Ukrainan tukikonsertti: Svjata Vatra (Viro)

Yksi Viron tunnetuimmista etnomusiikin kokoonpanoista, ukrainalais-virolainen Svjata Vatra, esiintyy tukikonserteissa Tampereella ja Helsingissä 21. ja 22. huhtikuuta.

Konserttien tuotto lahjoitetaan Suomen Punaisen Ristin katastrofirahastoon Ukrainan sodan vuoksi kärsivien ihmisten auttamiseksi.

Vjata vatra tarkoittaa pyhää tulta. Yhtye  on kuulunut yli 15 vuotta Viron suosituimpiin ja arvostetuimpiin maailmanmusiikin kokoonpanoihin. Yhtyeen keulahahmo ja vokalisti on ukrainalaissyntyinen Ruslan Trochynskyi.

Trochynskyi on moni-instrumentalisti, säveltäjä ja musiikinopettaja, jonka soitinarsenaaliin Svjata Vatrassa kuuluvat vetopasuuna ja viikatteenterä. Häntä täydentävät säkkipillin ja perinteisten puupuhaltimien monitoimimies Juhan Suits, kitaristi Oliver Kilk, basisti Ats Tani ja rumpali Karl-Heinrich Arro. Tampereen ja Helsingin konserteissa toisena laulusolistina on Ruslanin tytär Rute Trochynskyi.

Svjata Vatran musiikki on tanssittavaa ja mukaansa tempaavaa slaavilaisbaltialaista etnoa, jota yhtye kutsuu tulifolkiksi. Svjata Vatra on ehdottomasti livebändi, jota on vaikea luokitella yksittäisen musiikkisuuntauksen tai genren alle.

Vaikutteita yhtye on hakenut ukrainalaisesta ja virolaisesta kansanmusiikista, rockista, funkista sekä perinteisistä slaavilaisista melodioista. Ohjelmistoon on viime vuosina tullut mukaan balladeja, joita varsinkin isä ja tytär, Ruslan ja Rute, tulkitsevat herkästi sekä ukrainaksi että viroksi.

Ruslan Trochynskyi on tällä hetkellä tunnetuin Virossa asuva ukrainalainen. Hän on syntynyt Donetskissa ja muuttanut vuonna 2005 Viroon. Hänellä on yhä sukulaisia Donetskin ohella mm. Kiovassa, Lvivissä ja Odessassa. Hän on saanut Viroon kansalaisuuden.

Trochynskyi ja Svjata Vatra ovat esiintyneet lukemattomia kertoja Viron eri televisiokanavilla sekä konserteissa ja muissa tapahtumissa. Yhtye on kiertänyt myös maailmaa etnomusiikin festivaaleilla ja tapahtumissa.

Svjata Vatra on levyttänyt seitsemän albumia: Svjata Vatra (2006), Kalyna (2008), Zilja Zelenen’ke (2010), Svirlyi schljah (2013), Vabadus/Svoboda (2015), Muutused / Zimny (2018) sekä Maailm, Sa Muutud / Svit, Ty Minjaeschsja (2020).

Ruslan Trochynskyi ja Svjata Vatra muodostavat tärkeän linkin Virossa asuville ukrainalaisille sekä sodan jaloista Viroon ja Suomeen saapuneille pakolaisille. Trochynshkyi on myös tunnettu ja arvostettu henkilö sekä Suomen ukrainalaisten että suomalaisten Viron ystävien joukossa.

”Pyrimme tuomaan musiikillamme lohtua sodan vuoksi kotimaansa ja läheisensä jättäneille ukrainalaisille sekä kaikille ihmisille, jotka ovat heidän tukenaan näinä päivinä. Kodittomiksi joutuneet ja syyttä kärsivät ihmiset tarvitsevat meidän apuamme. Olemme kiitollisia, että myös suomalaiset haluavat tukea Ukrainan kansaa näinä vaikeina hetkinä”, Svjata Vatran jäsenet kertovat.

Tampereen ja Helsingin tukikonsertit ovat syntyneet Svjata Vatran ystävien aloitteesta, lukemattomien vapaaehtoisten avustamana sekä yhdistysten, yritysten ja mm. Tampereen kaupungin tuella. Konserttien tuotto lahjoitetaan Suomen Punaisen Ristin katastrofirahastoon Ukrainan sodan vuoksi kärsivien ihmisten auttamiseksi.

Virolais-ukrainalaisen musiikin ja Ukrainan ystävien ilta järjestetään Helsingissä Musiikkiteatteri Kapsäkissä, Hämeentie 68, perjantaina 22.4. klo 19 alkaen. Konsertissa musisoi Svjata Vatran lisäksi virolainen harmonikkataiteilija Maimu Jõgeda.

Eino Leinon runon Terve Ukraina! lausuu näyttelijä Olli Ikonen. Leelo Tungalin virontaman runon Jõudu, Ukraina esittää kirjailija Kai Aareleid. Konserttilipun hinta on 25 euroa.

Musiikkiteatteri Kapsäkin konsertin jälkeen on Ukrainan ystävyysillalllinen konserttipaikan kupeessa olevassa Bistro K -ravintolassa. Tarjolla on ukrainalaista borssikettoa ja virvokkeita. Konsertin ja illallisen yhteislippu on 40 euroa.

Pääsylipun konserttiin (25 €) sekä konsertti & illallinen -yhteispaketin (40 €) voi ostaa ennakkoon Lippupisteen verkkokaupasta tai puhelinpalvelusta p. 0600 900 900 (1,98 € / min +pvm).

