Mew

    Helsingin jäähallin konsertit 2026
    Helsingin jäähallin konsertit 2026. Tammikuussa MEW.

    [TAPAHTUMA ALKANUT JA MAHDOLLISESTI MENNYT]
      TEE UUSI TAPAHTUMAHAKU


    pe 30.1.
    | | iCal

    Mew esiintyy uransa viimeistä kertaa Suomessa – jäähyväiskiertue saapuu Helsingin Jäähalliin tammikuussa 2026.

    Kööpenhaminan liepeillä vuonna 1995 perustetulla Mewlla on ollut vahva side Suomeen läpi 2000-luvun. Yhtyeen huumaava kitararock lähti leviämään jo vuonna 2002, kun heidät nähtiin lämmittelemässä Kentiä eri puolilla maatamme. Seuraavana keväänä ilmestynyt kansainvälinen läpimurtoalbumi “Frengers” nosti suosion kokonaan uudelle tasolle. Viime viikonloppuna Mew lumosi puolestaan festivaalikansaa Turun Kesärauhassa. Näiden aikajanan ääripäiden väliin mahtuu lukuisia esiintymisiä Suomessa: milloin festareilla, milloin klubeilla, milloin sinfoniaorkesterin kera konserttisaleissa. Heillä on ollut myös merkittävä vaikutus 2000-luvun alun suomalaisten indie-bändien soundiin.

    Näytä kaikki Helsingin jäähallin keikat ja konsertit
    Liput: TICKETMASTER.FI


    Tapahtumat Festivaalit


    Mew
    pe 30.1.
    Hintaluokka: Ticketmaster.fi

    Tapahtumapaikka



     
    Hotellit läheisyydessä

    KOHOKOHTIA

    pe 10.7. Allas Live 2026: ArppaAllas Sea Pool
    la 11.7. Allas Live 2026: Jenni VartiainenAllas Sea Pool
    to 16.7. - la 18.7. Tikkurila Festivaali 2026Hiekkaharjun urheilupuisto
    ke 22.7. Lenny KravitzVeikkaus Arena
    to 23.7. Allas Live 2026: Alvaro Soler (ESP)Allas Sea Pool
    pe 24.7. Allas Live 2026: Antti Autio, MaustetytötAllas Sea Pool
    la 25.7. Patti SmithVeikkaus Arena
    ma 27.7. - la 1.8. Jazz-Espa 2026Espan lava
    ti 28.7. ScorpionsVeikkaus Arena
    pe 31.7. Allas Live 2026: VesalaAllas Sea Pool
    la 1.8. Allas Live 2026: AresAllas Sea Pool
    ma 3.8. - ke 12.8.16:00 Etno-Espa 2026Espan lava
    ke 5.8. Allas Live 2026: The Ark (SWE)Allas Sea Pool
    pe 7.8. Allas Live 2026: Haloo Helsinki!Allas Sea Pool
    pe 7.8. - la 8.8. HELLSINKI METAL FESTIVAL 2026
    pe 14.8. Allas Live 2026: CharonAllas Sea Pool
    pe 14.8. - su 16.8. Flow Festival 2026Suvilahti
    pe 14.8. - la 15.8. Tapiola Festivaali 2026Tapiolan urheilupuisto
    ti 18.8. - la 5.9. Helsingin juhlaviikot 2026Huvila-teltta
    ma 24.8. Allas Live 2026: Emmylou Harris (USA)Allas Sea Pool
    1 2 3 4 5 6 7





    Lisää samanlaisia tapahtumia:
    FESTIVAALIT TAMPERE | FESTIVAALIT HELSINKI
    Festivaalit ja isoja tapahtumia, kansainvälisiä artisteja sekä kovia suomalaisia nimiä. Kohokohtia Tampereella ja Helsingissä.