Koti Paul Elias, Annika Pudas

    Paul Elias, Annika Pudas


    TÄSSÄ TAPAHTUMAPAIKASSA VOI RUOKAILLA 

    Paul Elias keikat Tampere
    Paul Elias

    [TAPAHTUMA ALKANUT JA MAHDOLLISESTI MENNYT]
      TEE UUSI TAPAHTUMAHAKU


      la 12.10.   21:00
      Telakan keikat | Tullikamarin aukio 3, Tampere | iCal

    Tampereen Telakalla nähdään lauantai-iltana 12.10. kaksi artistia: Paul Elias, Annika Pudas.

    Helsinkiläinen laulaja-lauluntekijä sekä multi-instrumentalisti Paul Elias julkaisi debyyttialbuminsa sooloartistina syksyllä 2020. Luonnonvoimii sisältää tarinoita, jotka ovat syntyneet artistin oman elämän pohjalta viimeisten viiden vuoden ajalta. Levyltä lohkaistiin useampi hyvän vastaanoton saanut single, joista esimerkkeinä radiosoittoon päätyneet Mitä sil on välii ja Muistuta mua.

    Universal Musicille levyttävä monilahjakkuus nousi suuremman yleisön tietoisuuteen jo ennen soolouraansa, vaikuttamalla Satin Circus -yhtyeessä. Oman soolouransa lisäksi hän on tehnyt musiikkia myös muille artisteille. Tällä hetkellä hän työstää toista sooloalbumiaan, jolta on jo ilmestynyt valloittavan melodiset singlet Sanat takas, Pimeän värit, Post sinä sekä Karoliina.


    Tapahtumat > Keikat


    Paul Elias, Annika Pudas
      la 12.10.
      21:00
      Hintaluokka:   Tiketti.fi
      Tapahtuma verkossa


    Kevään majoitustarjoukset tapahtumien yhteydessä

    Omenahotels kevätkampanjassa huoneet alk. 59 €/yö.

    Etukoodi: KEVAT59 Tarjoushintaisia huoneita saatavilla rajoitettu erä.

    Tapahtumapaikka


    Telakan keikat Telakan keikat
     Tullikamarin aukio 3
    Tampere

    Hotellit läheisyydessä


    Tuletko Tampereelle yöksi? Katso vapaat hotellit kävelymatkan päässä tästä tapahtumapaikasta.

    Talkootyönä vanhasta viljamakasiinista kulttuuritaloksi ja monipuoliseksi ravintolaksi synnytetty Ravintola Telakka soi  kauniisti kuin akustinen kitara. Kulttuuritalon ravintolasalissa on viikoittain monipuolista livemusiikkia. Yläkerran Teatteri Telakka on valtakunnallisesti ja kansainvälisesti kiinnostava ammattiteatteri.

    Telakkamainen kotoisan boheemi tunnelma on niin ainutlaatuinen, että siihen kannattaa tutustua eri aikoina. Se on aito kulttuuritalo, joka muuttaa muotoaan niin päivin ja öin kuin myös kesällä ja talvella. Talkootyönä vanhasta viljamakasiinistä kulttuuritaloksi ja monipuoliseksi ravintolaksi synnytetty ravintola Telakka on nähtävyys itsessään.

    LUE MYÖS

    Telakka on kulttuuria lavalla ja lautasilla – Jussi Oksalan tinkimättömyys vaatii keittiöltä käsityötä

    Ravintolaesittely: Telakka

    Livemusiikki: telakka.eu/ravintola/ohjelma

    Teatteriesitykset: www.teatteritelakka.fi

    Telakan keikat KOHOKOHTIA

    la 11.4.21:00 Dalai MamaTelakan keikat
    ti 14.4.19:00 TamJazz-klubi: Jukka Haavisto Löyly SyndicateTelakan keikat
    ti 14.4.20:00 Perinnejamit: TamJazz jamit TelakallaTelakan keikat
    ke 15.4.20:30 Mikko Holmströmin muistelubileet: Pojat, Ypö-ViisTelakan keikat
    to 16.4.21:00 Jenni MustajärviTelakan keikat
    ke 22.4.21:00 Hop! At the final StopTelakan keikat
    to 23.4.20:00 AmuriTelakan keikat
    pe 24.4.22:00 Päivi HirvonenTelakan keikat
    la 25.4.21:00 WhereismikeTelakan keikat
    ma 27.4.19:00 RäppiwappuTelakan keikat
    ke 29.4.20:00 Eclipse Club: Silja PalomäkiTelakan keikat
    to 30.4.22:00 Spies Girls DJ:tTelakan keikat
    la 2.5.21:00 Tango Del Norte 15-vuotisjuhlakonserttiTelakan keikat
    su 3.5.20:00 Steve Gunn (USA)Telakan keikat
    to 7.5.20:00 Rahvaanmusiikin kerho: Loimolan voimaTelakan keikat
    ti 12.5.21:00 Willi Carlisle (USA)Telakan keikat
    ke 13.5.21:30 SUR-RUR + Nikita Titov LOPPUUNMYYTYTelakan keikat
    la 23.5.22:00 SOUL POWER: DJ:t Kallio & OkapiTelakan keikat
    ti 26.5.20:00 Perinnejamit: TamJazz jamit TelakallaTelakan keikat
    pe 12.6.22:00 Are – ”In Memoriam” LevynjulkaisukeikkaTelakan keikat
    1 2


    MAINOS