Kalevassa sijaitseva kortteliravintola Kivenheitto sulki ovensa, mutta paikan ravintolatarina jatkuu. Italialaisravintola La Famiglia aurinkoisine terasseineen tuo nyt maisemaan välimerellisen tuulahduksen kaupunginosansa paraatipaikalla.

Ravintolan italialaisuuteen nojaavalla menulla huomioidaan sesongit ja panostetaan erityisesti antipasti-osioon, pizzoihin, ruoka- ja viiniparituksiin sekä italialaisiin klassikkococktaileihin.

Heinäkuussa 2023 Tampereella ovensa avannut italialainen ravintola La Famiglia on tuttu pääkaupunkiseudultakin. Tämän tyyppistä ravintolaa toivottiin myös Tampereelle.

– La Famiglian myötä pääsemme myös vastaamaan asiakastoiveisiin, joissa ruokaravintolalle on ollut tällä liikepaikalla kysyntää. Kalevan ja Tammelan alue kehittyy, ja keskusta siirtyy koko ajan kauemmas keskustasta. Tällainen kehitys tukee ruokaravintolatoimintaa juuri tässä liikepaikassa, kertoo Pirkanmaan Osuuskaupan toimialajohtaja Mikko Hautasaari.

Sijainti on senkin suhteen mainio, että Kalevaan on helppo tulla monesta eri suunnasta.

Myös Pirkanmaan Osuuskaupan ryhmäpäällikkö Anette Mellin tietää, että Tampereelle on kaivattu välimerellistä ravintolaa, joka soveltuu luontevasti niin ystävien kesken illastamiseen kuin koko perheen kanssa ruokailuunkin.

– Haluamme tarjota asiakkaillemme lämminhenkisen kokemuksen. La Famigliaan voi tulla kuin hyvän ystävän luokse, viihtymään ihanien italialaisten makujen parissa pitkän kaavan mukaan. Toivotamme tervetulleiksi kaikki herkkusuut, myös perheen pienimmät, Mellin iloitsee.

La Famiglia italialainen ravintola Tampereella Kalevassa lähellä Tammelan stadionia.
La Famiglia italialainen ravintola Tampereella Kalevassa lähellä Tammelan stadionia.

Herkut valmistuvat taidolla ja sydämellä

Ravintolapäällikkö Francesco Bartoli puolestaan lupaa, että La Famigliassa nautitaan korkeatasoisista raaka-aineista valmistetuista annoksista, jotka nojaavat ennen kaikkea makuun.

– Osaava henkilökuntamme jakaa oman intohimoni italialaiseen ruokaan, ja valmistamme kaikki annokset taidolla ja sydämellä. Ruokalistalta löytyy auringon aateloimia välimerellisiä makuja, jotka saavat parikseen tarkoin valitut viinit, oluet ja muut juomat, hehkuttaa Bartoli.

La Famigliassa on pari sataa asiakaspaikkaa. Ravintolassa on edelleen suuri, kahteen ilmansuuntaan avautuva, aurinkoinen terassi, joka on yksi La Famiglian isoja valttikortteja. Lisäksi ravintolaan rakennetaan erillinen viinibaari ja kabinetti, jota voi käyttää juhlien ja kokouksien järjestämiseen.

Artikkeli päivittyy vielä