Anu Lappalainen

Espanjan pohjoisosan ruokaa lukuun ottamatta maan keittiö on matkannut maurien mukana Afrikan mantereelta. Hedelmät, mausteet, makeus…ne ovat nimenomaan maurilaisia elementtejä, jotka ovat sitten sulautuneet espanjalaisiksi. Lappalaiset kutsuvatkin Inezin rikkaasti maustettua ja värikästä kasvisvoittoista ruokaa maurilais-espanjalaiseksi.

Gastropub-perheen Pellavatehtaankadulla sijaitseva Tapas Bar Inez on tehnyt uuden ja perin maukkaan aluevaltauksen lounasruoan muodossa. Tarjolla on runsain vadein ja padoin jotain sellaista, mitä kaupungista ei ole vielä saanut: pohjoisafrikkalaissävytteisiä maurilais-espanjalaisia makuja.

– Tällaisen ruoan tekeminen on ollut meillä mielessä jo monta vuotta. Kyseisen alueen ruokakulttuuri on aina kiinnostanut ja tykkäämme myös itse syödä tällaista ruokaa. Alunperin ajattelimme, että perustaisimme uuden ravintolan, mutta kun emme löytäneet sopivaa tilaa, niin keksimmekin yhdistää tämän ruoan Ineziin. Ja tämähän sopiikin tänne espanjalaiseen tapasbaariin luontevasti, Sami Lappalainen toteaa.

Lounaan voi koostaa mieleisekseen meze-tyyppisen noutopöydän salaattipainotteisista antimista, lihasta, keitosta ja leivästä. Ruoka on itse miksailtavaa ja koottavaa. Esimerkiksi tahnat sopivat levitteeksi leivälle, kastikkeeksi salaateille ja kasviksille tai itse lämmitettävän durumleivän sisään rullattavaksi. Vaikka lajikevalikoima on hyvin kasvisvetoinen, on se silti myös täyttävä. On herneitä, linssejä, pähkinöitä jne. Makuja on runsaasti, mutta ei niinkään tulisuutta. Valikoimassa on kyllä sitäkin sorttia, mutta enimmäkseen mietoja sekä puhtaasti yrttisen mausterikkaita sortimentteja.

– Halusimme tuoda erilaisen vaihtoehdon perinteiselle kotiruokalounaalle. Tämä voi olla myös omien valintojen mukaan sellainen kevyt lounas, vaikka paljon kasvisproteiinia ja lihaakin on tietenkin tarjolla. Uskoisin, että tämä voi kiinnostaa myös kasvissyöjiä, Anu Lappalainen tuumii.

Mielenkiintoinen yksityiskohta on muuten Alanya-kaupasta ostettu durumleivän lämmityslaite, joka oli Lappalaisillekin aivan uusi tuttavuus. Leipää voi lämmittää joko täytteineen rullattavaksi tai pelkältään syötäväksi.

Tarjolla on arkisin klo 11-14 kolme lounasvaihtoehtoa: joko keitto 6e, salaattipöytä + keitto 10e tai koko herkkuvalikoima lämpimine lihaisine ruokineen 13e. Kaikkiin lounasvaihtoehtoihin kuuluu vesi ja minttutee.

Teksti ja kuvat: Ronja Honko, Lifestyle Media Oy

Tapasbar Inez

KOTISIVUT RAVINTOLAESITTELY

LUE MYÖS

Synttärit Tampereella Gastropub-tyyliin: Juhlakauteen laatujuomin ja rennosti ruokaillen

Tampereen yksityisomisteinen gastropub-perhe juhlistaa pikkujouluaikaa persoonallisissa ravintoloissaan. Tälle juhlakaudelle on ilmaantunut myös uusia tiloja, kuten Gastropub O'Hara'sin pubiruokahuone. Persoonalliset hyvän palvelun ravintolat ovat omiaan pikkujoulujuhlintaan tai muuhun ilonpitoon työ- tai ystäväporukalla.

Inez on sour-cocktailien koti

Tapas Bar & Sidreria Inez toi espanjalaiset sidra naturalit Tampereelle jo yli 12 vuotta sitten. Vaikka juomapuolella Inez nostattaa edelleen ensimmäiseksi mieleen siiderit, ovat...
Pikilinnan kesäterassi Tammelassa

Tampereen terassit ja kesäkeitaat esittäytyvät

Nyt saa jälleen nauttia ulkona aurinkoisen lämpöisestä ilmasta, eikä tarvitse uhmata säiden jumalia! Tässä terassikauden helmiä Tampereella. Kyttälän ravintolakaupunginosan kesäterassit Terassit lähellä Nokia Areenaa ja Ratinan...