Glow -festival 2026

    Kansainvälisyyttä tapahtumaan toi yhdysvaltalainen Petra, joka on uransa aikana julkaissut 24 albumia, myynyt lähes 10 miljoonaa kappaletta ja palkittu 4 Grammy-palkinnolla. Kuva: Ville Huuri
    Kansainvälisyyttä tapahtumaan toi yhdysvaltalainen Petra, joka on uransa aikana julkaissut 24 albumia, myynyt lähes 10 miljoonaa kappaletta ja palkittu 4 Grammy-palkinnolla. Kuva: Ville Huuri

    [TAPAHTUMA ALKANUT JA MAHDOLLISESTI MENNYT]
      TEE UUSI TAPAHTUMAHAKU


      la 29.8.  
      Nokia Arena | Kansiareena, Tampere, 33100 | iCal

    Suomalainen gospelmusiikki juhlii taas isosti Nokia Arenalla Tampereella. Glow -festival pidetään Glow Festival järjestetään seuraavan kerran Tampereen Nokia Arenalla lauantaina 29.8.2026.

    Lavalla koetaan New Yorkin kirkkojen tunnelmaa, kun huippumuusikot USA:sta legendaarisen Jukka Palosen johdolla tuovat Glow Festivaliin ainutkertaisen elämyksen yhdessä vuonna 2025 yleisön hurmanneen DiandranJepa Lambertin sekä Sounds of Mercy -kuoron kanssa. Lisäksi illan aikana nähdään uusia yllättäviä kokoonpanoja ja lukuisia muita kotimaisia suosikkeja kuten Ilta, Pekka Ruuska, Jari Levy, Jukka Leppilampi sekä Simojoki & The Next Generation. Nostalgiaa tapahtumaan tuo ensi vuonna 20-vuotta täyttävä Idän Ihmeet sekä 1990-luvun Heaven Up.

    ”Glow Festival on yhteisön juhla, johon jokainen on tervetullut. Kahden vuoden perusteella voidaan todeta, että tällä tapahtumalla todella on tärkeä paikkansa gospelmusiikin kokoavana suurtapahtumana. Olen kiitollinen, että saan jatkaa työtä Glow Festivalin parissa myös jatkossa.”, kertoo tapahtuman taiteellinen johtaja Lasse Sakara.

    Suomen suurin kristillisen pop-rockin musiikkifestivaali järjestettiin toisena peräkkäisenä vuonna Tampereen Nokia Arenalla perjantaina 22. elokuuta 2025. Tämän vuoden festivaali koostui viidestä konserttikokonaisuudesta ja yli 20 artistin esiintymisestä, ja tarjosi siten laajan katsauksen kotimaisen gospelmusiikin kärkinimiin. Tapahtuma huipentui kls.-yhtyeen paluukeikkaan.

    Glow Festivalin ohjelmisto kattoi genren koko kirjon aina raskaasta rockista suuriin kuoroesityksiin. Nokia Arenan lavalla kuultiin gospelklassikoita muun muassa Diandran, Jukka Leppilammen, Pekka Simojoen ja Jepa Lambertin sekä Sounds of Mercy -kuoron tulkitsemina.

    Glow Festival 2025 koostuu viidestä ohjelmaosiosta:

    Glow Honor: Pekka Simojoki -konsertti, joka on kunnianosoitus gospelmusiikin suunnannäyttäjän mittavalle elämäntyölle.

    Glow Legends: Hard Gospel -konsertti tuo raskaamman gospelin tunnetuimmat solistit samalle lavalle tulkitsemaan toistensa klassikoita.

    Glow Celebration –pääkonsertti tarjoaa gospelmusiikin ilotulitusta. Lavalla nähdään muun muassa DiandraJukka LeppilampiMarzi Nyman sekä monista TV-ohjelmista tunnettu Jepa Lambert & Sounds of Mercy -kuoro.

