Rheingaun viinialueen Georg Breuerin ja Moselin Grans-Fassianin tilojen viinintekijät Catherina (vas.) ja Theresa (vas.) emännöivät suvereenisti Dabbalissa 25.4. järjestettyä hilpeää viinintekijäillallista.

Kitchen & Bar Dabbal operoi yhdessä Vindirektin ja saksalaisten huippuviinintekijöiden kanssa niin menestyksekkään viinintekijäillallisen, että sen viini- ja annosantimista nautiskelua päätettiin jatkaa ravintolassa toukokuun loppupuolelle asti. Niin kauan kuin vain menun rajoitetusti saatavilla olevia lappilaisia huippuraaka-aineita riittää. Säkenöiviä riesling-rakkaita piisaa varmasti vielä pitemmälle, sillä niihin ihastui myös mittavan viinitilauksen tehnyt Dabbalin väki.

Enontekiön riekkoa fileenä ja krokettina.

Rheingaun viinialueella sijaitsevan viinitalo Georg Breuerin Theresa Breuer sekä Moselin alueen Grans-Fassianin Catherina Grans saapuivat juomineen winemakers’ dinnerin tähdiksi 25.4. Taitonaiset säkenöivät kilpaa viiniensä kanssa, ja harvoin pääseekään nauttimaan yhtä rennosta, ytimekkäästä ja lennokkaasta viinikerronnasta. Viinintekijät puolestaan pääsivät nauttimaan heille aivan uudenlaisista raaka-aineista ja makuyhdistelmistä, sillä kumpikaan ei ollut aikaisemmin esimerkiksi riekkoa tai poroa puraissut. Silti heidän viininsä juttelivat mm. juuri poroannoksen kanssa kuin vanhat tuttavukset spätburgunder-hurmurista siihen riesling-rakkaaseen saakka.

Mainion ja viinien kanssa keskustelevaisen menun loihti keittiömestari Janne Kostamo keittiötiimeineen yhteistyössä Lapland Hotelsien keittiöpäällikkö Tero Mäntykankaan kanssa.

Koska illalliselle mahtui vain rajallinen määrä väkeä, päätti Dabbalin väki jatkaa kehutun menun sekä tietenkin viinien tarjoamista, jotta muutkin pääsevät maistamaan ja toteamaan, kuinka epäilemättä kaikkien rakastama Riesling-rypäle rokkaa moninaisten pohjoisen raaka-aineiden ja erilaisten annoskomponenttien kanssa.

– Ruoasta on tullut positiivista palautetta. On tykätty, kun on vähän harvinaisempiakin raaka-aineita tarjolla. Varsinkin riekkoa on harvemmin saatavana näillä korkeuksilla, itsekin riekosta innostunut Kostamo kertoo.

Inarinjärven siikaa ja siianmätiä, pikkelöityä kurkkua, tillimajoneesia, hapankermakastiketta ja jääfenkolia.

– Juttelimme monien vieraiden kanssa vielä lähtiessä ja kaikki kiittelivät sekä ruokaa että hyvin järjestettyä viinintekijäillalliskokonaisuutta. Viinitekijät emännöivät iltaa kyllä niin upeasti, että he tekivät tapahtuman meillekin hyvin helpoksi, ravintolapäällikkö Antti Vielma kiittelee.

Viinintekijäillallisella kullekin annokselle oli valittu viinikilpakumppani sekä Georg Breuerin että Grans-Fassianin valikoimasta. Kaksi viiniä joka annokselle siis. Nyt nautittavissa olevan Viinintekijöiden Menun viinipakettiin on kuitenkin valikoitu huolella ne osuvimmat juomakavaljeerit kummaltakin viinitalolta.

Unarin-Luusuasta Sodankylästä saapunutta poroa fileen ja kielen muodossa. Kielen päältä löytyy jäkälää, mustaherukanlehteä ja kuivattua karpaloa. Porokastike on maustettu savustetulla poronkuulla eli rasvalla.

Viinintekijöiden Menu, 4 ruokalajia 58€. Menulle on suunniteltu neljän viinin viinipaketti, johon on valittu viinejä kummaltakin viinitalolta. Viinipaketti 40€ sis. 12cl, 12cl, 16cl ja 8cl.

Teksti ja kuvat: Ronja Honko, Lifestyle Media Oy