Kievari Kahdet Kasvot on 1996 perustettu ruokaa tarjoileva olutravintola ja nykyään myös olutkauppa, jonka hanoissa virtaavat sesonkien mukaan vaihtuvat oluet. Erikoisuutena kotimaiset pienpanimo-oluet. Kaapeista löytyy kattava valikoima myös omatuontioluita.
Ravintolan lämminhenkinen interiööri jakaantuu kolmeen osaan: yläkerran saliin, pyöreään Pankinjohtajan kabinettiin (10 hlö) ja alakertaan, jossa on 30 asiakaspaikkaa ja sporttibaarin välineistöä sekä tämän lisäksi myös biljardihuone. Alakertaa asiakkaat voivat varata omiin juhliinsa tai vaikkapa kokouksiinkin. Ohjemanumerona voi olla vaikkapa oluttasting tai darts-kisat.

KAHDET KASVOT ESITTÄYTYY
Kievari Kahdet Kasvot – Rentoa ruokaa, maistuvia juomia ja monipuolista ohjelmaa
Hyvää keskustelua ei voita mikään. Rakastettu, vuonna 1995 perustettu Kahdet Kasvot on aina ollut tunnelmallinen olut- ja seurusteluravintola. Uusien omistajien ja ideoiden myötä se on entistä houkuttelevampi kohtaamispaikka - kaikelle kansalle.
KAHDET KASVOT ARTIKKELEISSA
Työn Alla stand up -klubin keikat 2026: Antti Haapala ja kumppanit jälleen Kaksissa Kasvoissa
Työn Alla Stand Up -klubi naurattaa Kievari Kaksissa Kasvoissa Antti Haapalan ohjauksessa. Työn Alla stand up -klubin lavalla nähdään taas uusia juttuja sekä myös vanhoja tuttuja. Tampereen...
Kievari Kahdet Kasvot sai oman olutmyymälän – kylmä omatuontiolut mukaan tai maisteltavaksi paikan päällä
Hyvää keskustelua ei voita mikään. Rakastettu, vuonna 1995 perustettu Kahdet Kasvot on aina ollut tunnelmallinen olut- ja seurusteluravintola. Uusien omistajien ja ideoiden myötä se on entistä houkuttelevampi kohtaamispaikka - kaikelle kansalle.
Ruokatuote uudistui Kievari Kaksissa Kasvoissa – Myös vegaanisia annoksia komeasti mukana
Hyvää keskustelua ei voita mikään. Rakastettu, vuonna 1995 perustettu Kahdet Kasvot on aina ollut tunnelmallinen olut- ja seurusteluravintola. Uusien omistajien ja ideoiden myötä se on entistä houkuttelevampi kohtaamispaikka - kaikelle kansalle.
[VAPPUNA] Secret Sauceity Pizza pop up jatkaa Kaksissa Kasvoissa
Secret Sauceity Pizzan ensimmäinen, toinen ja kolmaskin pop up on ollut menestys ja se on päätynyt Kievari Kaksien Kasvojen vappukohokohdaksikin.
Pizzoja on tehtailtu viime viikkoina...
KIEVARI KAHDET KASVOT TAPAHTUMISSA
Tapahtumia ei löytynyt näillä hakuehdoilla
Tapahtumia ei löytynyt näillä hakuehdoilla
MENNEET TAPAHTUMAT
la 8.4. 16:00
Kievari Kaksissa Kasvoissa maistellaan jälleen oluita. Masis Brewery esittelee lauantaina...
la 15.4. 21:00
ke 19.4. 21:00
la 18.11. 16:00
Lauantaina 18.11. Kievari Kaksissa Kasvoissa esittäytyy Kimito Brewing Company. Maistelussa...
la 9.12. 16:00
Kievari Kahdet Kasvot sukeltaa lauantaina 9.12. kuopiolaisen RPS-Brewingin oluisiin Lassi...
la 13.1. 19:00
Tasavallan Marionetit seikkailevat tammikuussa 2024 ja Tampereella nähdään nukketeatteriesitys Kievari...
ke 17.1. 19:00
Tasavallan Marionetit seikkailevat tammikuussa 2024 ja Tampereella nähdään nukketeatteriesitys Kievari...
la 27.1.
la 24.2.
ke 20.3. 18:00
Keskiviikkona 20.3. viskien ystävät pääsevät Kievari Kahdet Kasvot -olutravintolassa maistelemaan ja tutustumaan...
Kievarin avoimet oluttastingit: Masis Brewery
Tampere Kievari Kahdet KasvotKievari Kaksissa Kasvoissa maistellaan jälleen oluita. Masis Brewery esittelee lauantaina...
la 15.4. 21:00
SOISOI Deejiit Jukola ja Lippo
Tampere Kievari Kahdet Kasvot
ke 19.4. 21:00
IRKKUJAMIT
Tampere Kievari Kahdet Kasvot
la 18.11. 16:00
Kimito Brewing Company -oluttasting Kaksissa Kasvoissa
Tampere Kievari Kahdet KasvotLauantaina 18.11. Kievari Kaksissa Kasvoissa esittäytyy Kimito Brewing Company. Maistelussa...
la 9.12. 16:00
RPS-Brewing -oluttasting Kaksissa Kasvoissa
Tampere Kievari Kahdet KasvotKievari Kahdet Kasvot sukeltaa lauantaina 9.12. kuopiolaisen RPS-Brewingin oluisiin Lassi...
la 13.1. 19:00
Kuninkaallinen Nukketeatteri esittää Tasavallan marionetit XI: Presidentin tähti
Tampere Kievari Kahdet KasvotTasavallan Marionetit seikkailevat tammikuussa 2024 ja Tampereella nähdään nukketeatteriesitys Kievari...

DJ Minkki
Tampere Kievari Kahdet Kasvot
la 24.2.
DJ Minkki
Tampere Kievari Kahdet Kasvot
ke 20.3. 18:00
Viskitasting: tynnyriviimeistelyjen skotlantilaisviskien salat
Tampere Kievari Kahdet KasvotKeskiviikkona 20.3. viskien ystävät pääsevät Kievari Kahdet Kasvot -olutravintolassa maistelemaan ja tutustumaan...
Katso kaikki Kauppakadun ravintolat