Mestarit Areenalla -konsertti Espoossa

Vuoden 2022 kohutuimpia konserttikiertueita on syksyllä toteutettava Mestarit Areenalla -kiertueella, jossa nähdään Kaija Koo, Vesala, Ellinoora ja Jenni Vartiainen.

Warner Music Live toteuttaa Mestarit Areenalla -konserttikiertueen, jonka uudet mestarit ovat Kaija Koo, Vesala, Ellinoora ja Jenni Vartiainen. Kiertue on Suomen kaikkien aikojen suurin yhteiskiertue. Areenakeikat nähdään loppusyksyllä 2022 Espoossa, Vaasassa, Turussa, Kuopiossa, Oulussa ja Tampereella.

– Me musiikin supernaiset teemme nyt vihdoin yhteiskonsertin! Tämän pitkäaikaisen haaveen toteutuminen tuntuu uskomattomalta ja saa mut ihan sekaisin odotuksesta. Me kaikki artistit olemme tehneet oman vahvan ja persoonallisen uran vuosien aikana. Voitte vain kuvitella, millaista musiikin gloriaa kuulemme tulevalla konserttikiertueella! Uskon, että tämä on ainutkertainen kokemus meille kaikille ja on suuri kunnia tehdä historiaa taitavien karismaattisten naisten kanssa. – Kaija Koo

– Olen seurannut ihaillen näiden artistien uraa ja taitoa – kunnia olla heidän rinnallaan laulamassa. Odotan kovasti yhteisiä keikkoja, joista on tulossa mielettömän upeita! Settilistan hahmottelupalaverit ovat olleet hauskimpia etäpalsuja joissa olen ollut. – Vesala

– Projektia on valmisteltu pitkään, tuntuu hurjalta, että viimein on aika kertoa tästä ihmisille! On kunnia laulaa samalla lavalla kuin artistit, joita olen pienestä asti ihaillut. Koen, että Mestarit Areenalla on uniikki kokemus niin yleisölle kuin esiintyjillekin ja tällä kokoonpanolla maalataan myös symbolinen kuva: määrätietoiset, omaa polkuaan kulkevat naiset ovat mestareita ja loistavaa musaa ovat Suomessa jo vuosia tehneet ja esittäneet naistaiteilijat. – Ellinoora

– Oon ollut pian neljä vuotta poissa keikkalavoilta ja en malta odottaa pääseväni takaisin, varsinkin tällä kokoonpanolla! Arvostan ja ihailen valtavasti näitä kolmea inspiroivaa artistia. Ollaan tekemässä ja kokemassa jotain hyvin erityistä, joten tätä ei kannata missata. – Jenni Vartiainen

KAIJA KOO
Kaija Koo on yksi Suomen menestyneimmistä ja rakastetuimmista artisteista. Taitava tulkitsija yhdistää musiikillaan sukupolvia ja hänen yleisönsä koostuu niin nuorisosta kuin vanhemmista kuulijoista, jotka ovat seuranneet artistin uraa alusta asti. Kaija Koo on myynyt urallaan yli puoli miljoonaa albumia, voittanut Emma Gaalassa kolme kertaa Vuoden naissolistin palkinnon, ollut mukana kahdella supersuositulla Vain Elämää -kaudella ja julkaissut useita legendaarisiksi muodostuneita hittikappaleita kuten ”Tinakenkätyttö”, ”Nää yöt ei anna armoo” (feat. Cheek), ”Vapaa”, ”Kaunis rietas onnellinen” sekä ”Supernaiset”. Lisäksi hänen huikeat Superkonserttinsa vuosina 2014, 2015 ja 2018 ovat olleet kaikki loppuunmyytyjä. Kaija Koo julkaisi uransa 14. albuminsa Taipumaton huhtikuussa 2021. Albumi myi platinaa ja pysyi Suomen virallisen albumilistan kärjessä kolme viikkoa. Albumin nimikkobiisi Taipumaton nousi kesällä 2021 radioiden soitetuimmaksi kappaleeksi.

VESALA
Vesala on 2000-luvun renessanssinero, joka kuuluu Suomen lahjakkaimpiin taiteilijoihin. Hänen musiikkinsa on erityinen yhdistelmä taiteellista tinkimättömyyttä sekä koko kansan tavoittavia pophittejä radio- ja suoratoistopalveluiden soitetuimpien kappaleiden listoilta. Jo 20-vuotisen uran tehnyt artisti on soolourallaan julkaissut kaksi levyä (Vesala 2016, Etsimässä rauhaa 2019). Debyyttisooloalbumi Vesala sai loistavan vastaanoton ja voitti mm. neljä Emma -palkintoa. Taiteen monilahjakkuutena tunnettu Vesala on palkittu lukuisilla arvostetuilla musiikin ja taiteen palkinnoilla, muun muassa neljällätoista Emma-palkinnolla, Juha Vainio -palkinnolla, Musiikin valtiopalkinnolla sekä historiallisesti ensimmäisenä naisena Reino Helismaa -sanoittajapalkinnolla. Vesala on yksi Suomen arvostetuimmista liveartisteista, josta kertoo myös Vesalan ensimmäisestä Helsinki Areenan soolokeikasta saatu Vuoden Live -Emma.

