Mew

    Helsingin jäähallin konsertit 2026
    Helsingin jäähallin konsertit 2026. Tammikuussa MEW.

    [TAPAHTUMA ALKANUT JA MAHDOLLISESTI MENNYT]
      TEE UUSI TAPAHTUMAHAKU


    pe 30.1.
    | | iCal

    Mew esiintyy uransa viimeistä kertaa Suomessa – jäähyväiskiertue saapuu Helsingin Jäähalliin tammikuussa 2026.

    Kööpenhaminan liepeillä vuonna 1995 perustetulla Mewlla on ollut vahva side Suomeen läpi 2000-luvun. Yhtyeen huumaava kitararock lähti leviämään jo vuonna 2002, kun heidät nähtiin lämmittelemässä Kentiä eri puolilla maatamme. Seuraavana keväänä ilmestynyt kansainvälinen läpimurtoalbumi “Frengers” nosti suosion kokonaan uudelle tasolle. Viime viikonloppuna Mew lumosi puolestaan festivaalikansaa Turun Kesärauhassa. Näiden aikajanan ääripäiden väliin mahtuu lukuisia esiintymisiä Suomessa: milloin festareilla, milloin klubeilla, milloin sinfoniaorkesterin kera konserttisaleissa. Heillä on ollut myös merkittävä vaikutus 2000-luvun alun suomalaisten indie-bändien soundiin.

    Näytä kaikki Helsingin jäähallin keikat ja konsertit
    Liput: TICKETMASTER.FI


    Tapahtumat Festivaalit


    Mew
    pe 30.1.
    Hintaluokka: Ticketmaster.fi

    Tapahtumapaikka



     
    Hotellit läheisyydessä

    KOHOKOHTIA

    pe 22.5.19:00 Nieminen & LitmanenJuttutupa [KEIKAT]
    la 23.5. KäärijäVeikkaus Arena
    la 23.5.19:00 Johnny’s Blue BonanzaJuttutupa [KEIKAT]
    la 23.5.20:00 Storyvillen DiscolauantaiStoryville Music Club & Terrace
    ma 25.5.19:00 Hilland mondays -livecountryklubiJuttutupa [KEIKAT]
    ma 25.5.19:00 Tori AmosVeikkaus Arena
    ti 26.5.00:00 Roots TuesdayStoryville Music Club & Terrace
    ke 27.5. Massive AttackVeikkaus Arena
    ke 27.5.19:00 The Fifth FloorJuttutupa [KEIKAT]
    to 28.5.17:00 Afterwork Jazz: Manala Afterwork trioManala
    to 28.5.19:00 Biisibunkkeri-klubi feat. Eeppi UrsinJuttutupa [KEIKAT]
    to 28.5.20:00 Juho "Kihara" Pitkänen JamStoryville Music Club & Terrace
    pe 29.5.19:00 ÄyräsJuttutupa [KEIKAT]
    la 30.5.19:00 Flatbroke TrioJuttutupa [KEIKAT]
    la 30.5.20:00 Storyvillen DiscolauantaiStoryville Music Club & Terrace
    su 31.5. Allas Live 2026: Natalie Imbruglia (UK)Allas Sea Pool
    ma 1.6. Allas Live 2026: Garbage (USA)Allas Sea Pool
    ma 1.6.19:00 Hilland mondays -livecountryklubiJuttutupa [KEIKAT]
    ti 2.6.19:00 Favelan tiistaijazzit: Maija Kauhanen, kantele, lyömäsoittimet ja laulu; Mikko Innanen, saksofonitBar Favela
    ke 3.6. Allas Live 2026: The Cardigans (SWE)Allas Sea Pool
    1 2 3 4 5 6 7





    Lisää samanlaisia tapahtumia:
    FESTIVAALIT TAMPERE | FESTIVAALIT HELSINKI
    Festivaalit ja isoja tapahtumia, kansainvälisiä artisteja sekä kovia suomalaisia nimiä. Kohokohtia Tampereella ja Helsingissä.