Public House Huurteessa pidettävä ruoan ja juurevan musiikin kuukausiklubi jatkuu vuonna 2026 toistuvana tapahtumana jokaisen kuukauden viimeisenä keskiviikkona

Tapahtuman pöytävaraukset kannattaa tehdä ajoissa, sillä pöydät ovat viime aikoina olleet loppuunvarattuja tapahtumapäivinä. Toki gastrobaariin mahtuu ilman pöytävaraustakin.
VARAA PÖYTÄ
Roamin Street Band, eli lyhyesti RSB, on New Orleans -tyylinen katusoittobändi, joka on esiintynyt viime kesänä jo kansainvälisestikin Italian Ferrarassa katusoittofestareilla.

Rennolla otteella soiva orkesteri soittaa sata vuotta vanhaa New Orleans -jazzia ja -bluesia otteella, joka saa ihmiset iloiseksi – itse orkesterista puhumattakaan.
Videon kuvaaja: Leandro Lefa
Huippusoittajista koostuva orkestraatio soittaa vaihtelevan kokoisena rytmiryhmänä. Illasta riippuen se saattaa hyvinkin vaihdella viidestä muusikosta jopa täyden kokoonpanon 13 muusikkoon. Solistina on aina ehtiessään suurenmoinen ja valovoimainen Piritta Lumous.
RSB kävi marraskuussa ensimmäistä kertaa keikalla Huurteessa.
– Yksi parhaita keikkojamme! Huurre on sopivan kokoinen paikka ja lava lähellä yleisöä, kertoo yhtyeen Tommi Marttila.
– Asiakkaat ja henkilökunta lähtivät heti mukaan bileisiin ja yllyttivät meitä hurjaan kiitoon. Päätettiin tulla uudelleen, summaa Marttila innostuneena.

Public House Huurre on tunnelmallinen live-musiikin tapahtumapaikka Tampereen Kalevassa. Kuva: Kohokohdat.fi
Ruokatapahtuma ja musiikkia muillekin kuin kalevalaisille
Uusi säännöllinen musiikkitapahtuma on hieno uutinen kalevalaisille ja kaikille jazzin sekä bluesin ystäville paljon laajemmaltikin, sillä Public House Huurre sijaitsee loistavasti aivan ratikkapysäkin vieressä.
– Positiivista, että keikka alkaa jo seiskalta ja päättyy niin, että ehtii vielä vaikka Helsingin junaankin. Meidän toinen banjonsoittajamme kulkee junalla Helsingistä ja on nyt oikein tyytyväinen, että raideliikenne pelaa hienosti Huurteen etuovelle saakka. Luontoystävällistä, toteaa Marttila.
Show time n. klo 19. Kaksi settiä.
Ilta paketissa noin klo 21 mennessä.
Klubikeskiviikot 2026
28.1. / 25.2. / 25.3. / 29.4. / 27.5. / 24.6.
/ 29.7. / 26.8. / 30.9. / 28.10. / 25.11. / 30.12.
Tapahtumat > Jazz & Blues
Roamin Street Bandin Gumbo Club Huurteessa
Joka kuun viimeinen keskiviikko
Hintaluokka: Vapaa pääsy
Tapahtumapaikka
Public House Huurre
Sammonkatu 46
Tampere
Hotellit läheisyydessä
Kätevä sijainti Sammonkadun ratikkapysäkin ja bussipysäkkien kohdalla. Autoilijalle pysäköintikiekkopaikkoja.
Lisää samanlaisia tapahtumia
JAZZ TAMPERE | JAZZ HELSINKI
Jazz-, blues-, roots- ja etnomusiikkitapahtumien kohokohtia Tampereella ja Helsingissä.







