Mokoma

    Mokoma. Kuva: Joonas Brandt

    [TAPAHTUMA ALKANUT JA MAHDOLLISESTI MENNYT]
      TEE UUSI TAPAHTUMAHAKU


    pe 7.2.
    | | iCal

    Suomimetallin kärkiyhtyeisiin lukeutuva Mokoma juhlii tähänastisen uransa menestyneintä albumiaan Helsingin Jäähallin Black Boxissa 7.2.2025.

    Lähes päivälleen 10 vuotta aiemmin ilmestynyt Elävien kirjoihin -albumi oli vuoden 2015 menestyneimpiä metallialbumeita, mutta poikkeuksellisen tärkeäksi julkaisuksi se nousi teemansa vuoksi: albumikokonaisuus kertoo masennuksesta ja siitä selviytymisestä. Laulaja-sanoittaja Marko Annalan omasta masennushistoriasta kumpuava teema kosketti masennuksen kanssa kamppailevia ihmisiä laajasti, myös Mokoman uskollisen faniporukan ulkopuolella.

    – Elävien kirjoihin räjäytti potin. Olimme vakiinnuttaneet asemamme keikkajyränä ja marginaalimusiikin kärkinimenä, mutta EK nosti meidät uudelle tasolle. Monet palaset loksahtivat albumilla paikalleen: levyn ihon alle menevä kerronta, uudistunut tuotanto, ja Japanista haettu itsevarmuus musiikkimme kansainvälisestä laadusta, laulaja Marko Annala kertoo.

    Black Boxin juhlakonsertti on Mokoman historian suurin oma keikka. Konsertissa kuullaan ja koetaan nimikkoalbumin lisäksi iso liuta Mokoman keikkaklassikoita vuosien varrelta.


    Tapahtumat Festivaalit


    Mokoma
    pe 7.2.
    Hintaluokka: Peruslippu 48,00 € Ticketmaster.fi

    Tapahtumapaikka



     
    Hotellit läheisyydessä

    KOHOKOHTIA

    ke 20.5.19:00 Paleface ja Laulava UnioniJuttutupa [KEIKAT]
    to 21.5.17:00 Afterwork Jazz: Manala Afterwork trioManala
    to 21.5.19:00 Alexi TuomarilaKoko Jazz
    to 21.5.19:00 HoedownJuttutupa [KEIKAT]
    to 21.5.19:00 HoedownJuttutupa [KEIKAT]
    to 21.5.20:00 Juho "Kihara" Pitkänen JamStoryville Music Club & Terrace
    pe 22.5. - la 23.5. Sonic Rites 2026Ääniwalli
    pe 22.5. SOUNDVAULT FESTIVAL 2026Suvilahti
    pe 22.5.18:00 April Jazz Club: Henri Mäntylä Trio feat. Peter AsplundOriginal Sokos Hotel Tapiola Garden
    pe 22.5.19:00 Nieminen & LitmanenJuttutupa [KEIKAT]
    la 23.5. KäärijäVeikkaus Arena
    la 23.5.19:00 Johnny’s Blue BonanzaJuttutupa [KEIKAT]
    la 23.5.20:00 Storyvillen DiscolauantaiStoryville Music Club & Terrace
    ma 25.5.19:00 Hilland mondays -livecountryklubiJuttutupa [KEIKAT]
    ma 25.5.19:00 Tori AmosVeikkaus Arena
    ti 26.5.00:00 Roots TuesdayStoryville Music Club & Terrace
    ke 27.5. Massive AttackVeikkaus Arena
    ke 27.5.19:00 The Fifth FloorJuttutupa [KEIKAT]
    to 28.5.17:00 Afterwork Jazz: Manala Afterwork trioManala
    to 28.5.19:00 Biisibunkkeri-klubi feat. Eeppi UrsinJuttutupa [KEIKAT]
    1 2 3 4 5





    Lisää samanlaisia tapahtumia:
    FESTIVAALIT TAMPERE | FESTIVAALIT HELSINKI
    Festivaalit ja isoja tapahtumia, kansainvälisiä artisteja sekä kovia suomalaisia nimiä. Kohokohtia Tampereella ja Helsingissä.