Postres. Kuva: Postres
Postres. Kuva: Postres

Maineikas Postres pitää ovensa ensimmäistä kesää auki. Se on muuntautunut herkulliseksi akvaviittiravintolaksi keittiömestari-ravintoloitsija Samuli Wirgentiuksen ideoimana.

Kekseliäästi ja leikkisästikin kehitelty skandinaavisia makuja viljelevä kesämenu sopii nautittavaksi erityisen hyvin akvaviittien kanssa, joita ravintolassa on tarjolla yhtätoista erilaista sortimenttia. Akvaviittiteema sai alkunsa Samulin kiinnostuksesta juomaa kohtaan.

– Akvaviitti on mausteista perunaviinaa. Jokaisella maalla on omanlaistaan. Itse pidän eniten norjalaisten Linie Aquavitista. Siinä on paljon mausteisuutta, paratiisipuun hedelmää, fenkolia, kuminaa, raparperinjuurta…. Menu on luotu sopimaan nimenomaan akvaviittiin. Norjalaisen juoman erikoisuutena on muuten se, että akvaviitti kulkee pitkän merimatkan yli päiväntasaajan saadakseen sille ominaisen maun, Samuli kertoo.

Aikanaan norjalaiset yrittivät myydä juomaansa muiden tuotteiden ohella kaukomaille, mutta se ei mennytkään kaupaksi rommiin ja arrackiin tottuneille indonesialaisille, joten juoma tuotiin takaisin. Merimatkan aikana maku tammitynnyreissä kuljetetussa juomassa kuitenkin muuttui ja sai omaperäisen makuvivahteen. Vielä nykyäänkin kerran kuukaudessa uusi Linie-lasti matkaa pitkän merimatkan, jotta muutokset ilman lämpötilassa, kosteudessa jne. saavat aikaan saman ilmiön kuin noin 200 vuotta sitten.

Postresin kesämenua kannattaa mennä maistelemaan vaikka juurikin kyseisen paattimatkalla kypsyneen juoman kaverina.

Samuli Wirgentius Taste of Helsingissä. Kuva: Ronja Honko
Samuli Wirgentius Taste of Helsingissä. Kuva: Ronja Honko

Menu summer 2014

Kampasimpukkaa, lohta ja osteria

Katkarapua ja briossia

Varhaisperunaa ja kantarellia

Turskaa ja anjovisperunaa

Waguy-härkää, broccolia ja varhaiskaalia

Fenkolia ja mansikkaa

Postres

Teksti: Ronja Honko, Lifestyle Media Oy
Kuvat: Postres