KotiArkistoidutAistin Loopit-erikoismenu tuo herkullisia nurinkurisuuksia lautasille helmikuussa

Aistin Loopit-erikoismenu tuo herkullisia nurinkurisuuksia lautasille helmikuussa

Ravintola Aisti – Ravitsemusliike Aisti. Kuvaaja: Ronja Honko, Lifestyle Media Oy
Ravintoloitsijat Nuarempi Miäskeittäjä Antto Perä-Rouhu ja Wanhempi Miäskeittäjä Riku Mäkinen kokkaavat aistikasta aivan alusta asti itse.

Helmikuussa Aistissa on tarjolla aivan erityinen, mielenkiintoinen menukokonaisuus, sillä aistilaiset haluavat juhlistaa jo 20 vuotta täyttävän Mobita Danscon menestyksekästä taivalta ruokaisissa merkeissä. Koko kuukauden ajan Aistissa on siis tarjolla Tero Saarisen Loopit-teokseen sopimaan luotu menukokonaisuus, jonka voi nauttia vaikka joko ennen tai jälkeen näytöksen.

– Teos kertoo tavallaan elämän nurinkurisuudesta ja omista kehyksistä ulos astumisesta, joten jokaisessa annoksessakin on joku nurinkurinen juttu, Fröökynä Helinä Hirvikallio kertoo.

Annoksissa onkin veikeitä yllätyksiä maistelemaan saapuville. Esimerkiksi alkuruoan kastikkeessa on piimää, pääruoassa lakritsia ja jälkiruoan kolmella eri tavalla valmistettu porkkana onkin oranssin sijaan valkoista sortimenttia.

Lihaa syömättömille tiedoksi, että ankanrintaisen pääruoka-annoksen voi vaihtaa halutessaan päivän kala -annokseen. Menu on tarjolla ihan koko helmikuun ajan ja luonnollisesti myös muinakin kuin näytöspäivinä.

Loopit_kuva
Kuva: Harri Hinkka

Loopit on MD:n 20-juhlavuoden pääteos

Loopit vie suurteoksista viime vuosina tunnetun koreografi Tero Saarisen uusille, kokeileville urille. Rajatulle yleisömäärälle esitettävä intiimi ja humoristinen koreografia pureutuu ihmisenä olemisen nurinkurisuuteen ja keskeneräisyyteen sekä taipumukseen toistaa itse itseään.

TANSSITEATTERI MD – LOOPIT

Aistikas Loopit-menu

Lohipastramia, kampasimpukkaa & piimää

Ankanrintaa, lakritsia & palsternakkaa

Porkkanaa & tuorejuustoa

Menu 38€

Teksti: Ronja Honko, Lifestyle Media Oy

KOTISIVUT RAVINTOLAESITTELY

Ronja Honko
Ronja Honko
Ronja Honko, Lifestyle Media Oy.

KERRO MUILLEKIN



Ravintola Tampere kassajärjestelmä

karaokebaari Tampere

AJANKOHTAISTA

Lisää luettavaa
SINUA VOISI KIINNOSTAA

Dabbalin Klassikkomenu tuo kesäihmisten lautasille lappilaisia klassikoita

Ravintola Dabbalin puuhiiligrilli hehkuu kuumana, kun keittiötiimi ammentaa sillä...

Konttori rakensi lasiseinäisen olutluolan – koko olutvalikoima nyt asiakkaiden silmien edessä

Olutravintola Konttori uudisti kylmiötilansa kerralla kansainväliselle tasolle. Lopputuloksena on...

Nanda Devi ei tingi aidoista mauista – Intialaisravintolan padat ovat porisseet yli 20 vuoden ajan

Näsilinnankadun 20-vuotias Nanda Devi kuuluu jo kaupungin klassikoihin. Perheomisteisella...