Koti Kaita Isäri Seppälä, Krypta

    Kaita Isäri Seppälä, Krypta

    Kaita Isäri Seppälä on jytärokin tuleva pelastaja ja tarttuvien kertosäkeiden kuningatarkerho. Useiden yhtyeiden kanssa samoissa lakanoissa kasvanut Harri Lind perusti yhtyeen, kun muut bändit jossa hän siihen aikaan vaikutti alkoivat hiipua ja omia kappaleita alkoi syntymään huimalla tahdilla. Kerrasta päähän jäävät kertosäkeet tuovat väkisinkin hymyn huulille ja saavat hikisimmätkin sukat pyörimään jaloissa vakavampaa puolta unohtamatta.
    Kaita Isäri Seppälä. Kuva: Titta Brunfeldt.

    [TAPAHTUMA ALKANUT JA MAHDOLLISESTI MENNYT]
      TEE UUSI TAPAHTUMAHAKU


      pe 11.10.   22:00
      Telakan keikat | Tullikamarin aukio 3, Tampere | iCal

    Kaita Isäri Seppälä esiintyy Telakalla perjantaina 11.10.2024. Illan toinen esiintyjä on Krypta.

    Kaita Isäri Seppälä on jytärokin tuleva pelastaja ja tarttuvien kertosäkeiden kuningatarkerho. Useiden yhtyeiden kanssa samoissa lakanoissa kasvanut Harri Lind perusti yhtyeen, kun muut bändit jossa hän siihen aikaan vaikutti alkoivat hiipua ja omia kappaleita alkoi syntymään huimalla tahdilla. Kerrasta päähän jäävät kertosäkeet tuovat väkisinkin hymyn huulille ja saavat hikisimmätkin sukat pyörimään jaloissa vakavampaa puolta unohtamatta.

    Väsymättömän maailmanmatkaajan, 2024 ilmestyneellä Korpit kyselevät debyyttialbumilla soittavat maamme svengaavimmat ja mukavimmat muusikot. Hauholla varttuneen Harri Lindin säveltämät kappaleet soivat täten kuin sähkösaha työvoimatoimiston kuvitteellisessa auladiskossa. Albumilla Lindin lisäksi soittavat muun muassa monissa maamme rakastetuissa yhtyeissä tutuksi tulleet Mikko Virta (PMMP, Vesala, VV), Jarkko Kumpulainen (Malla, Lauri Tähkä), Abdissa ”Mamba” Assefa (Suomen ainoa perkussionisti), Niko Votkin (Ismo Alanko, Malla, Knucklebone Oscar), Arttu Hasu (Rubik, Lauri Tähkä), Juha Kuoppala (Plutonium 74, Tehosekoitin) ja muita ihmisiä! Livenä levylläkin vaikuttanut kokoonpano tiivistyy viisihenkiseksi sirkukseksi.


    Tapahtumat > Keikat


    Kaita Isäri Seppälä, Krypta
      pe 11.10.
      22:00
      Hintaluokka: 15 €   Tiketti.fi


    Tapahtumapaikka


    Telakan keikat Telakan keikat
     Tullikamarin aukio 3
    Tampere

    Hotellit läheisyydessä


    Tuletko Tampereelle yöksi? Katso vapaat hotellit kävelymatkan päässä tästä tapahtumapaikasta.

    Talkootyönä vanhasta viljamakasiinista kulttuuritaloksi ja monipuoliseksi ravintolaksi synnytetty Ravintola Telakka soi  kauniisti kuin akustinen kitara. Kulttuuritalon ravintolasalissa on viikoittain monipuolista livemusiikkia. Yläkerran Teatteri Telakka on valtakunnallisesti ja kansainvälisesti kiinnostava ammattiteatteri.

    Telakkamainen kotoisan boheemi tunnelma on niin ainutlaatuinen, että siihen kannattaa tutustua eri aikoina. Se on aito kulttuuritalo, joka muuttaa muotoaan niin päivin ja öin kuin myös kesällä ja talvella. Talkootyönä vanhasta viljamakasiinistä kulttuuritaloksi ja monipuoliseksi ravintolaksi synnytetty ravintola Telakka on nähtävyys itsessään.

    LUE MYÖS

    Telakka on kulttuuria lavalla ja lautasilla – Jussi Oksalan tinkimättömyys vaatii keittiöltä käsityötä

    Ravintolaesittely: Telakka

    Livemusiikki: telakka.eu/ravintola/ohjelma

    Teatteriesitykset: www.teatteritelakka.fi

    Telakan keikat KOHOKOHTIA

    la 28.2.22:00 TiisuTelakan keikat
    ti 3.3.19:00 TamJazz-klubi : Mikko Pettinen Why NotTelakan keikat
    ti 3.3.20:00 Perinnejamit: TamJazz jamit TelakallaTelakan keikat
    ke 4.3.21:00 Nössö NovaTelakan keikat
    to 5.3.21:00 Misha ja Bemyfiasco feat. Jussi HalmeTelakan keikat
    pe 13.3.20:30 Maritta Kuula Duo, Ite EerolaTelakan keikat
    pe 20.3.21:00 Baskery (SWE)Telakan keikat
    pe 20.3.22:00 Baskery (SWE)Telakan keikat
    pe 27.3.20:00 Juha Kansa & Etelän Tahdit + DJ Tommy KTelakan keikat
    to 2.4.20:00 Rock Siltanen GroupTelakan keikat
    la 4.4.22:00 Asla JoTelakan keikat
    ti 14.4.19:00 TamJazz-klubi: Jukka Haavisto Löyly SyndicateTelakan keikat
    ti 14.4.20:00 Perinnejamit: TamJazz jamit TelakallaTelakan keikat
    to 23.4.20:00 AmuriTelakan keikat
    ti 12.5.21:00 Willi Carlisle (USA)Telakan keikat
    ke 13.5.21:30 SUR-RUR + Nikita Titov LOPPUUNMYYTYTelakan keikat
    ti 26.5.20:00 Perinnejamit: TamJazz jamit TelakallaTelakan keikat
    pe 12.6.22:00 Are – ”In Memoriam” LevynjulkaisukeikkaTelakan keikat
    la 11.7.21:00 Savulohirock 2026Telakan keikat
    pe 1.1. - la 2.1. Telakka Jazz 2027Telakan keikat


    MAINOS