Yli 500 viiniä maisteltavaksi, herkkuja Suomesta ja ulkomailta sekä luentoja, tastingeja, keittokirjailijoita ja kakunkoristelukursseja – tätä tarjoaa herkkusuiden ja viininharrastajien Viini, ruoka ja hyvä elämä Messukeskuksessa 22.–25.10.

Messuilla kisataan myös ensimmäiset kakunkoristelun SM-kilpailut. Tastingeissa tutustutaan huippuviinimaiden ja -alueiden uutuuksiin ja maistellaan Vuoden viini -kilpailun finalistiviinejä.

Tapahtuman viinialueella on tänä vuonna esittelyssä yli 500 eri viiniä suoraan maahantuojilta. Viinit on esitelty mobiilioppaassa, josta omat suosikkinsa voi tallentaa tapahtuman aikana. Mukana ovat suuret maahantuojat, kuten Pernod Ricard ja Norex Spirits mutta myös pienempiä yrityksiä, joiden viinejä ei vielä löydy Suomen markkinoilta. Lisäksi uutena tulokkaana messuilta löytyy virolainen käsityöoluita valmistava Moe Õllevabrik Oü.

Herkkusuut suuntaavat tapahtuman ruokakojujen ääreen. Mielenkiintoisia tuotteita löytyy muun muassa Ranskan, Espanjan, Viron, Italian, Unkarin ja Kreikan omilta yhteisosastoilta, joissa maiden ruokakulttuuria esitellään monipuolisesti. Uutuuselintarvikkeita esittelevät myös suomalaiset pienyritykset.

Huippuasiantuntijoiden ja viinintekijöiden tastingeja ja kakunkoristelukursseja

Viinitastingit opastavat kokemattomatkin viinimaailmaan. Omia tai tulevia suosikkiviinejä voi poimia Uuden-Seelannin, Chilen, Etelä-Afrikan, Argentiinan ja Rhônen tai Riojan alueen viinejä esittelevistä tastingeista. Uuden-Seelannin viinien tastingin pitää Mud House -viinitalon pääviinintekijä Ben Clover ja Argentiinan ja Etelä-Afrikan reilun kaupan viinien saloihin johdattelee sommelier Antti Uusitalo. Italialaisista viineistä pitävän ehdoton tasting on Antinorin viinitilan tasting, jonka pitää Allegra Antinori.

Viinilehden Antti Rinta-Huumon ja Juha Berglundin johdolla tutustutaan Vuoden viini -kilpailun finalistiviineihin. Lasin vaikutusta viininautintoon analysoidaan Riedel Master Class -tastingissa. Viinitastingien lisäksi mukaan mahtuu myös erikoisolut-tasting sekä lakritsia ja viiniä yhdistävä tasting.

Messuilla selviää Suomen ensimmäinen Kakunkoristelun SM -kilpailun voittaja, kun sunnuntaina kilpaillaan finaali. Kakkuteemaan liittyen messuilla voi osallistua suosittujen kakkubloggaajien pitämille kakunkoristelukursseille, joissa opiskellaan muun muassa sokerimassatekniikkaa.

Tapahtuman kotisivut

http://www.messukeskus.com/Sites1/Viiniruokahyvaelama/Sivut/default.aspx