
Heavy metallin pioneeri Deep Purple saapuu Tampereelle kesällä. Hard rockin ja metallimusiikin legenda konsertoi Nokia Arenalla perjantaina 12.6.2026.
Yli 100 miljoonaa albumia myynyt yhtye on täyttänyt stadionit ja areenat ympäri maailmaa jo vuosikymmenten ajan. Nyt ikoniset kappaleet kuten Highway Star, Perfect Strangers, Smoke on the Water ja Isoivat livenä, kun hard rock -jättiläisen kiertue saapuu pitkästä aikaa maahamme.
Deep Purple on toiminut jo vuosikymmeniä
Deep Purple tunnetaan yhtenä rockhistorian ahkerimmista yhtyeistä. Se on jatkanut ykkösalbumien julkaisuja ja maailmanlaajuisia kiertueita lähes tauotta vuodesta 1968 lähtien. Vuonna 2016 yhtye valittiin Rock and Roll Hall of Fameen.
Deep Purplen kokoonpanot ovat vuosien varrella vaihtuneet ja yhtyeessä on vaikuttanut poikkeuksellisista soittotaidoistaan tunnettuja maailmanluokan rock-tekijöitä.
Deep Purple loi 1970-luvun alun keskeisimpiä rock-albumeita, mukaan lukien Made in Japan -levyn, jota pidetään yleisesti yhtenä kaikkien aikojen tärkeimmistä ja vaikutusvaltaisimmista livealbumeista.
Deep Purple on pysynyt uskollisena musiikillisille juurilleen, ammentaen laajasta kirjosta vaikutteita luodakseen omaleimaisen jäljittelemättömän soundin, joka määrittää yhtyettä tänäkin päivänä. Yhtye on kirjoittanut ja tuottanut niin monta klassisen tunnettua kappaletta, että sen yleisö kattaa laajan kirjon eri ikäisiä ja eri taustoista tulevia kuulijoita.
Nykykokoonpanossa esiintyvät laulaja Ian Gillan, kitaristi Simon McBride, rumpali Ian Paice, basisti Roger Glover ja kosketinsoittaja Don Airey.
Tapahtumat > Festivaalit
Deep Purple
pe 12.6.Hintaluokka:
Tapahtumapaikka
| Nokia Arena Kansiareena Tampere 33100 Hotellit läheisyydessä Tuletko Tampereelle yöksi? Katso vapaat hotellit kävelymatkan päässä tästä tapahtumapaikasta. |
Nokia Arena on tunnettu aiemmin myös nimillä Tampereen kansiareena, Tampereen kannen areena ja Uros Live -areena.
Nokia Arenan konsertit ja keikat
TOIMITUKSEN MAJOITUS- JA RAVINTOLAVINKKI ENNEN TAPAHTUMAA!
Ravintola Saivo Kitchen & Bar
Katso myös parhaat baarit lähellä Nokia Areenaa
Nokia Arena KOHOKOHTIA
| to 1.1. - to 30.4. | Ilveksen pelit Nokia Arenalla 2026 | Nokia Arena |
|---|---|---|
| la 28.2. | Uuden Musiikin Kilpailu 2026 – UMK Tampereella | Nokia Arena |
| ke 4.3. | 18:30 Tappara – Jukurit | Nokia Arena |
| pe 6.3. | 18:30 Ilves – Tappara | Nokia Arena |
| la 7.3. | 18:30 Tappara – KalPa | Nokia Arena |
| ti 10.3. | 18:30 Ilves – HPK | Nokia Arena |
| pe 13.3. | 18:30 Tappara – Lukko | Nokia Arena |
| ti 17.3. | 18:30 Ilves – SaiPa | Nokia Arena |
| la 18.4. | Haloo Helsinki! | Nokia Arena |
| pe 12.6. | Deep Purple | Nokia Arena |
| su 12.7. | Pate Mustajärven muistokonsertti | Nokia Arena |
| la 29.8. | Glow -festival 2026 | Nokia Arena |
| pe 6.11. | Lauri Haav | Nokia Arena |
| la 7.11. | Lauri Haav | Nokia Arena |



