ALLAS LIVE on yli kesäkeikkojen sarja Katajanokan merimaisemissa Allas Sea Poolin alueella. Torstaina lavalle nousevat Kaija Koo ja Elias Kaskinen.

Kaija Koo on yksi Suomen menestyneimmistä ja rakastetuimmista artisteista. Taitava tulkitsija yhdistää musiikillaan sukupolvia ja hänen yleisönsä koostuu niin nuorisosta kuin vanhemmista kuulijoista, jotka ovat seuranneet artistin uraa alusta asti. Kaija Koo on myynyt urallaan yli puoli miljoonaa albumia, voittanut ainoana artistina Emma Gaalassa kolme kertaa Vuoden naissolistin palkinnon, ollut mukana kahdella supersuositulla Vain Elämää -kaudella ja julkaissut useita legendaarisiksi muodostuneita hittikappaleita. Lisäksi hänen huikeat Hartwall Arenan Superkonsertinsa vuosina 2014, 2015 ja 2018 ovat olleet kaikki loppuunmyytyjä.

Kaija Koo julkaisi uransa 14. albuminsa Taipumaton huhtikuuta 2021. Platinaa myynyttä albumia valmisteltiin yli kaksi vuotta ja sitä on ollut tekemässä joukko arvostettuja biisintekijöitä ja tuottajia. Suomen virallisen albumilistan kärjessä kolme viikkoa pysytelleeltä albumilta löytyy mm. jättihitit Mun sydän, Onnellinen loppu, Hullut päivät sekä nimikkobiisi Taipumaton, joka nousi kesällä myös radioiden soitetuimmaksi kappaleeksi.

Odotetusti soolouralle lähtenyt Elias Kaskinen on yksi Suomen lupaavimmista laulaja-lauluntekijöistä ja karismaattisimmista esiintyjistä. Artisti valmistelee parasta aikaa debyyttialbumiaan, jolta on julkaistu useampi singleBeibe-single on striimannut platinaa.

Elias Kaskinen aloitti muusikon uransa Elias Kaskinen & Päivän Sankarit -yhtyeen keulakuvana, ja on suurelle yleisölle tuttu myös useasta suositusta tv-ohjelmasta. Hän on esimerkiksi voittanut Tähdet, tähdet -ohjelman vuonna 2017 ja saanut isännöimästään Alasti-klubista Kultaisen Venlan vuoden 2019 Venla-gaalassa.

 

Tapahtumat > Keikat


Allas Live: Kaija Koo

 to 28.7.
 19:00
 Hintaluokka: Useita lipunhintoja 
 Tapahtuma verkossa

 

Tapahtumapaikka



Merikylpylä Allas Sea Pool on sekä meriveden että makean veden kylpylä saunoineen ja palveluineen. Tunnelmalllinen ja hyvin suosittu sauna on yksi kaupungin nähtävyyksistä ja löytyy Helsingissä aivan Kauppatorin kupeessa.

Katso lisää yleisiä saunoja Helsingissä.

Allas Sea Pool KOHOKOHTIA

to 28.7. 19:00 Allas Live: Kaija Koo Allas Sea Pool
pe 29.7. 19:00 Allas Live: Happoradio Allas Sea Pool
la 30.7. 19:00 Allas Live: Bomfunk MC’s Allas Sea Pool
ke 3.8. 19:00 Allas Live: Pete Parkkonen & Younghearted Allas Sea Pool
to 4.8. 19:00 Allas Live: Maija Vilkkumaa Allas Sea Pool
pe 5.8. 19:00 Allas Live: Michael Monroe Allas Sea Pool
la 6.8. 19:00 Allas Live: Samuli Edelmann Allas Sea Pool
to 11.8. 19:00 Allas Live: Viikate Allas Sea Pool
ke 17.8. 18:00 Allas Live: Etta + Pihlaja Allas Sea Pool
to 18.8. 19:00 Allas Live: UMO Helsinki Jazz Orchestra goes blues with Erja Lyytinen & Antti Rissanen Allas Sea Pool
pe 19.8. 19:00 Allas Live: Von Hertzen Brothers Allas Sea Pool
ke 24.8. 19:00 Allas Live: Sami Saari & Cosmosonics Allas Sea Pool
to 25.8. 19:00 Allas Live: Ismo Alanko Allas Sea Pool
pe 26.8. 18:00 Allas Live: Ruusut + pehmoaino Allas Sea Pool
la 27.8. 19:00 Allas Live: Seminaarinmäen Mieslaulajat Allas Sea Pool
la 3.9. 19:00 Allas Live: Gasellit Allas Sea Pool
ke 7.9. 18:00 Allas Live: Sexmane & Friends + Bizi Allas Sea Pool
to 8.9. 19:00 Allas Live: Karri Koira: K.O.I.R.A. 10v Allas Sea Pool
pe 9.9. 19:00 Allas Live: Neljä Ruusua Allas Sea Pool
la 10.9. 18:00 Allas Live: Jesse Markin + F Allas Sea Pool

1 2