Zarillo on tex mex -ruoistaan ja burgereistaan tunnettu tamperelainen perheyritys. Edullisista annoshinnoista huolimatta Zarillossa panostetaan laadukkaisiin raaka-aineisiin sekä kotimaisuuteen. Mittava annosvalikoima huomioi monenlaiset makumieliteot ja niin lihaisia annoksia kuin vegaanisiakin herkkuja kaipaavat, mistä asiakkaat antavatkin paljon kiitosta.

Zarillo ravintola Tampere. Kuvaaja Emmi Koski
Zarillon Macho Burgerin voi tuunata kolminkertaisella täyslihapihvillä. Kuva: Emmi Koski

Noin 25 vuotta sitten villin lännen tyyliin Kyttälästä ponnistanut Zarillo on yksi Tampereen vanhimmista ja tunnetuimmista burgerpaikoista. Se on saavutus erityisesti kovasta hampurilaistasosta tunnetussa kaupungissa. Klassikkoravintolasta kasvunsa aloittanut yksityisten ravintoloitsijoiden pieni franchising-ketju valittiinkin alkukesästä Suomen kovimpien burgerketjujen joukkoon.

Premium-burgerit ovat uudistuneet

Vuonna 2025 Zarillo haluaa nostaa entistä enemmän esiin premium-burgereitaan, joiden valikoimassa huomioidaan myös erikoisruokavaliot.

Uusia muhkeita makuelämyksiä on muun muassa erilaisiin raaka-ainemielitekoihinkin liittyen, kuten esimerkiksi valkosipulin ja tuhdin pippurisuuden ystäville.

Marjo Järviö-Saari Zarillosta kertoo, että uusimmalta ruokalistalta löytyy kaikkiaan viisi uutta burgeria ja paljastaa ravintoloiden tarjoilevan listan ulkopuoleltakin annoksia asiakkaille, jotka osaavat niitä kysellä.

Wild Garlic Burger on makupommi valkosipulin ystäville. Valkosipulimajoneesi ja valkosipuliöljy pitävät huolen siitä, että valkosipuli maistuu vahvasti suuren naudanlihaisen täyslihapihvin täyttämässä burgerissa.

Onion & Bacon Smash Burger -annoksen juttu puolestaan on karamellisoitu sipuli.  Zarillo’s ”Juicy Lucy” -burgerin pihvin sisältä taas löytyy halkileikatessa jalapenoja sekä sulanutta cheddarjuustoa, Buffalo Chicken -annos taas on tulisen, suolaisen ja makean yhdistelmä, luettelee Järviö-Saari.

Valikoimaan on luotu myös monien hartaasti odottama Premium Pepper Burger, joka on uutuusversio Zarillon omaa pippurikastiketta sisältävästä, virallisesti jo listalta poistuneesta Pepper-burgerista. Kyseistä burgeria on itse asiassa kyselty jatkuvasti sellaisella innolla, että Zarillojen keittiöissä kokataan sitä alituiseen aina vaan. Tilauksen voi tehdä niin sanotusti ”tiskin alta”.

Zarillo-ravintolan valikoimaa: burger-annos ranskalaisilla ja siipiateria korissa lisukkeineen.
Zarillo-ravintolan uutta valikoimaa. Kuva: Zarillo.

– Toteutamme mielellämme kyllä asiakkaiden toiveita, kun uskaltaa vain kysyä henkilökunnalta. Kassasta löytyy Pepper-burgerille ihan oma nappikin niitä tilanteita ja asiakkaita varten, jotka osaavat kyseistä burgeria kysellä, Järviö-Saari paljastaa hymyillen.

Zarillot eivät suinkaan ole suosikkipaikkoja ainoastaan lihaisien burgereiden ystäville, vaan vegaaneillekin ja kasvisvaihtoehtoja kaipaaville.

– Meillä käy edelleen paljon kasvisruokailijoita sekä vegaaneja. Saamme todella paljon positiivista palautetta siitä, että burgeriin voi halutessaan vaihtaa vegaanisen pihvin ja majoneesin. Ole ́s Tastyn vegaaninen pihvi on siis vaihdettavissa lisämaksusta ihan kaikkiin talon burgereihin, Järviö-Saari kertoo.

HYVÄ TIETÄÄ Zarillo on erityisen tunnettu burgereistaan sekä viikottaisesta Burgertiistaistaan, jolloin kaikkia klassikkoburgereita pääsee nauttimaan alennettuun hintaan.

