
Los Pollos Grill & Barin ravintoloitsijavoimakaksikko päräytti Välimeren maut ja letkeän lomatunnelman Tampereelle. Toni Leskinen ja Jenni Kilponen tekivät sellaisen ravintolan, jossa itsekin mielellään söisivät sekä iltaa seurustellen istuisivat.
Los Pollos ponnisti ensin Koskikeskuksen pohjakerroksen kätköistä ylös katutasoon ja myöhemmin Tampereen kehittyvään ruoka-alueelle Tullinalueen kehittyvään ravintolakaupungiosaan. Ravintola toimii nykyään lounaspaikkana, illallis- ja seurusteluravintolana. Myös makupaletti on venynyt Espanjasta pitkälle Italian ja Kreikan suuntaan.
– Nyt kun meillä on tämä yli 100-paikkainen ravintola Tampereen parhaalla ravintola-alueella, oli uudistuminen ja monipuolistuminen ihan itsestään selvää. Nimi ja kana ovat säilyneet, mutta muuten konseptiin on tullut iso muutos. Aikaisemmin olimme lähinnä lounasravintola, mutta nyt olemme illallis- ja seurusteluravintola, kuvailee Leskinen.

LISÄÄ AIHEESTA: Espanjalainen ravintola | Välimerellinen ravintola Tampereella
Välimerelliseen tyyliin iltaa istuskelemaan kutsuvassa ravintolassa on panostettu paitsi viineihin, myös lasillisen kaverina passeleihin pikkusuolaisiin syötäviin, leikkeleisiin ja juustoihin. Tiskillä komeilee muun muassa kokonainen ilmakuivattu Jamón Serrano Gran Reserva -kinkku, josta kelpaa siivuja veistellä. Leskisen lempilapsi onkin juuri baarin puoli erilaisine tarjottavineen.
– Erityisen innoissani olen espanjalaisten ja italialaisten pientuottajien leikkeleistä ja juustoista. Ne ovat todella spesiaaleja ja laadukkaita, ja kun kyseessä ovat pientuottajien tuotteet, niissä on hyvien makujen lisäksi myös hyviä tarinoita taustalla.

– Pientä suolaista maistamalla pääsee hyvin tähän tunnelmaan ja makuihin kiinni, komppaa Leskinen.
– Pala focacciaa, vähän leikkeleitä, lasi viiniä ja se on siinä!

Kuten ravintolan nimikin jo kielii, on tulisilla hiilillä merkittävä rooli Los Pollos Grill & Barin makukartalla. Mahtava grillivoimanpesä, Josper-puuhiiliuuni, antaa avotuliaromiaan lukuisiin raaka-aineisiin ravintolan annoksissa. Hiilien hehku ja grillaussäpinä näkyvät avokeittiön luukulta myös salin puolelle.
– Oma annossuosikkini on yön yli matalassa lämmössä kypsennetty Black Angus short rib, joka suorastaan sulaa suussa. Kaikki muutkin Josperissa viimeistellyt jutut ovat mainioita, sillä puuhiiligrillaus vaan antaa niin upeaa omaa makuaan ruokiin, Kilponen kuvailee tyytyväisenä.

Kuten listasta heti huomaa, ei Los Pollos ei ole enää pelkkää Espanjaa, vaan Välimeren makuihin tarrataan nyt laveammin Italiaa ja Kreikkaa myöden. Italia liputtaa listalla muun muassa Pollo Parmigiano -pasta-annoksen muodossa, Kreikka puolestaan Pollo Souvlakin.
Kreikkalaiset maut kurvasivat annostarjontaan Leskisen omasta keittiöhistoriasta.
– Olin vähän päälle parikymppisenä Hämeenlinnassa töissä Georgios Soupioksen omistamassa kreikkalaisessa Georgios-ravintolassa. Siellä tehtiin kaikki alusta asti itse jogurttia myöden, jota valutettiin sitten yön yli tsatsikia varten. Kana-souvlakimme juontaa suoraan sieltä kreikkalaisine oreganolla maustettuine perunoineen, Leskinen paljastaa.
– Nämä ovat muutenkin kaikki sellaisia itsellemme tuttuja ja mieleisiä annoksia. Teimme sellaisen ravintolan, jossa itse viihtyisimme, summaa Leskinen.
Ajatus uudenlaisen Los Pollos -ravintolan starttaamisesta syttyikin osittain myös siitä syystä, että Leskinen ja Kilponen kaipasivat näille kulmille puuhiiligrillattua ruokaa tarjoavaa matalan kynnyksen ravintolaa, joka on illalla pitempään auki. Nyt sellainen on saatu.
Ja saapa sieltä lounastakin.
Los Pollos Bar & Grill, Tullintori
Teksti ja kuvat: Kohokohdat.fi









