtuuriin ja kulttuuriin. Tampereen oppaiden kävelykierroksella nähdään muun muassa huippuarkkitehtien luomuksia, kuten pääkirjasto Metson, Aleksanterin kirkon ja Wivi Lönnin koulu, sekä runsaasti kaupungin historian vaiheita kuvastavia patsaita.
Hotelli lähellä Hämeenpuistoa
Etelästä pohjoisen suuntaan kohti Näsineulaa tullessa Hämeenpuisto huipentuu kansallisromanttiseen näkymään, joka ihastuttaa veden lorinallaan. Näsikallion suihkulähteen veistokset ovat Emil Wikströmin käsialaa, kuten Helsingin rautatieaseman kuuluisat valaisimetkin.
Suomen taiteen kultakauden merkittävimpiin kuvanveistäjiin kuuluneen Emil Wikströmin taiteilijakoti löytyy Etelä-Pirkanmaalta Sääksmäeltä. Visavuori löytyy aivan matkan varrelta Helsingin ja Tampereen väliltä noin 30 minuutin automatkan päästä Tampereelta.