    Glow Favorites -konsertissa loimuavat sävyt täyttävät tilan – Nokia Arena muuttuu sydämiä lämmittäväksi nuotiopaikaksi. Glow-artistit ja Lasse Sakaran nuotiobändi tulkitsevat toivebiisejä, joista osa on valittu yleisöäänestyksellä.

    -Illan pääesiintyjänä nähdään kls.. Kokoonpanon tunnetuimpia kappaleita on muun muassa Alpha Omega, joka nousi iTunesissa ykkössijalle. Yhtyeen musiikkia on striimattu Spotifyssa yli 10 miljoonaa kertaa.

    Glow Festivalissa jaetaan tänäkin vuonna Glow Gospel Awards -palkintoja hengellisen musiikin tekijöille, artisteille ja vaikuttajille tunnustuksena merkittävästä työstä gospelkulttuurin saralla. Suomalaisen gospelmusiikin uranuurtaja ja kansan rakastama lauluntekijä Jaakko Löytty palkitaan Glow Festivalissa elämäntyöstään.

    Katso kaikki Nokia Arenan konsertit ja keikat

    Suuren suosion saanut Glow Festival järjestetään Tampereen Nokia Arenalla.

    Suuren suosion saanut Glow Festival järjestetään tänäkin vuonna Tampereen Nokia Arenalla. Kuva: Anre Wasse

    Edellinen festivaali myytiin loppuun

    Viime kerralla loppuunmyyty festivaali järjestetään tulevaisuudessa vuosittain. Glow Festivalin arvoista keskeisin on festivaalin järjestäjänä toimivan Johanna Vauton mukaan yhteisöllisyys, ja lavalla nähtiin esiintymässä yhdessä jopa kymmeniä vuosia sitten lopettaneiden kokoonpanojen artisteja. ”Festivaalin myötä syntyi myös muutama yhteisjulkaisu, jotka saivat ensiesityksensä Nokia Arenalla.” Elämäntyöpalkinnon jaon yhteydessä Glow Festivalilla puolestaan pidettiin pieni muistohetki jo edesmenneelle Tarvo Laaksolle.

    Glow lanseerasi viime kerralla Suomeen Glow Gospel Awards -palkinnot. Tapahtuma jakaa vuosittain hengellisen musiikin tekijöille, artisteille ja taustavaikuttajille palkintoja eri kategorioissa. Festivaalilla 2024 jaettiin Glow Awards -palkintoja. Voittajat eri kategorioissa olivat:

    VUODEN MUSIIKINTEKIJÄ: Ossi Mäki-Reini

    VUODEN BIISI: Eve & Ossi, Sielläkin

    VUODEN GOSPEL-TUNNUSTUS: Jan-Erik Lindqvist, Finngospelin perustaja

    TULEVAISUUDEN SUUNNANNÄYTTÄJÄ: Henna-Maria Harju, Gospelmuusikko

    ELÄMÄNTYÖPALKINTO: Tarvo Laakso (edesmennyt)

    Ripareilta tutut nuotiolaulut, vuosikymmenten elämäntyöt, yhteislaulukulttuuri ja valtakunnan menestykseen ponnahtaneet lauluntekijät. Muun muassa tätä kaikkea on ollut suomalainen gospel jo vuosikymmenien ajan. Lähes kaikki suomalaiset ovat laulaneet näiden muusikoiden lauluja niin kastejuhlasta rippikouluun kun häistä hautajaisiin. Tästä kaikesta on syntynyt Suomeen kokonainen oma kulttuuri.

