KotiArkistoidutVuoden ravintola Kaskiksen Erik Mansikka kokkaa Dabbalissa 6.10. – Kaskismenu voimassa marraskuun...

Vuoden ravintola Kaskiksen Erik Mansikka kokkaa Dabbalissa 6.10. – Kaskismenu voimassa marraskuun loppuun

Yliopistonkadulla Lapland Hotels Tampereen yhteydessä kovaa kokkaava ravintola Kitchen & Bar Dabbal saa vieraakseen yhden Suomen ykköskokeista. Turkulaisen Kaskiksen ravintoloitsija ja keittiömestari Erik Mansikka nimittäin saapuu tekemään taikojaan Dabbalin keittiöön.

Suomen Gastronomien Seuran myöntämän Vuoden ravintola 2018 -tittelin Kaskikselleen keittänyt Mansikka saapuu vierailulle Dabbaliin 6.10.2018. Mansikan suunnittelema Kaskismenu marssittaa lautasille esimerkiksi Inarin siikaa, napapiirin kuhaa ja kuningasrapua sekä hirvicarpacciota.

Ravintoloitsija Erik Mansikan luotsaama Kaskis on Vuoden ravintola 2018. Kuva: Pasi Leino

Mansikka nousi julkisuuteen voitettuaan Hell’s Kitchen -kokkikisan vuonna 2013 ja samana vuonna hänet valittiin myös Vuoden kokiksi. Vuoden turkulaiseksi 2014 valittu Erik Mansikka on erityisesti kylmän keittiön kalaympyräinen velho.

– Mahtavaa vierailla ensimmäistä kertaa Tampereella ja vielä Dabbalissa. Panostan työssäni puhtaaseen ruokaan ja laadukkaisiin raaka-aineisiin. Kunnioitan luonnon sesonkeja, joiden mukaan suunnittelen menun, kuvailee Mansikka.

– Erik on yksi arvostetuimmista keittiömestareista, joten on hienoa nähdä hänen suunnittelemiaan annoksia perinteisistä pohjoisen raaka-aineistamme, toteaa Dabbalin keittiömestari Janne Kostamo.

Keittiömestari Erik Mansikan Kaskismenu on saatavissa Ravintola Kitchen & Barin Dabbalissa marraskuun loppuun. Kaskismenun hinta on 69 € ja siihen suunnitellun viinipaketin 40 €.

Lisätiedot ja pöytävaraukset: www.dabbal.fi

VARAA PÖYTÄ

Kaskis on Vuoden ravintola 2018

Ensijulkaisu 13.9.2018

Ronja Honko
Ronja Honko
Ronja Honko, Lifestyle Media Oy.

KERRO MUILLEKIN



Ravintola Tampere kassajärjestelmä

karaokebaari Tampere

AJANKOHTAISTA

Lisää luettavaa
SINUA VOISI KIINNOSTAA

Kahvila Laikku avautuu syksyllä Tampereen G Livelabista tutun huipputiimin operoimana

G Livelab Tampereen ja Nekalabin operaattori avaa kahvilan Kulttuuritalo...

Bistro Henriks ja Heart of Spain pintxokilpailun 2026 voittoon

Tamperrada-pintxofestivaalin yksimielinen ammattilaisraati rankkasi kisan voittajaksi Bistro Henriksin Possumunkki...

Martatkin kannustavat sienestämään – suosi sieniruokia myös tamperelaisravintoloissa

Sienikausi on käynnissä eri puolilla Suomea ja se näkyy...

Oluen matka tynnyristä lasiin uudistui huipputekniikalla tamperelaisessa irlantilaisbaarissa

Guinnessia kermaisella suutuntumalla. Typpikaasun valmistusta huoneilmasta ja olutkohtaista kaasun...