juha-sorsaViini on totuttu valitsemaan ruokaan sopivaksi, mutta edelleen oluen kohdalla moni tukeutuu tuttuun ja turvalliseen unohtaen ruoan makusävyt. Harva myöskään tulee ajatelleeksi yhdistää äyriäisiin ja jälkiruokiin viinin ja liköörin sijaan oluen. Lue Suomen uuden Olutmestarin Juha Sorsan vinkit.

Viikonvaihteessa valittiin Suomen uusi Olutmestari vuodelle 2014. Baarimestari Juha Sorsa Tampereen Gastropub Tuulensuusta vakuutti Sinebrychoffin valitseman tuomariston erityisesti taidollaan suositella oluita erityyppisten ruokien kanssa. Perussäännöillä pääsee jo pitkälle: Mitä katkerampi olut, eli mitä voimakkaammin se on humaloitu, sitä tuhdimpaa ja runsaampaa ruokaa se tarvitsee kaverikseen. Sitrusmaiset, miedosti humaloidut oluet sopivat taas kevyempien ja miedompien ruokien kanssa. – Esimerkiksi belgialainen vehnäolut sopii erinomaisesti sinisimpukoiden kanssa. Oluen hedelmäinen maku tukee mukavasti ruokaa ja kumpikaan ei jyrää toisiaan. Stout-tyyppinen olut sopii puolestaan ostereiden kanssa, Sorsa ohjeistaa. Monikaan ei miellä äyriäisten kanssa nautittavaksi ensimmäisenä olutta. Myös jälkiruoat mielletään usein viinien, konjakkien tai liköörien kanssa syötäviksi. Olut kuitenkin joustaa ruokien kanssa enemmän kuin viinit ja on siten hieman monikäyttöisempi. – Esimerkiksi Porter toimii tumman suklaan kanssa erinomaisesti. Porterissa on jo itsessään paahteisuutta ja suklaisuutta, joten tämä on täydellinen makupari. Erilaisia oluita kannattaa kokeilla myös juustojen kanssa, tuore Olutmestari vinkkaa.
Ravintoloissa rohkeammin olutsuosituksia

Erikoisoluiden myynti on ollut jo tovin huimassa kasvussa, ja yhä useampi suomalainen harrastaa oluita. Sorsa toivoisi kuitenkin ravintoloissa vielä reippaampaa otetta olutsuosituksille.

– Tähän asti hyvän oluen myyminen on ollut lähinnä olutravintoloiden yksinoikeus, mutta yhä enemmän myös ruokaravintoloihin on tullut tarjolle uusia erikoisoluita. Hieman voitaisiin petrata siinä, että rohkeammin suositeltaisiin ihmisille uusia makukokemuksia.

Ravintoloilla onkin työsarkaa, sillä tuoreen tutkimuksen mukaan olutta juodaan Suomessa yhä enemmän kotona. Oluen ravintolakulutus on Suomessa Länsi-Euroopan alhaisin. Sinebrychoffin tuoteaktivointipäällikön Anikó Lehtisen mukaan tämä ei ole vain huono asia.

– Meillä on todella laaja valikoima hyviä oluita kaupoissa ja Alkossa. Jos se menee kuitenkin siihen, että keskitytään vain yhden tyyppisen oluen juomiseen, se ei varsinaisesti tuo uusia makuelämyksiä, Lehtinen miettii.

Ravintoloissa tuleekin usein kokeiltua sellaisia oluita, joita ei muuten ostaisi kotiin.

– Suomessa voitaisiin mielestäni enemmän käydä alkuillasta ystävien kanssa ravintolassa kokeilemassa uusia makuja. Juotaisiin kohtuullisesti yksi tai kaksi olutta makua fiilistellen ja sitten mentäisiin kotiin, Lehtinen toivoo.

Kainaloon: Näin löydät ruoan ja oluen täydellisen makuparin

– Tarkista, kuinka voimakkaasti olut on humaloitu, eli kuinka katkera se on. Vahvasti humaloituun olueen sopivat raskaammat ruoat, kevyesti humaloituun miedot ja kevyet ruoat.
– Esimerkiksi hyvin katkeroidut lagerit ja pilsit sopivat pitkään haudutettujen lihojen, pitsan tai juustoruokien kanssa.
– Miedosti humaloidut oluet, kuten hedelmäinen vehnäolut, sopii puolestaan mietojen ruokien, salaattien ja kermaisten keittojen kanssa.
– Mausteisen ruoan kaveriksi sopii lager-olut, joka taittaa ruoan tulisuutta.
– Kokeile porter-tyyppistä olutta suklaisten jälkiruokien kanssa. Porterista on maistettavissa paahteisuutta ja suklaisuutta, jotka täydentävät jälkiruoan makua.

Fakta: Suomen Olutmestari valittiin kuudennen kerran

– Sinebrychoffin Suomen Olutmestari -kilpailu järjestettiin jo kuudennen kerran.
– Kisaan voivat osallistua oluttarjoilun ammattilaiset kaikista suomalaisista ravintoloista.
– Olutmestarin tulee hallita oluttieto ja erilaisten oluttyyppien tarjoilu. Olutmestari osaa suositella oluita sekä nautiskeluun että ruoan kanssa. Lisäksi hänellä on oma ja persoonallinen tyylinsä.
– Voittaja pääsee luomaan oman, aivan uuden oluen yhdessä Sinebrychoffin panimomestarin kanssa.


[include]a_tuulensuu.php[/include]