Huurupiilo TAPAHTUMAPAIKKA

Huurupiilon keikat ja tapahtumat
Klassikkopubi Huurupiilo on yksi Tampereen mielenkiintoisimpia pikkupubeja kaupungin keskustan laitamilla Kalevassa. Kaleva onkin nykyisin aika mielenkiintoinen ravintolakaupunginosa ratikkalinjojen läheisyydessä.
Huurupiilon perustaja Jyrki Paavola halusi tehdä baarista sellaisen paikan, jossa hän itse viihtyisi. Yhdessä Tampereen pienimmistä pubeista nähtiinkin huikeita klubi-iltoja ja jameja, joissa nähtiin kaupungin kovatasoisimpia soittajia.
Myöhemmin legendaarinen musiikkikapakka oli jonkin aikaa hollantilaisen omistajan, Patrik Kramerin ja hänen perheen pyörittämä, mutta eräs kulkutauti teki pienen baarin pyörittämisestä täysin mahdotonta. Kramerit siirtyivät Campfreedom Finland -yrityksen vetäjiksi Ikaalisiin.
Vuonna 2022 ohjat otti uusin isäntä Jarkko Virtanen eli tuttavallisemmin Jallu. Myös aikaisempi omistaja Patrick nähdään kuulemma tiskin takana aina silloin tällöin – yleensä aina maanantaisin, jolloin pubissa on usein hyvinkin kansainvälinen tunnelma.
Jallu kertoi meille tutustuneensa Patrickiin Tampereen keskustan legendaarisessa Blues Bar Gobi Desert Canoe Clubilla, jonka tilalla toimii nykyisin Villit ja Viinit -baari.
Meno näyttää taas virkistyneen ja musiikkiväki soittaa tunnelmallisessa pubissa mielellään.
Erikoisempienkin oluen ystävät saavat Huurupiilossa maistiaisia. Huurupiilo on varmaankin ainoa tai ainakin harvoja ravintoloita Tampereella, josta saa Tampereen keskustan Cask Roomin omia oluita hanasta.
Nykyisin pubia pyörittää punkhenkistä Cask Room -mikropanimotaproomia Tampereen keskustassa pitävä Teemu Halmela.
LUE LISÄÄ
Kalevan Huurupiilossa tapahtuu taas – Cask Roomista nostalgisen baarin uusi omistaja
Lue lisää pubin historiasta. Huurupiilo.fi
Huurupiilo
KOHOKOHTIA
MENNEET TAPAHTUMAT
Menneet tapahtumat Huurupiilo
| la 15.3. | 20:00 Ghostriders | Huurupiilo |
|---|---|---|
| pe 21.3. | 20:00 High Society | Huurupiilo |
| pe 26.9. | 20:00 High Society | Huurupiilo |
| ma 6.10. | 19:00 Huurupiilon stand up -klubi: Uusien juttujen ilta | Huurupiilo |
| pe 20.2. | 20:00 Soul Shaker Night: DJ:t Kukka & Neutroni + DJ Slim Mike | Huurupiilo |
Tällä tapahtumapaikalla on tapahtumia Kohokohdissa. Voit löytää lisää tapahtumia sen omilta sivuilta: Tapahtumapaikan kotisivut



