KotiArkistoidutUusi ravintola Mint avautuu Kauppakadulle

Uusi ravintola Mint avautuu Kauppakadulle

Osoitteeseen Kauppakatu 4 avataan maanantaina 21. marraskuuta uusi ravintola Mint. Samat toimijat ottivat huomaansa aikaisemmin Puutarhakadun Suomalaisen Klubin ravintolan, jonka uudeksi nimeksi tuli Lilia.

Ravintolan ruokalistalle tulee monia eteläisen Euroopan ja muun maailman annoksia. Sisustuksessa kerrotaan näkyvän mannermaisia ja eteläeurooppalaisia vivahteita.

Mintiin tulee myös kahvila, jonka tuotteita viimeistelee sen oma kondiittori. Ravintolan yläkertaan avautuvan hotellin asiakkaat voivat nauttia aamiaisen ja muut ruokansa Mintissä, jonne on sisäkautta suora yhteys hotellista.

– Mintissä voi herkutella niin pienen kuin ison nälän tuotteita macaronseista pieniin suolaisiin tarjottaviin ja kokonaisiin välimerellisiin annoksiin. Kaiken keskiössä ovat laatu, tuoreus ja raikkaat maut, kertoo Mintin ja Lilian liiketoimintajohtaja Reima Wiskari.

Kuvat: Sanna Voimanen

Mint, Kauppakatu 4

KOTISIVUT

Ronja Honko
Ronja Honko
Ronja Honko, Lifestyle Media Oy.

KERRO MUILLEKIN



Ravintola Tampere kassajärjestelmä

karaokebaari Tampere

AJANKOHTAISTA

Lisää luettavaa
SINUA VOISI KIINNOSTAA

Kahvila Laikku avautuu syksyllä Tampereen G Livelabista tutun huipputiimin operoimana

G Livelab Tampereen ja Nekalabin operaattori avaa kahvilan Kulttuuritalo...

Bistro Henriks ja Heart of Spain pintxokilpailun 2026 voittoon

Tamperrada-pintxofestivaalin yksimielinen ammattilaisraati rankkasi kisan voittajaksi Bistro Henriksin Possumunkki...

Martatkin kannustavat sienestämään – suosi sieniruokia myös tamperelaisravintoloissa

Sienikausi on käynnissä eri puolilla Suomea ja se näkyy...

Oluen matka tynnyristä lasiin uudistui huipputekniikalla tamperelaisessa irlantilaisbaarissa

Guinnessia kermaisella suutuntumalla. Typpikaasun valmistusta huoneilmasta ja olutkohtaista kaasun...