
Tomaatteja! Tomaatteja! 2026 -stand up –festivaali pidetään Tampereella keväällä 20.–23.5.2026. Noin 60 koomikon joukosta löytyy tänä vuonna muun muassa Ali Jahangiri, Roosa Maskonen, Jaakko Saariluoma ja André Wicktsröm sekä Sami Hedberg ja Anitta Ahonen.
Esiintymispaikkoina on tällä kertaa entistä laajemmin Tampereen parhaat stand up -klubit ja niiden lavat, kuten Komediateatterin kesäteatteri, Teerenpeli Tampere, TTT-Klubi sekä pikkujoulukauden stand up klubina tutuksi tullut Korkeella stand up -klubi, jonka tarjonta on viime vuosina täydentänyt Nokia Arenan konsertteja.
Edellisellä kerralla Tampereen suurimman stand up -festivaalin tapahtumapaikkoina olivat stand up -klubeistaan tunnetut Tampereen Teerenpeli, TTT-Klubi ja Sokos Hotel Torni Tampere, jossa koetaan tänä keväänä Torni Stand Up -iltoja.
Stand up -festivaali järjestettiin viimeksi tammikuussa. Tampereen stand up -tapahtumien tavallista runsaampi määrä vuodenvaihteen molemmin puolin vaikutti aikataulumuutokseen, kertoo festivaalin toiminnanjohtaja Johanna Tohni.
– Esimerkiksi Ismo Leikolan keikka Nokia Areenalla siirtyi syyskuulta joulukuun lopulle eli vajaan kuukauden päähän Tomaateista. Myös tammi–helmikuussa 2026 Tampereella on komediatapahtumia enemmän kuin aiempina vuosina vastaavaan aikaan. Tämä on sinänsä myönteinen merkki siitä, että alallamme menee hyvin, Tohni toteaa.
Tämän lisäksi Tampereella on avattu useita stand up -klubeja, joista isoin on Stand Up Astor, joka julkaisi alkuvuodelle 2026 hurjan määrän Jussi Simolan stand up -keikkoja Tampereella.
– Totuttua vilkkaampi komediatarjonta sai kuitenkin Tomaattien tiimin pohtimaan, riittääkö Tampereen kokoisessa kaupungissa yleisöä näinkin moneen tapahtumaan näinkin lyhyen ajan sisällä. Arvioimme, että Tomaattien siirtäminen lienee paras ratkaisu niin yleisön, festivaalin kuin muidenkin tapahtumien kannalta.”
Toukokuun Tomaattien ohjelma julkaistiin helmikuun alussa 2026, ja myös liput tulivat myyntiin.
Hämeenlinnasta alkunsa saanut festivaali on Tampereen ja koko Suomen suurin stand up -festivaali ja ollut jo monta vuotta stand up -tapahtumien kohokohta Tampereen tapahtumakalenterissa.
Tomaatteja! Tomaatteja! -esiintyjät 2026
KOHOKOHDAT
Tomaatteja! Tomaatteja!: Lauri Saviharju, Jaakko Saariluoma, André Wickström, Jaakko Antila, Marjut Ollitervo ja Sami Hedberg
Tampere TAMPEREEN KOMEDIATEATTERITampereen Komediateatterin katettu kesäteatteri toimii yhtenä Tomaatteja! Tomaatteja! stand up...
la 23.5. 19:00
Tomaatteja! Tomaatteja! Vihannesgaala: Anna Rimpelä, Anitta Ahonen, Niko Kivelä, Netta Skog, Vuoden Tulokas Joel Makengo sekä Ali Jahangiri
Tampere TAMPEREEN KOMEDIATEATTERITampereen Komediateatterin katettu kesäteatteri toimii yhtenä Tomaatteja! Tomaatteja! stand up...
Löydät esiintyjät tomaattejatomaatteja.com
Tapahtumat > Festivaalit
Tomaatteja! Tomaatteja! 2026
ke 20.5. - la 23.5.Hintaluokka: Useita lipunhintoja
Tapahtuma verkossa
ESIINTYJÄT 2026: Mika Eirtovaara, Heikki Vilja, Kaisa Pylkkänen, Pietari Vihula, Amir Amokrane, Niko Kivelä, Mikko Vaismaa, Anitta Ahonen, Erika Pekkarinen, Petri Hankonen, Lasse Oikarinen, Roosa Maskonen, Matti Paalanen, Tommi Ylimmäinen, Arttu Järvinen, Antti Haapala, Leena Kuitunen, Ali Jahangiri, Jussi Lankoski, Saana Peltola, Katariina Salonen, Anna Rimpelä, Netta Skog, Joel Makengo, Sami Hedberg, Mebe
Tapahtumapaikka
| Tampere, Useita tapahtumapaikkoja Tampere Tampere Hotellit läheisyydessä Tuletko Tampereelle yöksi? Katso vapaat hotellit kävelymatkan päässä tästä tapahtumapaikasta. |
Näiden tapahtumien tapahtumapaikkoja voi olla useita.



