KotiRavintolat HelsinkiBaarit HelsinkiPanimovierailu ja tuoreen oluen maistelu on hauska tapa aloittaa illanvietto

Panimovierailu ja tuoreen oluen maistelu on hauska tapa aloittaa illanvietto

Jos ystäväsi nauttii tästä oluesta tai haluat tarjota hänelle jotain uutta, yllätä hänet suositulla panimovierailulla Suvilahden Stadin Panimolle. Tuoreen olueen maisteluun huipentuva kokemus avaa mukavalla tavalla oluen maailman saloja.

Tunnin kestävä ohjattu panimovierailu tarjoaa kävijöilleen perehdyttävän vilauksen tasokkaan pienpanimon toimintatapoihin ja artesaanioluiden viettelevän maukkaaseen maailmaan. Panimokierroksella selviää mm. oluen neljä raaka-ainetta ja käsityöläisoluen valmistuksen menetelmät. Valmistusprosessiin tutustumisen jälkeen ilta huipentuu neljän eri oluen ohjattuun maistatukseen Stadin Panimobaarissa.

Stadin Panimon oluet ovat vuosien varrella voittaneet palkintoja. Esimerkiksi  New England IPA 5,5 % valittiin Vuoden olut -kilpailussa parhaaksi olueksi omassa sarjassaan.

Panimovierailun voi kätevästi maksaa lahjakortilla
OSTA LAHJAKORTTI

TOIMITUKSEN VINKKI! Hyvä idea polttareihin, isänpäivälahjaksi, ystävänpäivälahjaksi, joululahjaksi ja synttärilahjaksi.

Toni Honko
Toni Honko
KOHOKOHDAT.FI, Lifestyle Media Oy, 040 591 8219, toni.honko@kohokohdat.fi
- Advertisment -

Must Read

Suomen 50 Parasta Ravintolaa 2026 -äänestys käynnistyi Matkamessuilla

Viisi Tähteä -verkkomedian järjestämä Suomen 50 Parasta Ravintolaa 2026-äänestys avautui jälleen Helsingin Matkamessuilla Äänestysaikaa on kuukausi eli 18. helmikuuta saakka. Tulokset julkistetaan Gastro Helsinki -messuilla...