Korculan kaunis saari on täynnä toinen toistaan hurmaavampia pinjapuiden saartamia uimapoukamia, mutta harva niistä on hiekkarantainen. Lumbardan pikkukaupungin eteläpuolelta löytyy hienohiekkainen hiekkaranta, joka soveltuu mainiosti...
Sardinia on on Välimeren saarista toisiksi suurin ja alueen hienoimpia vaelluskohteita. Kaunis ja koskematon luonto kohtaa Sardiniassa salaperäisen Nuraghi-kulttuurin ikiaikaisia argeologisia jäännöksiä. Nuraghien rakennelmia...
Rummun uimaranta Virossa
Rummun eksoottinen uimaranta Virossa syntyi marmorilouhokseen. Jättimäisen neuvostoaikaisen vankilan muurien vierestä löytyy ainutlaatuinen vahingossa syntynyt uimaparatiisi, jossa on paljon muutakin koettavaa. Tutustuminen Rummun louhoksen alueeseen...
Olutkaupunki Bamberg
Saksan Baijerissa olut on merkittävässä asemassa ja esimerkiksi Münchenissä oluen panemista opetetaan yliopistossa. Lager-oluiden lisäksi alueella on muitakin kuuluisia olutkaupunkeja. Yksi niistä on kuuluisa olutkaupunki...
Thassoksen eteläosassa rantatien läheisyydessä on piilossa vihreä helmi, luonnon muovaama suojaisa allas. Patikointimatka kallioiseen ja osittain vaikeakulkuiseen merenrantaan kannattaa, sillä määränpäässä odottaa piilopaikka, johon...
Santorinin hiekkarannat Eros on tummahiekkainen ranta Santorinin etelärannikolla. Saaren tuliperäisyys näkyy muuten vaaleana laavakivenä tällä alueella muodostaen voimakkaan kontrastin verkkokalvoille yhdessä mustan hiekan ja kristallinkirkkaan...
Vuoristoisessa Albaniassa kannattaa vuokrata auto ja kurvailla Sarandasta vuoristotielle ja kirjoittaa navigaattoriin kohteeksi The Blue Eye. Vuoristossa jylhät maisemat kätkevät syliinsä kauniin vehreän laakson....
Seixalin jälkeen vesiputous laskee kohti merta rantatien alittaessa kohdan tunnelissa. Kuva: Alexander Baxevanis Atlantin rantakallioiden syleilyssä kulkeva huikean kaunis rannikkotie johtaa kohti vehreässä laaksossa sijaitsevaa...
Uimarannoistaan tunnettu Skiathos on täynnä hienoja kultahiekkaisia rantoja, joista yksi hienoimpia on Vrolimnosin uimaranta. Saaren eteläosissa sijaitseva tunnelmallinen hienohiekkainen ranta on suosittu ja hyvin hoidettu....
Gran Canarian saaren pääkaupungista Las Palmasista löytyy aitoa kanarialaista elämää ja kaupungin rakennushistoria on erityisen kiehtovaa. Veguetan alueelta löytyvä Christopher Columbus -museo on hyvä kiintopiste,...
Ravintola Tampere kassajärjestelmä