    Estradilla kuultiin vuonna 2024  kattaus kotimaisen gospelin merkittävimpiä lauluja. Artisteista mukana ovat olivat mm. Jaakko Löytty, Pekka Simojoki ja Exit, Jukka Leppilampi, Petri Laaksonen, Lasse Heikkilä ja Gospel Power, bass’n helen, The Rain, Tera, Outi & Lee, Pro Fide, Jouko Mäki-Lohiluoma, Tommi Kalenius, Tomas Höglund, Jippu, HB, Ida Elina. Pioneerisukupolven kanssa yhdessä Nokia Arenan lavalle nousi myös liuta nuoremman sukupolven gospelartisteja mm. Eve & Ossi, Immanuel ja Maksetut Viulut. Glow:n huippubändiä johti Lasse Sakara vahvistettuna Jepa Lambertin Sound of Mercy -kuorolla.

    Kansainvälisyyttä tapahtumaan toi legendaarinen Petra (USA) 50-vuotisjuhlakiertueellaan.


    Tapahtumat > Festivaalit


    Glow -festival 2026
      la 29.8.
      Hintaluokka:  
      Tapahtuma verkossa

    ESIINTYJÄT 2026: Diandran, Jepa Lambert, Ilta, Pekka Ruuska, Jari Levy, Jukka Leppilampi sekä Simojoki & The Next Generation

    Kesän majoitustarjoukset tapahtumien yhteydessä

    Omenahotels kesäkampanjassa huoneet -20%.

    Etukoodi: KESA20 Tarjoushintaisia huoneita saatavilla rajoitettu erä.

    Tapahtumapaikka


    Nokia Arena Nokia Arena
     Kansiareena
    Tampere
    33100

    Hotellit läheisyydessä


    Tuletko Tampereelle yöksi? Katso vapaat hotellit kävelymatkan päässä tästä tapahtumapaikasta.

    Nokia Arena on tunnettu aiemmin myös nimillä Tampereen kansiareena, Tampereen kannen areena ja Uros Live -areena.

    Nokia Arenan konsertit ja keikat

    Nokia Arenan konsertit 2025: Ellinoora ja Battle Beast

    TOIMITUKSEN MAJOITUS- JA RAVINTOLAVINKKI ENNEN TAPAHTUMAA!
    Ravintola Saivo Kitchen & Bar

