THE ROSE

    Keikat Helsingin jäähalli konsertit 2024: The Rose Helsingissä

    [TAPAHTUMA ALKANUT JA MAHDOLLISESTI MENNYT]
      TEE UUSI TAPAHTUMAHAKU


    ke 13.3. Aika: 19:00
    | | iCal

    Huippusuosittu eteläkorealainen indierock-yhtye The Rose saapuu Suomeen.Yhtye konsertoi Helsingin jäähallissa heti kevään kynnyksellä, keskiviikkona 13. maaliskuuta.

    Valoa ja pimeää, suuria tunteita ja rehellisiä,englannin-ja koreankielisiä lyriikoita rock-soinnuin rytmitetyssä musiikissaan saumattomasti yhteen punova The Rose on saavuttanut viime vuosinavaltaisan suosion.

    Ympäri maailmaa keikkailleen yhtyeen fanikunta on huima, ja toinen kokopitkä albumi ”DUAL” näki päivänvalon syyskuussa suosionosoitusten saattelemana. Albumilta julkaistua”Back To Me”-singleä on kuunneltu pelkästään Spotifyssa yli 24 miljoonaa kertaa.

    The Rolling Stonekuvaili arviossaan albumilla kuuluvan muun muassa Fleetwood Macin ja The Smithsin vaikutteet,ollen silti täysin omaleimaista. Yhtyeen tekemisen ytimessä säilyy läpi tuotannon ja keikkojen sen jäsenten välinen ystävyys.Vuonna 2017 perustetun The Rosen muodostavat neljä lahjakasta jäsentä: laulaja-kitaristi Woosung,laulaja ja multi-instrumentalisti Dojoon, basisti Jaehyeong sekä rumpali Hajoon.


    Tapahtumat Festivaalit


    THE ROSE
    ke 13.3.
    19:00
    Hintaluokka: Lippu.fi

    Tapahtumapaikka



     
    Hotellit läheisyydessä

    KOHOKOHTIA

    to 19.11. - la 21.11. Hellsinki Industrial Festival 2026Ääniwalli
    to 19.11. - su 22.11. We Jazz -jazzfestivaali 2026Korjaamo 2025
    to 19.11.17:00 Afterwork Jazz: Manala Afterwork trioManala
    la 21.11.21:00 Club act!one: Lasse Oikarinen Karim Aldulaimi Laura Haimila Salla Marttinen Steph Clark ENGHelsingin Kaupunginteatteri, Studio Pasila
    su 22.11.15:15 Hanoi RocksTavastia-klubi [KEIKAT]
    su 22.11.20:00 Hanoi RocksTavastia-klubi [KEIKAT]
    ma 23.11.19:00 Hilland mondays -livecountryklubiJuttutupa [KEIKAT]
    ke 25.11. - su 29.11. Genre-elokuvafestivaali Night Visions 2026Helsinki, useita tapahtumapaikkoja
    ke 25.11.19:00 Maria Ylipää & Marzi NymanG Livelab Helsinki
    to 26.11.17:00 Afterwork Jazz: Manala Afterwork trioManala
    la 28.11. KUUMAAVeikkaus Arena
    la 28.11.17:00 Clarion Living Room Jazz: Tri Tolvanen, Ville Luukkonen ja Lassi Kouvo + jazzjamitLiving Room Bar & Terrace
    la 28.11.19:00 Diandra & Finlandia-talon jouluFinlandia-talo
    la 28.11.21:00 Club act!one: Jussi Lankoski Anna Rimpelä Joel Makengo Janne LaahanenHelsingin Kaupunginteatteri, Studio Pasila
    ma 30.11.19:00 Hilland mondays -livecountryklubiJuttutupa [KEIKAT]
    ti 1.12.19:00 Favelan tiistaijazzit: Mikko Innanen, saksofonit; Aaron Koskelainen, basso; Vilho Louhivuori, rummutBar Favela
    to 3.12.17:00 Afterwork Jazz: Manala Afterwork trioManala
    la 5.12.19:00 Club act!one: Tommi Tuominen Helena Pöllänen Pietari Vihula Ray Zambino ENGHelsingin Kaupunginteatteri, Studio Pasila
    ma 7.12. PitbullVeikkaus Arena
    ma 7.12.19:00 Hilland mondays -livecountryklubiJuttutupa [KEIKAT]
    1 2 3 4 5 6 7 8





    Lisää samanlaisia tapahtumia:
    FESTIVAALIT TAMPERE | FESTIVAALIT HELSINKI
    Festivaalit ja isoja tapahtumia, kansainvälisiä artisteja sekä kovia suomalaisia nimiä. Kohokohtia Tampereella ja Helsingissä.