KotiMatkailuAunessilta ylittää Pohjoismaiden pisimmän sisämaavuonon

Aunessillalta on vain lyhyt kävelymatka Kämmenniemen uimarannalle

Aunessilta ylittää Pohjoismaiden pisimmän sisämaavuonon

Aunessilta, Kuvaaja Toni Honko, Kohokohdat.fi

Aunessilta on jykevä ja kauniskaarinen graniittisilta matkalla Tamperen keskustasta Teiskoon. Sen jykevä 1899 valmistunut kiviholvi on Museoviraston suojelussa. Paarlahtea on monesti kutsuttu Pohjolan pisimmäksi sisämaavuonoksi ja se onkin yksi Näsijärven veneilyalueen kauneimpia alueita.

Aunessillalta avautuu kaunis näköala Näsijärven suuntaan, mutta myös Paarlahden uuden sillan suuntaan. Uudelta sillalta näkee parhaiten Paarlahden suuntaan. Vuonot ovat jääkauden synnyttämiä ja Paarlahden lisäksi niitä löytyy lähinnä maamme pohjoisesta. Sulava jäämassa on virrannut Paarlahden kautta mereen Ancylys-järven aikoihin, jolloin nykyisen Tampereen alue sijaitsi vielä sisämeren rannalla. Kymmenen kilometriä pitkän vuonon syvin kohta on 60 metriä.

Vaikuttavin tapa tutustua Paarlahteen on veneellä, jolloin pystyy seilaamaan vuonon perukoille asti. Paikalle pääsee helposti myös Tampereen paikallisbussilla sekä tietysti omin kulkuneuvoin.

Aunessiltaan voi tutustua esimerkiksi silloin, kun Tampereelta suuntana on Helvetinjärven kansallispuisto, Muroleen kanava, Ruovesi tai Virrat.

Aunessillalta on vain lyhyt kävelymatka Kämmenniemen uimarannalle ja idylliseltä alueelta löytyy myös Kämmenniemen kyläkeskus palveluineen. Paarlahden perukoilta löytyy myös Viitaniemen uimaranta.

Aunessilta on upea osa Tampereen historiallisia kohteita – katso myös muut Tampereen nähtävyydet ja luontokohteet.

Retkikohde veneellä Näsijärvellä Pysähdyskohde Teiskossa Pysähdyskohde matkalla Ruovedelle tai Virroille

Aunessilta ja Paarlahti
Vuonomaisemaa Aunessillan suunnasta syvemmälle Paarlahteen. Kuva: Toni Honko, Kohokohdat.fi
Paarlahden uusi silta ja näkymä Aunessillalle kohti Näsijärveä. Kuva: Toni Honko, Kohokohdat.fi

Näin Aunessillalle paikallisbussilla:
https://moovitapp.com/?from=Keskustori&to=Aunessilta,%20Tampere&fll=61.4973_23.76156&tll=61.631061_23.837855&customerId=4908&metroId=2621&lang=fi&t=1

Kämmenniemen uimaranta on niin lähellä Aunessillan näkymiä, että sillan voi helposti nähdä myös vedestä käsin.

Kämmenniemen uimaranta kartalla

Viitaniemen uimaranta kartalla

Saunalaiva synttäreihin ja polttareihin – m/s Rosendahl risteilee Näsijärvellä

Toni Honko
Toni Honko
KOHOKOHDAT.FI, Lifestyle Media Oy, 040 591 8219, toni.honko@kohokohdat.fi

KERRO MUILLEKIN



Ravintola Tampere kassajärjestelmä

karaokebaari Tampere

AJANKOHTAISTA

Lisää luettavaa
SINUA VOISI KIINNOSTAA

Viinitapahtumat, tastingit ja viinintekijäillalliset Tampereella

Viinitastingit, viinitapahtumat tai viinintekijäillalliset tarjoaa loistavan mahdollisuuden tutustua viinin...

Teerenpelin stand up -klubi 2026

Tampereen Teerenpelissä on kerran kuukaudessa torstaisin ja lauantaisin naurulihaksia venäyttäviä stand up -koomikoita.

Riistakausi 2026 Tampereen ravintoloissa: peuraa, poroa, hirveä, fasaania, …

Parhaillaan meneillään oleva jahtikausi tuo Tampereen ravintoloiden pöytään Suomen luonnon parhaat antimet. Riistaa ravintoloissa, olkaa hyvä!

Joululounas Tampere 2026 – Poiminnot Tampereen jouluisista mauista

Poimimme tänne Tampereen joululounaat ja joulubrunssit joulukuussa 2026. Joulunalusaikaan...