Tampereen rautatieaseman asematunneliin avattiin yli viisi vuotta sitten uudenlainen ravintolakokonaisuus, Bonker Moodcourt, joka yhdistää ruokailun, juoman ja arcade-pelipuuhat. Nyt pelialuetta ja erilaisia pelejäkin on jo kosolti enemmän. Tiloihin on saatu myös uusi pizzaravintola.

Bonkerin laajennus toi lisää lääniä ruokailla ja oman tilan temmeltää entistä runsaamman pelivalikoiman parissa. Ravintolapäällikkö Jaakko Kallio on Bonkerin energisessä menossa elementissään.

Bonker Moodcourt syntyi vuonna 2019, kun Olympia-korttelin, Kaijakan ja Aloha Ramenin yrittäjät päättivät lyödä hynttyyt yhteen ja luoda kaupunkiin uudenlaisen elämyksellisen kohtaamispaikan. Rentoa, street food -henkistä syötävää laativat HOAX- ja Tacos ’n’ Tequila-ravintolat yhdistettiin arcade-pelien maailmaan. Vähän myöhemmin tiloihin saatiin myös pelibaari Noob cocktaileineen.

Bonker on nyt tuplannut tilansa ja kasvanut samalla ravintola- sekä pelivalikoimaltaan. Lisäksi ravintola- ja pelitoiminnot ovat nyt selkeästi omissa osioissaan, vaikka kulkemaan pääseekin vapaasti. Mittavan laajennuksen myötä saatu uusi sisäänkäynti Matkakeskustunnelissa puolestaan takaa pääsyn Bonkeriin rautatieaseman jättiremontin aikana, kun Itsenäisyydenkadun puolella oleva sisäänkäynti suljetaan.

Katso kaikki ravintolat ja baarit lähellä rautatieasemaa

Bonkerin ravintolapäällikkö Jaakko Kallio on uudistuksesta innoissaan. Etenkin lisätilaa ruokailijoille kerittiin jo kaivata.

– Saimme laajennuksen yhteydessä lisää asiakaspaikkoja ja ravintolapöytiä, joita kyllä tarvitsimmekin. Pelit veivät kuitenkin aika paljon tilaa potentiaalisilta ruokailevilta asiakkailta. Ja nyt meillä on täällä HOAXin ja Tacos ’n’ Tequilan lisäksi vielä uusi pizzaravintola, Slicemonger, kertoo Kallio.

Annosten ohella juomapuolikin on hallussa – myös coctailien muodossa. Nesteytyksestä pelien tiimellyksessä huolehtii nimittäin edelleen cocktailbaari Noob.

– Uudistimme juuri cocktail-listamme, jossa peliteema on vahvasti läsnä. Fallout-pelistä tuttu Nuka-Cola on kova sana. Lisäksi löytyy Mortal Kombatin slushit Sub-Zero ja Scorpion. Maku edellä tietenkin mennään, mutta juomat ovat myös näyttäviä ja kuvauksellisia.

Interaktiivinen pöytäcurling on Bonkerin uutuuspeli. Pelailun tiimellyksessä voi nauttia myös Noob-cocktailbaarin tarjonnasta.

Nostalgiset, vanhat arcade-pelit olivat Bonkerin ensimmäinen aluevaltaus, mutta nyt pelivalikoimaa on lähdetty laajentamaan modernimpaan suuntaan.

– Uutuutena meille tuli sellaista interaktiivista pelimeininkiä, pöytäcurling ja darts. Darts on sellainen hyvin aloittelijaystävällinen versio, joka laskee pisteet itse. Siitä löytyy lisäksi erilaisia pelimoodeja, joten dartsin avulla voi halutessaan pelata vaikka minigolfia.

Kovalla käytöllä ovat olleet myös muut pelikimaran uutuudet, kuten PlayStation 5 ja Nintendo Switch.

Bonker on ollut aktiviteettihitti paitsi peli-innokkaiden kaveri- ja perheporukoiden parissa, myös yritysten osalta.

– Yritykset järjestävät meillä yksityistilaisuuksia pikkujouluista tyhy-päiviin. Olemme saaneet kiittävää palautetta siitä, että meillä voi ensin syödä hyvin ja sitten pääsee porukalla pelien pariin touhuamaan. Nyt laajennuksen jälkeen meillä on entistä monipuolisemmat mahdollisuudet järjestää erilaisia tilaisuuksia, kertoo Kallio tyytyväisenä.

Bonker Moodcourt, Ratapihankatu 39

Teksti ja kuvat: Ronja Honko, Kohokohdat.fi

Bonker tuo vegaanimätön ja lihaisatkin meksikolaismaut saman katon alle – HOAX ja TNT vakuuttavat ruokavalioista riippumatta

 

Arcade-pelibaari Noob avautui rautatieaseman takana – Tero Räisänen taituroi cocktailit Pac-Manin kylkeen

 

MAINOS