Listalla komeilevat pitkään kypsytetyt BBQ-lihat sekä ribsit

Roma Norte Pan -annos

Zarillon repertuaaria täydentävät erilaiset pihvit sekä pitkään kypsytettävät BBQ-lihat. Keittiöissä käytetään kotimaista naudanlihaa, jonka saatavuushaasteista on selvitty ennakkotilausten ansiosta.

Pihviannosten ystäville on tarjolla esimerkiksi listan uutuus Caramelized Onion Steak.

Perinteisempien pihvien sijaan lautaselleen voi valita myös pitkään kypsytettyä naudanlihaa, jota hyödynnetään eri muodossa erityisesti Western-osion annoksissa. Tässä annoskimarassa suuressa roolissa oleva chuck roll kuuluu talon erikoisuuksiin. Kyseessä on naudanlihan leikkaus, joka sijaitsee naudan etuosassa, kaulan ja olkapään välissä. Se on erityisen maukkaana tunnettua marmoroitunutta ja mehevää lihaa.

Teksasin mehevään makumaailmaan vievät esimerkiksi Sheriff`s Beef sekä Roma Norte Pan -annos, jossa yhdistyvät talon BBQ-kastikkeella sivelty naudanliha ja paneroitu broileri.

Alamo Beef Burgerin valitsemalla taas pääsee haukkaamaan kiinni edellä mainittuun ylikypsään naudan chuck rolliin hampurilaisen välissä.

Itse valmistettuja porsaan ribsejäkin on tarjolla. Ne on maustettu kypsennysvaiheessa omalla rub-mausteella ja annoksen nostovaiheessa ribsit sivellään vielä talon omalla reseptillä valmistetulla bbq-kastikkeella.

 

Zarillo on myös siipiravintola.  Kuva: Emmi Koski.

Zarillon hintaso tekee siitä helposti lähestyttävän erilaisille asiakasryhmille

Monipuolisuus ja edullisuus ovat Zarillon vahvoja vetovoimatekijöitä, minkä vuoksi alun perin baariksi perustetun ravintolan western-herkut, burritot ja tacot kiehtovat yhtä lailla  pikkujoulujen juhlijoita, polttariporukoita kuin pariskuntia ja lapsiperheitäkin.

Syömään voi poiketa kevyesti vain yhdelle ruokalajille tai jäädä nauttimaan kunnolla koko aterian verran alkuruoista jälkiruokiin.

Soft taco -annos Zarillo-ravintolassa
Soft taco -annos Zarillon lautasella. Kuva: Zarillo.

Lapsille löytyy useasta Zarillosta oma leikkinurkkaus ja ruokalistalta kivaa puuhaa länkkärihenkisellä teemalla.

– Lapset saavat omat, puuhatehtäviä täynnä olevat ruokalistat. Hervannan, Puutarhakadun ja Sastamalan ravintoloissamme on myös leikkipaikat.

LUE MYÖS: Puutarhakadun Zarillossa ruokaillaan rennosti – Lue Zarillon kabinetista

Puutarhakadun Zarillossa ruokaillaan rennosti – Oman rauhan ilonpitoa ja kokoustamista kabinetin puolella

Perisuosittu Burgertiistai ja Zarillon edullinen lounas

Zarillot ovat myös suosittuja lounaspaikkoja. Kyttälässä aikanaan kokeiluna alkanut tiistailounas vakiinnutti suosionsa myötä pian paikkansa ravintolassa. Koska lounastajia oli kirjaimellisesti jonoksi asti, päätettiin lounasta ryhtyä tarjoamaan kaikkina arkipäivinä. Lounasaikaan ravintolassa on tarjolla salaattipöytä ja kahvi. Tilaukset otetaan pöydistä ja maksaminen tapahtuu lähtiessä kätevästi tiskillä, jolloin esimerkiksi töihin palaaminen nopeutuu.

Tiistai on lounaspäivänä erilainen. Se on edelleenkin ravintolan kuuluisa ja suursuosittu burgerpäivä, jolloin Zarillon klassikkoburgereita myydään aamusta iltaan tarjoushintaan.

HYVÄ TIETÄÄ Cluby- sovelluksesta voit löytää todella hyviä vaihtuvia etuja.

[TIISTAISIN] Zarillon Burgertiistai

MAINOS