KotiRavintolat TampereUusi pastaravintola PSTA avautui Tavara-aseman naapuriin

Uusi pastaravintola PSTA avautui Tavara-aseman naapuriin

PSTA avautui aivan Tavara-aseman naapuriin. Kuva: Toni Honko, Kohokohdat.fi
PSTA avautui aivan Tavara-aseman naapuriin. Kuva: Toni Honko, Kohokohdat.fi

Tavara-aseman kylkeen, rautatieläisten vanhaan asuinrakennukseen kotiutunut PSTA-ravintola avautuu perjantaina 7.4. Vahvasti pastaan paneutuva ravintola kokkaa niin klassikkoannoksia kuin keittiön omia luomuksiakin.

Ruokakuvat: Sampo Pystynen

– Olemme todella innoissamme, että pääsemme esittelemään historiallisessa miljöössä sijaitsevan ravintolamme asiakkaille. Ruokailusali henkii 1900-luvun alun tunnelmaa, ja se on remontoitu kotoisaksi talon historiallisia yksityiskohtia kunnioittaen. Sisustuksessa olemme panostaneet erityisesti ekologisuuteen. Esimerkiksi lamput, tuolit, matot ja koristeet ovat kierrätettyjä. Olemme myös Tampereen ainoa pastaan erikoistunut ravintola, ja tavoitteenamme onkin houkutella kaupunkiin herkkusuita eri puolilta Suomea, kertoo PSTAn ravintoloitsija Sampo Pystynen tiedotteessa.

Ravintolan ruokalistan kulmakivinä kerrotaan olevan erityyppiset tuore- ja kuivapastat rigatonista ravioliin. Kastikkeiden raaka-aineina hyödynnetään muun muassa tryffeliä, rapuja, chiliä ja tomaattia. Tarjolla ovat lisäksi PSTAn omat versiot bolognesekastikkeesta ja napolilaiseen keittiöön juurensa juontavasta puttanescasta.

Saatavilla on myös gluteenittomia ja vegaanisia annoksia. Listan täydentävät alkupalat, makeat jälkiruoat ja valikoidut juomat aperitiiveista viineihin.

– Ensiluokkaisista ravintolaelämyksistä vastaa upea henkilökuntamme. PSTAn keittiöpäällikkönä toimii pastakulttuurin syvällisesti tunteva Jonas Di Giovanni, ja asiakkaiden viihtymisestä ravintolan puolella huolehtii taitavan tiiminsä kanssa ravintolapäällikkömme Venla Rantanen. Tahdomme tarjota vieraillemme kiireetöntä tunnelmaa ja ensiluokkaista palvelua, joten asiakaspaikkoja ravintolassa on alle sata. Suosittelemmekin pöytävarauksen tekemistä etukäteen, kuvailee PSTAn ravintoloitsija Janne Salonen.

Ruokakuvat: Sampo Pystynen

Kevään kuluessa ravintolan tarjonta täydentyy myös lounasmenulla. Lisäksi Puutalon ja Tavara-aseman väliin avautuu suojaisa kesäterassi. Uuden ravintolan yhteistyö naapurissa sijaitsevan konsertti- ja tapahtumatalon kanssa alkaakin tiiviinä.

– Uskomme, että moni tapahtumatalon asiakas ilahtuu mahdollisuudesta piipahtaa ennen kulttuuririentoja tunnelmallisessa ravintolassa pastalla tai pikku purtavalla. Tavara-aseman ohjelmistossa on heti pääsiäisenä suosittu K40-disco ja keikkailta. Kulttuurin ja hyvän ruoan yhdistelmää voikin käydä testaamassa jo tulevana viikonloppuna. Itsekin odotan innokkaasti, että pääsen herkuttelemaan pastaruoilla työpäivän lomassa, kertoo Tavara-asemaa hallinnoivan Tampereen Kulttuurikamarin ohjelmapäällikkö Janne Laurila.

PSTA sijaitsee Tavara-aseman tavoin aivan Tampereen rautatieaseman kupeessa. Ravintolasta löytyy myös baari, johon voi piipahtaa drinkeille, ja kabinetti, jota on mahdollista vuokrata pieniä tilaisuuksia varten. Historiallisen, 1900-luvun alussa valmistuneen Puutalon on suunnitellut aikanaan Rautatiehallituksen pääarkkitehti Bruno Granholm, jonka käsialaa on myös jugend-tyylinen Tavara-asema.

Pöytävaraus: QUANDOO.FI

PSTA, Vellamonkatu 2

Ronja Honko
Ronja Honko
Ronja Honko, Lifestyle Media Oy.

KERRO MUILLEKIN



Ravintola Tampere kassajärjestelmä

Ravintolat Tampere – Dabbal Kitchen & Bar

karaokebaari Tampere

AJANKOHTAISTA

Lisää luettavaa
SINUA VOISI KIINNOSTAA

Oma paikka Tornihotellin huipulla – Moro Sky Barista voi nyt varata VIP-sohvaryhmän

Moro Sky Bar lukeutuu Tampereen tunnetuimpiin katto- ja näköalabaareihin....

Utopia – uusi maailmanlopun ravintola on juomaa, ruokaa ja Linnunradan liftareita

Uusi ravintola Utopia tarjoilee juomaa, ruokaa, ohjelmaa ja kosmista...

Joonas Sammal nousi Huberin keittiömestariksi – taustalla lihanleikkaajasuvun perinteet ja huippukeittiöiden opit

Joonas Sammal on lihanleikkaajasuvun vesa, joka innostui ruoanvalmistuksesta palavasti...

Keikkapaikkalegenda syntyi sattumalta – monipuolisuus, erilaisuus ja akustiikka 30-vuotiaan Telakan supervoimina

Tullinaukion vanhasta viljamakasiinista piti tulla tila teatterille, mutta Telakka...