Kaasulämmitteinen pizzauuni painaa kaksi tonnia ja se lämmitetään 400-450-asteiseksi. Kuvat: Pizzeria Via Tribunali

Pizzeria Via Tribunali paistaa perinteistä napolilaista pizzaa, joka saattaa olla pikaruokaa, mutta jota tarjoillaan pitkän jalostus- ja hauduttelutyön tuloksena.

Pizzeria Via Tribunali alkoi huhuilla itsestään jo reilu vuosi sitten, ja pizzannälkäinen yleisö on odottanut tietoa sen tulevasta sijainnista ja avautumisesta vesi kielellä. Pizzerialle on viimeinen löytynyt koti ja ravintola on avattu.

Nupukivinen, kaupungin kuvatuimpiin kuuluva kävelykatu on eittämättä Helsingin napolilaisin katu. Sen näkivät täydelliseksi lokaatioksi tuleva keittiömestari Lenni Lehmusoksa ja ravintolapäällikkö Luca Bertamini, jotka löivät hynttyynsä yhteen arvostusta niittävistä baarikonsepteistaan tutun Son of A Punchin kanssa.

– Ensimmäinen liiketoimintasuunnitelma syntyi neljä vuotta sitten. Alun perin pizzainnostus tarttui Lennin isältä, joka oli tutustunut napolilaiseen pizzaan 90-luvulla Lontoossa, Bertamini kertoo.

Cocktailvelhot uuden äärellä

Son of A Punchilla on Torikortteleissa Katariinankadulla salakapakka Trillby & Chadwick Detective Agency. Naapuriin Katajanokan Kanavarantaan cocktailvelhot avasivat syksyllä Rusty Barin,jossa ruoka on jo voimakkaasti läsnä tarjonnassa. Nyt ravintola-alan luovaksi toimistoksi itseään kutsuva SOAP on uuden äärellä.

– Meille Pizzeria Via Tribunali on uusi aluevaltaus, ensimmäinen ruokaravintolamme. Voisi ajatella, että kyse on ’vain pizzeriasta’, mutta lähdemme tekemään tätä haudutellen ja tavoittelemaan ajan kanssa pizzalle napolilaisen pizzan sertifikaattia, mikä on kansainvälisestikin kova juttu. Hulluttelu ja uudet konseptit ovat meille ominaisia, Via Tribunalista tiskaajan paikkaa kärkkyvä yrittäjä Sami Benamed Son Of A Punchilta kertoo.

Suomessa on ollut pizzerioita vuosikymmeniä, mutta Via Tribunali on ensimmäinen napolilainen pizzeria.

– Napoli on cucina povera -aluetta, ja siellä keksitty pizza on alun perin köyhien ruokaa. Napolilaisessa pizzassa raaka-aineet ovat laadukkaat mutta simppelit. Maailman paras pizza on makuasia, mutta meidät napolilainen pizza on vienyt täysin mukanaan. Kun maistoin napolilaista pizzaa ensi kertaa, puhkesin melkein kyyneliin, isänsä kanssa täydellisen napolilaispizzan pohjan reseptiä kokeillen ja testaten etsinyt Lehmusoksa sanoo.

Tulevaisuudessa pizzerian tähtäimessä on saavuttaa ensimmäinen Suomeen myönnetty sertifikaatti kattojärjestö Associazione Verace Pizza Napoletanalta (AVPN), joka on valvonut napolilaisen pizzan perinteitä vuodesta 1984.

Vahvat, mielikuvitukselliset konseptit tervetulleita

Sofiankatu 4:n entisen kaupunginmuseon kiinteistön remontti on Torikortteleiden alueen viimeinen suuri hanke, joka valmistuu keväällä.

– Meille on ihanteellista, että tällaiset yrittäjät näkevät alueen kiinnostavana ja kiinteistöjen erityispiirteet vahvuuksina. Koska persoonallisia nämä tilat todella ovat, ikänsä ja yksityiskohtiensa vuoksi. Sen vuoksi itsessään vahvat, pieteetillä valmistellut ja mielikuvitukselliset konseptit sopivat tänne. Olemme onnellisia, että yhteistyömme voidaan julkistaa jo tässä vaiheessa, sillä se toivottavasti vahvistaa mielikuvaa sellaisesta toiminnosta, joka Torikortteleihin ja tähän kiinteistöön sopii. On poikkeuksellista, että näin keskustassa vapautuu näin erityinen kohde. Toivomme löytävämme Tribunalin yläpuolisiin kerroksiin yhtä ilahduttavia konsepteja ja tyyppejä, Torikortteleiden kauppapaikkajohtaja Peggy Bauer sanoo.

Pizzeria Via Tribunali

Sofiankatu 4 Helsinki

050 3288664

https://www.facebook.com/pg/pizzeriaviatribunali