ELLINOORA
Uuden sukupolven popartisti ja lahjakas laulaja-lauluntekijä Ellinoora tunnetaan persoonallisesta äänestään, koskettavista sanoituksistaan ja isoista popmelodioistaan. Vuoden naissolistiksi Emma Gaalassa 2020 valittu Ellinoora on striimannut Spotifyssa yli 155 miljoonaa kertaa. Nuoresta iästään huolimatta hän on julkaissut jo kolme menestysalbumia (Villi lapsi 2016, Vaaleanpunainen vallankumous 2019, Viimeinen romantikko 2021), joista kaksi ensimmäistä on striimannut tuplaplatinaa ja viimeisin kultaa. Ellinoora on tehnyt lukuisia koko kansan tuntemia hittejä, joista viimeisin, ”Dinosauruksii” oli viime vuoden soitetuin kappale radioissa ja palkittiin Radiogaalassa Vuoden radiobiisinä. Suomen Musiikkikustantajat ovat lisäksi palkinneet Ellinooran Vuoden kevyen musiikin tekijäksi kahdesti, vuosina 2017 ja 2019, samalla kun hänen kappaleensa ”Elefantin paino” ja ”Bäng bäng typerä sydän” valittiin Vuoden biiseiksi. Ellinoora on valovoimainen live-esiintyjä, joka on tuonut albumiensa visuaalisen maailman onnistuneesti festareiden päälavoilta aina loppuunmyydylle klubirundille asti.

JENNI VARTIAINEN
Suomalaisia jo yli 20 vuoden ajan koskettanut Jenni Vartiainen on yksi 2000-luvun menestyneimmistä artisteista. Valovoimainen laulaja-lauluntekijä on julkaissut neljä menestysalbumia (Ihmisten edessä 2007, Seili 2010, Terra 2013, Monologi 2018), joita on myyty yhteensä yli 400 000 kappaletta. Uransa aikana lukuisia palkintoja voittanut Vartiainen teki historiaa vuonna 2011 olemalla ensimmäinen artisti, joka voitti seitsemän Emma-palkintoa albumillaan Seili – se on myös kaikkien aikojen kolmanneksi eniten myynyt kotimainen äänite. Rakastettu ja lumoavana live-esiintyjänä tunnettu Jenni Vartiainen esiintyi marraskuussa 2018 loppuunmyydylle Helsinki Areenalle hehkutetulla areenakeikallaan, jossa kuultiin vaikuttava läpileikkaus artistin isoimmista hiteistä ja koskettavimmista kappaleista. Sen jälkeen Jenni Vartiainen on esiintynyt ainoastaan Emma Gaalassa 2021, jossa hän esitti henkeäsalpaavan tulkinnan

 

Tapahtumat > Festivaalit


Mestarit Areenalla: Kaija Koo, Vesala, Ellinoora ja Jenni Vartiainen

 su 13.11.
 19:00
 Hintaluokka: 79  Lippu.fi

 

Tapahtumapaikka



Liput Helsingin jäähallin tapahtumiin Ticketmaster.fi

Liput Helsingin jäähallin tapahtumiin HIFK

Hotelli lähellä Helsingin jäähallia

Hotelli lähellä Helsingin jäähallia
Scandicin hotellit Helsingissä sijaitsevat vain lyhyen kävelymatkan päässä Helsingin jäähallista. Kuvassa Scandic Simonkenttä.

Scandic Hotels
Scandic Pasila junalla kulkijan valinta
Scandic Simonkenttä linja-autoliikenteen hubissa

Helsingin jäähalli KOHOKOHTIA

su 13.11. 19:00 Mestarit Areenalla: Kaija Koo, Vesala, Ellinoora ja Jenni Vartiainen Helsingin jäähalli
ke 16.11. 18:30 HIFK – Lukko Helsingin jäähalli
su 20.11. 18:00 Apocalyptica Helsingin jäähalli
ke 23.11. 18:30 HIFK – Jukurit Helsingin jäähalli
pe 25.11. 18:30 HIFK – Kärpät Helsingin jäähalli
su 27.11. 19:00 Raskasta Joulua –heavymusiikillinen joulukonsertti Helsingin jäähalli
ke 30.11. 18:30 HIFK – Pelicans Helsingin jäähalli
la 3.12. 18:30 HIFK – Tappara Helsingin jäähalli
la 10.12. 17:00 HIFK – SaiPa Helsingin jäähalli
ti 13.12. 18:30 HIFK – Lukko Helsingin jäähalli
la 17.12. 20:00 Haloo Helsinki! Helsingin jäähalli
to 5.1. 18:30 HIFK – Ilves Helsingin jäähalli
la 7.1. 17:00 HIFK – KalPa Helsingin jäähalli
ke 18.1. 18:30 HIFK – JYP Helsingin jäähalli
pe 20.1. 18:30 HIFK – HPK Helsingin jäähalli
ti 24.1. 18:30 HIFK – Ässät Helsingin jäähalli
to 26.1. 18:30 HIFK – KooKoo Helsingin jäähalli
ti 31.1. 18:30 HIFK – Pelicans Helsingin jäähalli
pe 17.2. 18:30 HIFK – SaiPa Helsingin jäähalli
ti 21.2. 18:30 HIFK – Sport Helsingin jäähalli

1 2