MAINOS
Brittiläisen Edition Recordsin vuonna 2016 julkaisema Amorandom-albumi oli huima voimannäyttö yhtyeen kyvyistä ja sitä kuvailtiinkin pianisti Aki Rissasenkansainväliseksi läpimurroksi. Levy voitti...
Vihdoinkin paskan palvelun illalliset ovat rantautuneet Suomeen – siis erinomaisella tavalla! Konsepti on saanut alkunsa huippusuositusta amerikkalaisesta Dick´s Last Resort...
Suomalaisten sydämissä vuodesta 1979 saakka soinut Agents valloittaa Helsingin Kulttuuritalon 23.11.2017. Vuosien varrella Agents-yhtyeen solisteina ovat toimineet Suomen maineikkaimmat ja...
 pe 17.11.  20:00  Elmun Baari | Telakkakatu 8, Helsinki | iCal Ruotsalainen Sparzanza saapuu marraskuussa Suomeen ja keikkailee Elmun baarissa perjantai-iltana 17.112017. Parikymppinen rockkone aloittaa kiertueensa...
Jean S -yhtye juhlii 25-vuotista taivaltaan Superbileillä Helsingin Kulttuuritalossa marraskuussa. Samalla juhlitaan myös orkesterin nykyisen kokoonpanon jäähyväisiä. Jean S:n perustajajäsen...
Vibrafonisti Severi Pyysalo saattoi itsensä suuren yleisön tietoisuuteen viimeistään vuoden 1984 Pori Jazz -festivaalilla, jolloin sekä laulajatar Sarah Vaughan että saksofonisti...