Linnanmäki loistaa jälleen Valokarnevaalin ajan 12.-22.10.2017 Helsingin säkenöivämpänä kaupunginosana. Valohoidosta voi nauttia päivittäin häikäisevien valoteosten, valotaide-esitysten, tähtiartistien sekä valaistun puiston loisteessa. Taivaalla nähdään myös tuplasti valoa, sillä Valokarnevaali alkaa 12.10. ja päättyy 22.10. ilotulitukseen!

Jo perinteeksi muodostunut Valokarnevaali tuo jälleen runsain määrin valoa ja väriä innokkaiden huvipuistokävijöiden lokakuuhun. Erikoisvalaistuna loistava Linnanmäen Huvipuisto ihastuttaa kävijöitä ja tarjoaa loistavan mahdollisuuden syksyn viimeiseen huvipuistohuvitteluun ennen kauden päättymistä. Valokarnevaalin aikaan kävijöillä on vielä mahdollisuus myös iloita nostalgisesta Vekkulasta.

Valotaidetta ja tähtiartisteja

Karnevaalin aikana voi ihastella mm. vesitornissa videosuunnittelija Janne Aholan upeaa videoteosta “Counterparts” sekä Hurjakurussa hohkaavaa valotaiteilija Anssi Ruotasenvaloteosta “Emanaatio”.

– Usea huvipuistolaite on saanut myös erityisvalaistuksen. Esimerkiksi Autoradalla voi käydä kokemassa ajelun uudenlaisessa tunnelmassa, yksi valoinstallaatio on nähtävissä Maisemajunasta käsin, Linnunrata eXtran laiturialueen tunnelma korostuu Valokarnevaalin ajan ja Vuoristoradan tunnelissa värit ja muodot vilisevät silmissä, Linnanmäen toimitusjohtaja Pia Adlivankin kertoo.

Valokarnevaali alkaa ja päättyy ilotulitukseen – taivaan täyttää säkenöivät raketit to 12.10. sekä su 22.10. klo 21.50. Perinteiseen tapaan Valokarnevaalin aikaan tähtiloistoa nähdään myös Ohjelmalava Estradilla. Tänä vuonna karnevaalin aloittaa to 12.10. huippusuosittu Erin ja lavalle nousevat Valokarnevaalin aikana myös mm. Møtions, The Holy, Vesta, Prinssi Jusuf, Mira Luoti ja Scandinavian Music Group kvartetti.Huvipuiston alueella lumoava Belenos Group of Arts tuo valotaiteen yleisön luokse Ikaros-valoesityksellä.

– Belenoksen esitys on yhdistelmä fantasiaa ja flow-taiteita. Ryhmän esitys hurmaa varmasti kaikenikäiset katsojat ja iloksemme ryhmä esiintyykin joka ilta huvipuiston alueella, Linnanmäen ohjelmatuottaja Ella Piesala kertoo.

Valokarnevaali Linnanmäen Huvipuistossa 12.–22.10.2017. Kaikki ohjelma ja sisäänpääsy huvipuistoon on huvipuistokävijöille maksutonta, huvipuistolaitteisiin tarvitsee rannekkeen tai laitelipun.