    Nokia Arenan kotisivut

    Katso myös parhaat baarit lähellä Nokia Areenaa

    Parhaat baarit lähellä Nokia Arenaa

    Nokia Arena KOHOKOHTIA

    ti 1.9. - to 31.12. Ilveksen pelit Nokia Arenalla 2026Nokia Arena
    to 10.9. CEV EuroVolley 2026Nokia Arena
    ti 22.9.18:30 Tappara – KärpätNokia Arena
    pe 25.9.18:30 Ilves – TPSNokia Arena
    la 26.9.17:00 Tappara – SaiPaNokia Arena
    ti 29.9.18:30 Ilves – JukuritNokia Arena
    ke 30.9.18:30 Tappara – KooKooNokia Arena
    pe 2.10.18:30 Tappara – JokeritNokia Arena
    la 3.10.17:00 Ilves – K-EspooNokia Arena
    pe 9.10.18:30 - 20:00 Ilves – LukkoNokia Arena
    la 10.10.17:00 Tappara – TPSNokia Arena
    pe 16.10.18:30 Tappara – LukkoNokia Arena
    la 17.10. - la 31.10.17:00 Ilves – JokeritNokia Arena
    ti 20.10. - la 31.10.18:30 Ilves – JukuritNokia Arena
    ke 21.10.18:30 Tappara – ÄssätNokia Arena
    pe 23.10. Kaija KooNokia Arena
    la 24.10. Mansen tähdet -konsertti Nokia ArenallaNokia Arena
    pe 30.10.18:30 Tappara – IlvesNokia Arena
    la 31.10.17:00 Ilves – KalPaNokia Arena
    su 1.11.15:00 Tappara – HPKNokia Arena
    pe 6.11. Lauri HaavNokia Arena
    la 7.11. Lauri HaavNokia Arena
    ke 11.11.18:30 Ilves – PelicansNokia Arena
    pe 13.11.18:30 Tappara – HIFKNokia Arena
    la 14.11. Isac ElliotNokia Arena
    su 15.11.15:00 Ilves – SaiPaNokia Arena
    to 19.11.18:30 Tappara – SportNokia Arena
    pe 20.11.19:30 Ilves – TapparaNokia Arena
    la 21.11. Turisti -konsertti Nokia ArenallaNokia Arena
    ti 24.11.18:30 Ilves – ÄssätNokia Arena
    ke 25.11.18:30 Tappara – JukuritNokia Arena
    pe 27.11.18:30 Tappara – K-EspooNokia Arena
    la 28.11.17:00 Ilves – HIFKNokia Arena
    ke 2.12.18:30 Ilves – KärpätNokia Arena
    to 3.12.18:30 Tappara – JYPNokia Arena
    la 5.12. Portion BoysNokia Arena
    ti 8.12.18:30 Tappara – PelicansNokia Arena
    to 10.12. - ma 14.12. Salibandyn MM-kisatNokia Arena
    ti 15.12.18:30 Ilves – HPKNokia Arena
    to 17.12.18:30 Ilves – KooKooNokia Arena
    pe 18.12.18:30 Tappara – KalPaNokia Arena
    la 19.12. Raskasta Joulua 2026 -metallijoulukonsertti TampereellaNokia Arena
    la 26.12.17:00 Tappara – KooKooNokia Arena
    la 2.1.17:00 Ilves – TPSNokia Arena
    ti 5.1.18:30 Ilves – TPSNokia Arena
    ke 6.1.18:30 Tappara – ÄssätNokia Arena
    pe 8.1.18:30 Tappara – SaiPaNokia Arena
    la 9.1.17:00 Ilves – HIFKNokia Arena
    ti 12.1.18:30 Ilves – JYPNokia Arena
    to 14.1.18:30 Tappara – JukuritNokia Arena
    la 16.1.17:00 Ilves – TapparaNokia Arena
    ti 19.1.18:30 Ilves – ÄssätNokia Arena
    ke 20.1.18:30 Tappara – TPSNokia Arena
    pe 22.1.18:30 Tappara – KärpätNokia Arena
    la 23.1.17:00 Ilves – SportNokia Arena
    la 23.1.17:00 Ilves – SportNokia Arena
    ti 26.1.18:30 Ilves – K-EspooNokia Arena
    ke 27.1.18:30 Tappara – HPKNokia Arena
    pe 29.1.18:30 Ilves – JokeritNokia Arena
    la 30.1.16:00 Tappara – JYPNokia Arena
    ti 2.2.18:30 Ilves – KärpätNokia Arena
    pe 5.2.19:00 Iskelmä Gaala 2027Nokia Arena
    la 6.2.17:00 Tappara – HIFKNokia Arena
    su 7.2.15:00 Ilves – KalPaNokia Arena
    la 20.2. Uuden Musiikin Kilpailu 2027 – UMK TampereellaNokia Arena
    ti 23.2.18:30 Ilves – HPKNokia Arena
    ke 24.2.18:30 Tappara – PelicansNokia Arena
    pe 26.2.18:30 Tappara – SportNokia Arena
    la 27.2.17:00 Ilves – JYPNokia Arena
    ti 2.3.18:30 Ilves – PelicansNokia Arena
    ke 3.3.18:30 Tappara – KalPaNokia Arena
    pe 5.3.18:30 Tappara – JokeritNokia Arena
    la 6.3.17:00 Ilves – SaiPaNokia Arena
    ti 9.3.18:30 Ilves – SportNokia Arena
    ke 10.3.18:30 Tappara – K-EspooNokia Arena
    pe 12.3.18:30 Tappara – IlvesNokia Arena
    ti 23.3.18:30 Tappara – LukkoNokia Arena
    ma 3.5. In Flames (SE)Nokia Arena


    MAINOS