
Tiistaina 17.10. Tuomiokirkonkadulla sijaitseva pikkuinen ArmasKuppila avautuu kikkailemattomana Viinikuppilana, jossa on tarjolla erinomaisia viinejä ja hauskaa ruokaa. Sooloilevan viinivedon takana on itse ravintoloitsija-sommelière Christina Suominen ja paikka sellainen, jossa hän itse viihtyisi. Ja viihtyykin.
Viinikuppilan konsepti on tuttu pikkuisista ranskalaisista viinibaareista. Ravintoloitsija on yksin töissä ja tekee kaiken itse.
– Viinikuppilassa voi piipahtaa tai istua pidempään tilaillen pieniä ruoka-annoksia. Töiden jälkeen ennen iltamenoja, shoppailun ohessa, tiedonjanon yllättäessä tai jos vaan haluaa jotain pientä hyvää, kuvailee Suominen.

Annostarjonta vaihtelee, ja tarjolla olevat antimet kirjoitetaan taululle päivittäin. Suominen suunnittelee, misaa ja valmistaa kaikki syötävät itse. Menun hän on suunnitellut omien sanojensa mukaan varastaen sumeilematta ideoita paremmin osaavilta. Valmiita ohjeita hän ei ole silti saanut keneltäkään, vaan Viinikuppila on aivan ehtaa Christinaa. Luvassa viinikuppiloitsija väläyttelee olevan mm. pikkuista tartaria, paahdettuja cashewpähkinöitä, pateita, lehtikaalia, haudutettua selleriä, juustoja ja Sorsapuiston silakoita.
– Ruoka voi olla sellaistakin, mitä ei meillä pidetä viinille sopivana ollenkaan. Haluan näyttää, kuinka hienosti natural-viini kestää, Suominen kuvailee innoissaan.
Viinikuppila on ollut Suomisen suunnitelmissa ja haaveissa jo vuosia. Lopulta koitti se klassinen ”nyt tai ei koskaan” -hetki.
– Tämä on jotain sellaista, mitä olen aina halunnut tehdä. Kun kiertelin Nizzassa viinibaareissa, halu tuoda tällainen viinibaari Suomeen vain kasvoi.

Ravintola C:n paikalla toimii nykyisin Bistro C
– Turha odottaa laajaa valikoimaa laseittain tarjottavia viinejä. Ruuan ja viinin yhdistämisen mantratkin voi heittää roskikseen ja tulla oppimaan jotain ihan uutta, Suominen summaa veikeästi.
Vaikka kyseessä on Suomisen oma pop up, saattaa joitain Viinikuppilan elementtejä jäädä Kuppilan toimintaan jatkossa.
Viinikuppila on auki 17.9 – 14.12. ma-to klo 16-22 osoitteessa Tuomiokirkonkatu 17.
Teksti ja kuvat: Ronja Honko, Lifestyle Media Oy
Piirros Viinikuppilan Christinasta: Petra Suominen







