Musiikkitalon terassilla päästään jälleen nauttimaan maksuttomista kesäkonserteista helatorstaista heinäkuun loppuun keskiviikosta lauantaihin. Kesällä käynnistyvät myös opastetut kierrokset, joissa tutustutaan Musiikkitaloon pintaa syvemmältä.

Musiikkitalon kesäkonsertit ihastuttavat jälleen tulevana kesänä. Kesäkonsertit käynnistää torstaina 26.5. Radio Helsingin KESÄLIVE, jolloin terassilla esiintyy suomalaisen R&B- ja soul-musiikin sanansaattaja Rosa Coste. Radio Helsinki vastaa torstai-iltapäivien ohjelmasta kesäkuun loppuun asti.

Kesäkonserttien genret vaihtelevat päivittäin: viikon avaa keskiviikon klassiset konsertit, torstaisin sukelletaan popin pyörteisiin, viikonloppu käynnistetään supersuosituilla jazz-konserteilla ja lauantaisin terassilla fiilistellään maailmanmusiikkia. Esiintyjinä nähdään Taideyliopiston Sibelius-Akatemian muusikoita sekä mielenkiintoisia vierailijoita pop- ja indiekentältä: mm. KUUMAA, Vilma Jää ja Olivera.

Myös opastetut kierrokset palaavat Musiikkitalon ohjelmistoon. Kulmat tutuiksi -kierroksilla tutustutaan Musiikkitalon ainutlaatuisen arkkitehtuurin ja akustiikan maailmoihin tarinoiden avulla. Tänä kesänä lanseerataan myös uusi kierros, Musiikkitalon backstage-passi, jossa kuullaan takahuoneiden tarinoita. Kierroksella kuljetaan talon uumeniin, paikkoihin joihin yleisöllä ei ole muutoin pääsyä. Musiikkitalon kierrokset pyörivät keskiviikosta lauantaihin 18.6. alkaen elokuun loppuun.

Musiikkitalon katettu ja lämmitetty terassi palvelee päivittäin 11–19. Kesä-heinäkuussa terassin keittiö on avoinna 11–18.

Tutustu päiväkohtaiseen ohjelmaan Musiikkitalon tapahtumakalenterissa osoitteessa: musiikkitalo.fi/tapahtumat/