SPR:n tukitilit
– Lähetä tekstiviesti SPR20 numeroon 16499 (20 €)
– MobilePayllä numeroon 10900.
– Soita 0600 12220 (20,28 € + pvm/mpm)
– Tilisiirrolla OP FI52 5000 0120 4156 73. Saaja: Punainen Risti. Viite: 5186.
Konsertin järjestäjät ja tukijat
Viljandin ystävät
Suomen Viro-yhdistysten liitto
Viron Helsingin suurlähetystö
Viro-instituutti
Tuglas-seura
Viisi Tähteä
Musiikkiteatteri Kapsäkki
Bistro K
Tampereen kaupungin kaupunkikulttuuriyksikkö
Tampereen Viro-toimijat
Scandic Tampere Station
Hotelli Arthur
Tallink Silja

 

 

Tapahtuma


Ukrainan tukikonsertti: Svjata Vatra (Viro)

 Päivä: pe 22.4.
 Aika: 19:00
 Hintaluokka: 25  Lippu.fi
 Tapahtuman kotisivut: Tapahtuma verkossa

 

 

Tapahtumapaikka


Kapsäkki
Kapsäkki
 Hämeentie 68
Helsinki

Hämeentie 68
Helsinki

 Hotellit läheisyydessä Kallio


Musiikkiteatteri Kapsäkki on Helsingin Vallilassa sijaitseva kulttuurikeskus, jonka ohjelmisto koostuu kaiken ikäisille katsojille suunnatuista musiikkinäytelmistä, konserteista ja klubeista.

Paikka on aiemmin tunnettu myös elokuvateatterina. Rakennuksen historia luo yhteyden 1950-luvun suomalaisen designin kulta-aikaan, jota on kunnioitettu myös sisustuksessa. Ravintola isoine erkkeri-ikkunoineen elävöittää Vallilan katukuvaa.

Samassa talossa toimiva Kapsäkki on taiteilijoiden muodostama osuuskunta, joka on palkittu aiemmin mm. Onnimanni -palkinnolla (2002), Yle:n Vuoden musiikkiteko palkinnolla (2004), Kordelinin palkinnolla (2010) ja Helsingin kulttuurilautakunnan kunniamaininnalla (2009).

Kapsäkin jäsenistö koostuu musiikki- ja teatterialan ammattilaisista. Jäseniä osuuskunnassa on 35, mutta palkkalistoilla on vuosittain n. 150 taidealojen freelanceria, seitsemän kuukausipalkkaisen työntekijän lisäksi. Kapsäkki onkin merkittävä työllistäjä taidealalla. Kapsäkin jäseniä ovat mm. Pianisti Iiro Rantala, oopperalaulaja Juha Kotilainen sekä näyttelijät Paavo Kerosuo ja Maria Ylipää. Teatterinjohtajana toimii laulaja Reetta Ristimäki.

Vuonna 2000 perustettu Kapsäkki Osuuskunta perustettiin tarpeesta luoda omintakeista laadukasta suomalaista musiikkiteatteria yhdistämällä tasapainoisesti musiikin ja teatterin freelance-ammattilaisten voimat. Kapsäkin tuotannon kulmakivi ovat kotimaiset kantaesitykset, joista suuri osa on suunnattu lapsille ja koko perheelle. Kapsäkki tunnetaan ennen kaikkea musiikkiteatterin uudistajana ja edelläkävijänä. Kapsäkki on toiminut Helsingin Vallilassa omissa ravintolanäyttämön ja teatteritilan käsittävissä tiloissaan syksystä 2009 lähtien. Kiertuetoiminnan jatkuminen mahdollistaa näyttämöteosten sekä konserttiohjelmien levittämisen kautta maan.

Metrolla tapahtumaan
Kapsäkkin on 250 metriä Sörnäisten metroasemalta koiliseen. Katso raitiovaunujen ja bussien reitit ja kaikki aikataulut: www.hsl.fi

Kapsäkki KOHOKOHTIA

su 17.4. 19:00 Kun pöly laskeutuu Kapsäkki
pe 22.4. 19:00 Ukrainan tukikonsertti: Svjata Vatra (Viro) Kapsäkki
su 24.4. 15:00 ORIGO – Keväthuuto Kapsäkki
ti 26.4. 19:00 ORIGO – Keväthuuto Kapsäkki
ke 27.4. 14:00 Kun pöly laskeutuu Kapsäkki
to 28.4. 19:00 Kun pöly laskeutuu Kapsäkki
la 30.4. 16:00 The Soul Sisters: Swing Noir Kapsäkki
ti 3.5. 19:00 Sointi Jazz Orchestra-klubi: Matti Johannes Koivu Kapsäkki
ke 4.5. 19:00 Jukka Lindström: Välihuuto -stand up -show Kapsäkki
to 5.5. 19:00 ORIGO – Keväthuuto Kapsäkki
pe 6.5. 19:00 ORIGO – Keväthuuto Kapsäkki
ke 11.5. 19:00 Jukka Lindström: Välihuuto -stand up -show Kapsäkki
pe 13.5. 19:00 Jukka Lindström: Välihuuto -stand up -show Kapsäkki
la 14.5. 19:00 Pohjolan naiset Kapsäkki
su 15.5. 15:00 Pohjolan naiset Kapsäkki
pe 18.11. 19:00 Neljä pientä annosta Kapsäkki
la 19.11. 19:00 Neljä pientä annosta Kapsäkki
to 24.11. 19:00 Neljä pientä annosta Kapsäkki