Kattilan asiakkaat kyselevät laseihinsa usein paikallisia juomatuotteita. Vuoropäälliköt Marianne Riihimäki ja Joonas Koto ovat ylpeitä Kattilan laadukkaista lähijuomatuotteista, joista monet ovat niittäneet maineen lisäksi myös palkintoja. Kuva: Ronja Honko, Kohokohdat.fi

Kattila on uudistanut sekä sisustuksensa että ruokakuvionsa. Uusissa valoisissa ja raikassävyisissä tiloissa asiakkaita palvelee vanha tuttu salitiimi, joka innostuu itsekin omasta juomalistastaan ja osaa löytää suunmyötäisen juoman sellaisellekin asiakkaalle, joka ei välttämättä tiedä omaa makuaan.

Kattilan uusi, raikas ilme toteutettiin ravintolan omalla porukalla, sillä henkilökunta innostui mahdollisuudesta päästä näyttämään kyntensä yllättävällä työsaralla.

– Kun saimme Viikinsaaren kesän pakettiin, juostiinkin jo tänne remppahousut jalassa. Se oli aika intensiivinen mutta tosi kiva pariviikkoinen, kun päästiin tekemään jotain ihan muuta kuin yleensä. Revittiin irti seinää ja hyllyä, rakennettiin ja maalattiin uutta, vuoropäällikkö Joonas Koto kuvailee iloisesti.

Kattilaan voi suunnata syömään joko klassikkolistan bistrohenkisiä annoksia tai valita taajaan tahtiin muuttuvan maistelumenun joko 4 tai 6 annoksen mittaisena. Kuva: Kattila

Kattilan ruokakuviot puolestaan ovat uudistuneet muotoon, jossa tarjolla on erittäin taajaan tahtiin vaihtuva 4 tai 6 ruokalajin maistelumenu sekä sesonkien mukaan hiukan muuntautuvainen klassikkolista.

– Maistelumenu on sellainen keittiön leikkikenttä, jonka annokset voivat vaihtua hyvin ketterästi ja taajaan esimerkiksi uusien, saataville tulevien raaka-aineiden mukaan. Menua voi halutessaan myös tuunata lisäämällä sinne vaikka klassikkolistalta jonkun annoksen, esimerkiksi todella suositun tartarimme, vuoropäällikkö Marianne Riihimäki vinkkaa.

Hopealinjojen omat oluet valmistaa palkittu ja paikallinen Koskipanimo, joka toimii Panimoravintola Plevnan yhteydessä. Kuva: Toni Honko, Kohokohdat.fi

Juomavalikoima on perinteisesti ravintolan salihenkilökunnan sydämen laulu, ja niin se on Kattilassakin.

Kattilan juomakavalkadista vastaa ravintolapäällikkö Henna Ohvo, joka on valikoinut mukaan laadukkaita ja palkittujakin lähituotteita niin oluiden, siiderien kuin ginienkin saralta.

– Meidän omat oluemme ovat tuossa muutaman sadan metrin päässä toimivan Koskipanimon valmistamia. Lempäälästä taas tulee Koto Spirits -tislaamon ginejä ja Akaasta Terissaaren Korte-siideriä, kertoo Ohvo tuotteisiin tyytyväisenä.

– Kun asiakas kysyy onko meillä jotain paikallista olutta, on aika hienoa voida sanoa, että kyllä – tämä tuli tuosta 400 metrin päästä ja on takuulla tuoretta, komppaa Koto.

Remontin myötä Kattilan sisustus muuttui keveämmäksi ja raikkaammaksi. Kuva: Kattila

Niin Kattilan kuin muidenkin Hopealinjojen yksiköiden juomavalikoima on viinimielisen Ohvon käsialaa. Innostus viineihin virtaa myös Kattilan saliosaajissa.

Koto kertoo oppineensa viinituntemuksen peruspalikat restonomiopintojensa aikana, minkä innoittamana määrätietoinen laajemman viinitietämyksen hankinta alkoikin valmistumisen jälkeen.

– Maistelin ja opettelin aina puoli vuotta yhtä rypälettä, sitten siirryin seuraavaan.

Tampereen Työväen Teatterilla työskennellessään Koto sai opastusta kaupungin kärkiravintoloissa työskennelleeltä viinikonkarikollegalta ja -ystävältä, Pasi Mamialta.

– Pasi neuvoi ja tuuppi minua oikeaan suuntaan kokeilemaan, kun vinkkejä tarvitsin, Koto kiittelee.

– Hopealinjoilla sitten olen päässyt kehittämään viinitietämystäni Hennan opissa. Hän otti minut heti siipiveikokseen esimerkiksi maahantuojien tastingeihin, joista olen oppinut myös paljon.

Kattila on ihmisläheisen ja asiakaslähtöisen palvelun ravintola, jonne on helppo suunnata niin ruokailemaan kuin ihan vaan lasillisellekin. Vaikka viinille.

– Meillä on niin hyvin suunnitellut ja monipuoliset juomalistat, että rohkenen väittää sieltä löytyvän jokaiselle jotakin. Meillä on myös osaamista esimerkiksi asiakkaalle mieluisten viinien löytämiseen, vaikka hän ei edes tietäisi mikä hänen viinimakunsa on, Koto valottaa.

Näin on tapahtunut ihan hiljattainkin.

– Meille tuli asiakkaaksi rouva, jonka nyt jo edesmennyt mies oli aina tilannut heille viinin, eikä rouvalla ollut mitään tietoa, minkä tyylistä se heidän hyväksi havaitsemansa viini oli ollut.

Asiakkaan harmitellessa tilannetta ryhtyi Koto selvitystyöhön ihan muina viinietsivinä. Tai sommeliereina, tietenkin.

– Yhdessä rouvan kanssa siinä asiaa kartoitimme. Lopulta paljastui, että hän pitää puolikuivista itävaltalaisista valkoviineistä. Vinkkasin rouvalle myös, millä avainsanoilla hän onnistuu jatkossakin tilaamaan mieleistään viiniä, kertoilee Koto hymyillen.

Kattila, Hallituskatu 5. KOTISIVUT

Teksti: Ronja Honko, Kohokohdat.fi

 

MAINOS