Tampereen Kauppahallin klassikkoravintola 4 Vuodenaikaa sai 13. tammikuuta 2025 matkamittariinsa komean 20 vuoden lukeman. Ranskalaisen ruokakulttuurin lähettiläs on kehittänyt vuosien kuluessa monipuolisia kulinaarinautintoja niin paikallisille kuin kaukaa saapuville kansainvälisillekin herkkusuille.

Ravintoloitsija Yoni Ichtertzin ja kalakauppa-yrittäjä Petri Nygrenin ranskalainen lounasbistro toi vuonna 2005 kauppahalliin ja koko kaupunkiin paitsi tuhdin ripauksen keskieurooppalaista kulinarismia, myös kansainvälistä torikeittiömeininkiä. Vanavedessä kehittyivät vankan kanta-asiakaskunnan yhteisöllisyys sekä ujohkojen suomalaisten sosiaalisemman syömisen taito.

Alku oli kuitenkin epävarma. Vaikka ravintolan alkuideoinnissa, perustamisessa ja toiminnan aloittamisessa vahvasti mukana olleella Yonin isällä, Bernard Ichtertzillä, oli ollut Tukholmassa Östermalmin kauppahallissa samantyyppinen menestyvä ravintola, oltiin nyt Tampereella, jossa asiakkaat olivat kainompaa sorttia ja tottuneet istumaan erillään omissa pienissä pöydissään. Lisäksi ranskalainen bistro viineineen oli melko eksoottinen kokonaisuus kauppahallin kahden muun ravintolan, Teivon Lihan Pyörykkäbaarin sekä Soilen Muusin ja Soosin rinnalla.
– Olihan se aika hassua aikaa, kun yritimme myydä asiakkaille viiniä, mutta kaikki halusivatkin juoda maitoa, Ichtertz muistelee hyväntuulisesti.
Hämmennystä herättivät myös tilausten tekeminen tiskiltä, sekä yhteisten pitkien pöytien ääressä vierekkäin ruokailu.
– Ihmiset eivät oikein tahtoneet alkuun uskoa, että jokainen tyhjä tuoli on vapaa paikka. Meiltä kyseltiin monta kertaa, että voiko sinne oikeasti mennä istumaan, kun pöydän ääressä on muitakin. Että onko varmasti vapaata?
Koska ruoka oli mainiota, rohkaistuivat asiakkaat lopulta ruokailemaan tiiviimmin, jopa jutustellen. Ruoasta, jos ei heti muusta. Hyvä ruoka yhdisti.
Kun ravintola oli pyörinyt puolisen vuotta, listalle keiteltiin annos, joka räjäytti kysyntäpotin: bouillabaisse eli ranskalainen kalakeitto. Simpukkaista ja runsaskalaista keittoa myytiin niin kiivaaseen tahtiin, että kyseisestä makunystyjä sykäyttävästä annoksesta kirjoitetiin pian jo Helsingin Sanomissakin. Maine alkoi kiiriä ja väkeä virrata keitolle hyvinkin kaukaa.
Bouillabaisse on edelleen 4 Vuodenajan tilatuin annos. Joka aukiolopäivä tarjolla olevaa keittoa valmistetaan ja lusikoidaan valtavat kattilalliset niin paikallisten kuin ympäri maata ja muita maanosiakin myöden tulevien kulinaristien toimesta. Esimerkiksi Aasian suunnalta saapuvat asiakkaat osoittavat tiskillä usein keiton kuvaa ruokamatkaopuksistaan.

Kahteen vuosikymmeneen mahtuu niin monia kohokohtia, että Ichtertz ei tahdo pystyä niitä tärkeysjärjestykseen laittamaan. Lopulta kärkeen nousevat ensimmäistä kertaa kaupungin parhaaksi lounasravintolaksi valituksi tuleminen, ravintolatilan laajennukset, makkarapuodin avaaminen sekä 4 Catering -pitopalvelun perustaminen yhdessä Mikko Törrön kanssa.

