KotiArkistoidutBistro LePot: Rapukausi kiihtyy loppua kohti

Bistro LePot: Rapukausi kiihtyy loppua kohti

rapuKOTISIVUT RAVINTOLAESITTELY

Ravut, nuo vikkelästi peruuttavat saksiniekat elävät ”parasta sesonkiaan” tunnustellen itsensä särjentuoksuisiin mertoihin.

Joissain ravintoloissa rapukausi näyttää jo himmaavan, kun Arto Rastaan perinteitä kunnioittavassa ranskalaisravintola Bistro LePotissa rapukausi näyttää vain kiihtyvän. Syynä tähän saattaa olla, etteivät ravut ole ylihinnoiteltuja, kuten esimerkiksi monissa Helsingin ravintoloissa. Pyhäjärvestä pyydettyjä täplärapuja on saatavilla ainakin syyskuun puoliväliin asti, ja yhden ravun hinta on kohtuullinen 4 euroa kappale.

Jotta bistron ravustajat tietävät kokea merrat, ravintolaan kannattaa tehdä varaus viimeistään 2 arkipäivää ennen rapuillanviettoa.

Rastaan ruokafilosofian mukaan suomalaisia ja lähiraaka-aineita suositaan ihan itsestäänselvästi sen kummemmin asiasta numeroa tekemättä. Esimerkiksi kaikki liha on kotimaista. Vaikka ruoka on laadukasta, on kyseessä silti vahvasti oman rahan paikka.

Bistro LePotin erikoisuutena ovat kauniissa käsintehdyissä astioissa tarjolle tuotavat pataruoat. Syyskuussa ravintola julkaisee uuden ruokalistan. Myös suositut Possuperjantait jatkuvat 5.9.2014 alkaen.

Teksti ja kuvat: Ronja Honko, Lifestyle Media Oy

KOTISIVUT RAVINTOLAESITTELY


Toni Honko
Toni Honko
KOHOKOHDAT.FI, Lifestyle Media Oy, 040 591 8219, toni.honko@kohokohdat.fi

KERRO MUILLEKIN



Ravintola Tampere kassajärjestelmä

karaokebaari Tampere

AJANKOHTAISTA

Lisää luettavaa
SINUA VOISI KIINNOSTAA

Viinitapahtumat, tastingit ja viinintekijäillalliset Tampereella

Viinitastingit, viinitapahtumat tai viinintekijäillalliset tarjoaa loistavan mahdollisuuden tutustua viinin...

Teerenpelin stand up -klubi 2026

Tampereen Teerenpelissä on kerran kuukaudessa torstaisin ja lauantaisin naurulihaksia venäyttäviä stand up -koomikoita.

Riistakausi 2026 Tampereen ravintoloissa: peuraa, poroa, hirveä, fasaania, …

Parhaillaan meneillään oleva jahtikausi tuo Tampereen ravintoloiden pöytään Suomen luonnon parhaat antimet. Riistaa ravintoloissa, olkaa hyvä!

Joululounas Tampere 2026 – Poiminnot Tampereen jouluisista mauista

Poimimme tänne Tampereen joululounaat ja joulubrunssit joulukuussa 2026. Joulunalusaikaan...