The Cure Hartwall Arenalla Helsingissä

Maailman suosituimpiin vaihtoehtorock-yhtyeisiin lukeutuva brittiläinen The Cure konsertoi Hartwall Arenalla lauantaina 8.10.2022 osana Euroopan-kiertuettaan.

Konsertin lämmittelijänä nähdään skotlantilainen post-punk ja indierock -yhtye The Twilight Sad.

Lipunmyynti konserttiin on käynnistynyt joulukuussa Ticketmasterissa.

Ensimmäisen keikkansa vuonna 1978 soittanut englantilainen The Cure on yksi maailman arvostetuimmista vaihtoehtorock-yhtyeistä. Bändin suurimmat hitit, kuten ”Just Like Heaven”, ”Friday I’m In Love”, “Boys Don’t Cry”, “Lullaby”, “Close To Me”, “The Lovecats” ja “Doing The Unstuck”, lukeutuvat kaikkien tuntemiin rockin klassikkoihin.


Vuonna 1976 perustettu The Cure on yksi modernin musiikin kivijalkoja, jonka vaikutus ei rajoitu goottirockiin, jonka alkuräjähdyksessä laulaja-lauluntekijä Robert Smithin bändi näytteli tärkeää roolia. The Cure oli myös ensimmäisiä globaaliksi hittikoneeksi kasvaneita vaihtoehtobändejä.

Pörrötukkaisen Robert Smithin luotsaama yhtye onkin tehnyt lähtemättömän vaikutuksen lukuisiin fanisukupolviin uransa varrella. Yhä aktiivisesti keikkaileva ja uutta materiaalia julkaiseva yhtye on kiertänyt viime vuosina maailmaa ja esiintynyt mm. viisi iltaa peräjälkeen Sydneyn oopperatalolla Australiassa sekä heittänyt 25 festivaalikeikkaa kolmen kuukauden aikana.

Euroopan-kiertue käsittää yhteensä 44 keikkaa 22 eri maassa. Viimeisin albumi ”4:13 Dream” ilmestyi vuonna 2008, jolle saadaan jatkoa 2022 aikana. Suomessa yhtye on konsertoinut muutamia kertoja ennen ensi vuoden Hartwall Arenan keikkaa. Edellisen kerran bändi esiintyi täällä vuoden 2019 Flow Festivalilla, sitä edelliset esiintymiset olivat Hartwall Arenalla vuonna 2016 ja Provinssirockissa vuonna 1996.

 

Tapahtuma


The Cure Hartwall Arenalla Helsingissä

 Päivä: la 8.10.
 Aika: 18:00
 Hintaluokka: 59,50  Ticketmaster.fi

Tapahtumapaikka


Hartwall Arena
Hartwall Arena
 Areenankuja 1
Helsinki

Areenankuja 1
Helsinki

 Hotellit läheisyydessä Kamppi


Hartwall Arena Lippuja