4 Vuodenajalla on luonnollisesti ollut alusta asti hyvä synergia vastapäisen kalakauppa Nygrenin kanssa. Tuoreet, valtaisan valikoiman kalat sekä äyriäiset päätyvätkin päivittäin ravintolan patoihin, pannuille sekä kattiloihin.
Kauppahallin katon alta saadaan ja hyödynnetään kuitenkin myös muiden toimijoiden tuotteita lihoista kasviksiin ja juustoihin asti.
– Meillä kauppahallissa on mahtava yhteisö ja mahtavaa yhteistyötä! Olenkin joskus todennut, että 4 Vuodenajalla on tavallaan kaupungin suurimmat ravintolakylmiöt: 10 metriä kalatiskiä, 10 metriä lihatiskiä ja lisäksi vielä vihannespuoti päälle, toteaa Ichtertz veikeästi.

4 Vuodenajan keittiön mestareina on ollut melkoinen kimara kovia kokkeja muun muassa Harri Liimataisesta Juha Pokkaan, Riku Mäkisestä Marcel Gärtneriin ja Juho Rajamäkeen. Vuosi sitten ravintolan keittiömestariksi nimitettiin Elias Paukkunen, joka on toiminut ravintolassa kaikkiaan jo 10 vuoden ajan.
Paukkunen kokee kauppahallin ympäristönä ja raaka-aineiden aarreaittana hyvin inspiroivana.
– Olen visuaalinen ideoija. Kun kehittelen uusia annoksia, kuljen täällä kauppahallin käytävillä katselemassa ympäriinsä. Mitä vihannes- ja hedelmätiskeissä on tarjolla, minkälaisia tuotteita vaikkapa leipomoilla on vitriineissään, kuvailee Paukkunen.
– Saatan innostua yksittäisestä hienosta raaka-aineesta, esimerkiksi päärynästä, ja lähteä kehittelemään siitä jotain hauskaa. Välillä syntyy ihan hullujakin ideoita, vaikka päärynäinen beurre blanc.

Uusien, vaihtuvaisten makukuvioiden lisäksi tarjolla on kalakeiton ohella muitakin klassikoita, kuten esimerkiksi tartaria ja naudan ulkofileepihviä tavallisesta sekä dry aged -lihasta valmistettuna. Saatavilla on nyt niin ikään klassikkoihin lukeutuva, lempeän lohturuoan tyylinen lounasannos Banger and Mash, jossa pääroolissa poseeraa takavuosina hurjaan suosioon noussut raakamakkara.
– Olemme alkaneet valmistaa taas makkaraa pienimuotoisesti ravintolan tarpeisiin. Makkaraa on Banger and Mash -annoksessa, joka on henkilökohtaisia klassikkosuosikkejani turska-brandaden ohella, Paukkunen paljastaa.
Ravintolan oma makkara onkin kaivattu herkku. 4 Vuodenaikaa aloitti erilaisten artesaanimakkaroiden valmistuksen ja ulosmyynnin vuonna 2013. Makkarakysyntä lähti niin riehakkaaseen lentoon paitsi kauppahalliasiakkaiden, myös useiden ravintoloiden tilatessa makkaroita omiin annoksiinsa, että makkarapuodin valmistuskapasiteetti oli lopulta liian lujilla. Sittemmin raakamakkaratoiminnasta kauppahallissa luovuttiin, mutta nyt makkaran makuun siis jälleen pääsee annosmuodossa.

Puhtaasti lounasravintolana aloittanut 4 Vuodenaikaa on vuosien varrella laajentanut tilojaan sekä toimintojaan tuoden asiakkailleen myös aamiaisen, moninaisten erikoisillallisten sekä keittiömestarivierailujen iloja. Vierailevina tähtinä on nähty muun muassa Sasu Laukkonen, Hans Välimäki, Pekka Terävä, Sami Tallberg ja Guilherme Guise. Lisäksi ravintola on kokeillut rohkeasti siipiään niin hot dog -baarin kuin Chef’s Tablenkin tiimoilta. 4 Vuodenaikaa on lisäksi ollut kerran jos toisenkin mukana maailmanlaajuisessa ranskalaista ateriaa juhlistavassa Goût de France -tapahtumassa.
Erikoisillallisista puheen ollen Yoni Ichtertz lupaa, että jossain vaiheessa näköpiirissä siintää ravintolan 20-vuotisjuhlaillallinen. Sen suhteen kannattaa olla tarkkana, sillä paikat erikoisillallisille varataan nopsaan loppuun aina muutenkin.
4 Vuodenaikaa, Tampereen kauppahalli, Hämeenkatu 19
4vuodenaikaa.fiTeksti: Ronja Honko, Kohokohdat.fi











