Huurupiilo

Huurupiilon jamit

Huurupiilon esiintymisajat

Useimmiten keikat alkavat klo 20 tai 21, kulttuurivisa on kesän aikana kello 20 alkaen ja bingo kello 19. (päivitetty 3.7.2026)

Huurupiilon keikat ja tapahtumat

Klassikkopubi Huurupiilo on yksi Tampereen mielenkiintoisimpia pikkupubeja kaupungin keskustan laitamilla Kalevassa. Kaleva onkin nykyisin aika mielenkiintoinen ravintolakaupunginosa ratikkalinjojen läheisyydessä.
Huurupiilon perustaja Jyrki Paavola halusi tehdä baarista sellaisen paikan, jossa hän itse viihtyisi. Yhdessä Tampereen pienimmistä pubeista nähtiinkin huikeita klubi-iltoja ja jameja, joissa nähtiin kaupungin kovatasoisimpia soittajia.
Myöhemmin legendaarinen musiikkikapakka oli jonkin aikaa hollantilaisen omistajan, Patrik Kramerin ja hänen perheen pyörittämä, mutta eräs kulkutauti teki pienen baarin pyörittämisestä täysin mahdotonta. Kramerit siirtyivät Campfreedom Finland -yrityksen vetäjiksi Ikaalisiin.
Vuonna 2022 ohjat otti uusin isäntä Jarkko Virtanen eli tuttavallisemmin Jallu. Myös aikaisempi omistaja Patrick nähdään kuulemma tiskin takana aina silloin tällöin – yleensä aina maanantaisin, jolloin pubissa on usein hyvinkin kansainvälinen tunnelma.

Jallu kertoi meille tutustuneensa Patrickiin Tampereen keskustan legendaarisessa Blues Bar Gobi Desert Canoe Clubilla, jonka tilalla toimii nykyisin Villit ja Viinit -baari.

Meno näyttää taas virkistyneen ja musiikkiväki soittaa tunnelmallisessa pubissa mielellään.

Erikoisempienkin oluen ystävät saavat Huurupiilossa maistiaisia. Huurupiilo on varmaankin ainoa tai ainakin harvoja ravintoloita Tampereella, josta saa Tampereen keskustan Cask Roomin omia oluita hanasta.

Nykyisin pubia pyörittää punkhenkistä Cask Room -mikropanimotaproomia Tampereen keskustassa pitävä Teemu Halmela.

LUE LISÄÄ

https://kohokohdat.fi/tampere/huurupiilo-keikat/


Huurupiilo
KOHOKOHTIA

ma 19.10.19:00 Huurupiilon stand up -klubi: Uusien juttujen iltaHuurupiilo


MENNEET TAPAHTUMAT

la 15.3.20:00 GhostridersHuurupiilo
pe 21.3.20:00 High SocietyHuurupiilo
pe 26.9.20:00 High SocietyHuurupiilo
ma 6.10.19:00 Huurupiilon stand up -klubi: Uusien juttujen iltaHuurupiilo
ma 2.3.19:00 Huurupiilon stand up -klubi: Uusien juttujen iltaHuurupiilo
la 4.4. - pe 17.4.20:00 Rattleshake, Danger HåtHuurupiilo
ma 13.4.19:00 Huurupiilon stand up -klubi: Uusien juttujen iltaHuurupiilo
pe 17.4.20:00 Vihanto, Robert SaastamoinenHuurupiilo
la 18.4.19:30 Vihanto, Robert SaastamoinenHuurupiilo
ke 1.7.19:00 Houruklubi: Mun Ra, 197666Huurupiilo
la 4.7.20:00 Rattleshake, Danger HåtHuurupiilo
ke 8.7.20:00 Houruklubi: Critical LowHuurupiilo
pe 10.7.20:00 Soul Shaker Night: DJ:t Kukka ja NeutroniHuurupiilo
la 11.7.20:00 Tomi Puukko & JytäpojatHuurupiilo
ke 15.7.20:00 HouruklubiHuurupiilo
pe 17.7.20:00 Radioheadia Huurupiilossa: DJ Serotoniini-SuonioHuurupiilo
la 18.7.20:00 RauhankyläHuurupiilo
la 18.7.20:00 Tinkerbella & Big Bad BearHuurupiilo
ke 22.7.20:00 Houruklubi: VikaHuurupiilo
la 25.7.20:00 DJ:t Sklruface, Kaleb ja Tommy KHuurupiilo
1 2