essiavellan-master-of-wine-812x501
Päivitetty 26.11.2015

Tampereen Vinoteekki on komea yksityinen viinikellari ja juhlahuoneisto aivan kaupungin ytimessä. Viinikellarin syleilyssä sijaitsee pullopaljous jumalaisia juomia, mutta siellä on tarjolla myös opastusta niiden saloihin. Essi Avellanin tämän syksyn Viinikoulun luennoilla käydään läpi mm. erilaisia riistaviinejä, syvennytään samppanjaan ja tutustutaan jouluruoille sopiviin viineihin väkevöityjä viiniherkkuja unohtamatta.

Samppanja-asiantuntija ja viinikirjoittaja MW Essi Avellanin jo vuodesta 2007 asti vetämä Viinikoulu on viihdyttävään pakettiin käärittyä napakkaa faktaa. Luennoista voi valita juuri sen itseä kiinnostavimman, mutta parhaiten toki oppii osallistumalla koko Viinikoulun ohjelmaan.

Syyskauden ensimmäisellä luennolla sukelletaan riistaviinien makupyörteisiin. Viinit myös testaillaan riistalautasen makupalojen kumppaneina. Seuraavalla kerralla antaudutaan samppanjan vietäväksi ja maistellaan pullokoon vaikutusta juomista jaloimman makuun. Viimeisellä kerralla vuorossa ovat joulunajan makuihin sopivat viinit. Minkälainen viini sopii joulukalan tai kinkun kaveriksi? Entä minkälaisia väkevöityjä viinejä joulun seutuun voisi siemailla?

Joululahjavinkki!

Essi Avellanin viinikoulun kevätkaudelle on saatavilla lahjakortteja: 3 X 180€, 1 X Samppanja 100€, 1 X Viini 70€

Jokainen kurssikerta on oma kokonaisuutensa, jonka rakenteessa Essi ottaa hyvin huomioon jokaisen osallistujan lähtökohdat. Joku saattaa olla ensimmäisessä kertaa viiniopin äärellä, toiset taas jo pitkäänkin harrastaneita. Kenenkään ei tarvitse olla sormi suussa tai vastaavasti tylsistyä.

vinoteekki1

Viinikurssit ovat myös mielenkiintoinen lahja sekä varsin pidetty tapa palkita tai kouluttaa työntekijöitä. Esimerkiksi asiakkaita ravintoloissa kestittävät henkilöt hyötyvät viinitietoudesta, kun viinien tilaaminen helpottuu. Ihmiset myös verkostoituvat helposti yhteisen kiinnostuksen kohteen äärellä.

– Usein täällä tutustuneet kurssilaiset lähtevät yhdessä vaikkapa syömään ja jatkamaan juttua viineistä, Vinoteekin toimitusjohtaja Tarja Mattsson kertoo.

Kurssikerrat eivät ole korvamerkittyjä, vaan paikkansa jollain kerralla voi antaa vaikkapa ystävälle, mikäli on itse estynyt pääsemään paikalle. Viinikoulutusta on saatavilla Viinikoulun luentojen lisäksi myös räätälöidysti tilauksesta. Vinoteekissa voi järjestää esimerkiksi yksityistilaisuuden seurueelleen ja yhdistää siihen viinikoulutusta tastingeineen.

Essi Avellanin Viinikoulun syksy 2015

5.10. klo 18 alkaen – Syksyn riistaviinit 70€
Testataan viinit riistalautasen kanssa.

2.11. klo 18 alkaen – Samppanja 100€
Maistetaan pullokoon vaikutus samppanjaan.

30.11. klo 18 alkaen – Joulunajan parhaat viinit 70€
Kalapöydästä kinkkuviiniin ja väkevöityihin viineihin.

Viinikoulun hinta 180€ (sis.alv 24%). Mikäli haluat osallistua vain yhteen viinikouluun, on hinta 70 € ja samppanja 100€.

Sitovat ilmoittautumiset: tarja@essiavellan.com, www.essiavellan.com

Vinoteekki

Teksti: Ronja Honko, Lifestyle Media Oy