Volbeat

    [TAPAHTUMA ALKANUT JA MAHDOLLISESTI MENNYT]
      TEE UUSI TAPAHTUMAHAKU


      ke 15.10.  
      Nokia Arena | Kansiareena, Tampere, 33100 | iCal

    Volbeat julkaisee uransa yhdeksännen studioalbumin God Of Angels Trust kesäkuussa ja lähtee heti seuraavana päivänä Greatest Of All Tours Worldwide -kiertueelle. Kanadasta käynnistyvä kiertue saapuu Suomeen syksyllä, jolloin tanskalainen rocksuuruus konsertoi Nokia Arenalla keskiviikkona 15.10.2025.

    Yhtye tunnetaan energisistä live-esiintymisistään ja ainutlaatuisesta soundistaan. Euroopan kiertueella yhtyettä lämmittelee brittiläinen rock-yhtye Bush ja amerikkalaisyhtye GEL.

    Volbeat on äänittänyt tulevan God Of Angels Trust -albuminsa pitkäaikaisen tuottajansa Jacob Hansenin kanssa. Kymmenellä kappaleella Billboardin Mainstream Rock -radiosoittolistan ykkössijan valloittanut yhtye (kaikkien aikojen ennätys Pohjois-Amerikan ulkopuoliselle yhtyeelle) on uudella albumilla jättänyt varovaisuuden sikseen ja etsinyt jotain välittömämpää ja yllättävämpää. Albumi äänitettiin vain viidessä viikossa, soittaen livenä studiossa. Lopputulos ilahduttaa varmasti Volbeatin omistautuneita faneja. Kesäkuun 6. päivä Vertigo/Universal -levymerkin kautta julkaistavalta albumilta on julkaistu tänään ensimmäinen single By a Monster’s Hand, jonka musiikkivideon voi katsoa täältä.

    – Jos alat piirtää ympyrää pidemmän ajan kuluessa, pääset lopulta takaisin lähtökohtaan, ja siltä minusta nyt tuntuu. Olen käynyt läpi lääketieteellisiä operaatioita, yhtyeen kokoonpanomuutoksia ja kaikenlaista muuta, ja nyt se tuntuu kuin olisimme uudestisyntyneitä. Ei tunnu siltä, että teemme yhdeksättä studioalbumiamme, vaan siltä, että olisimme jälleen tekemässä ensimmäistä albumiamme ja siinä on jotain todella virkistävää, yhtyeen solisti Michael Poulsen sanoo.

    Volbeat on Michael Poulsen (laulu, kitara), Jon Larsen (rummut) ja Kaspar Boye Larsen (basso). Albumilla kitaraa soittaa Flemming C. Lund, joka on myös keikkaillut bändin kanssa.

    – Meillä oli erittäin hieno kokemus Flemingin kanssa edellisellä Volbeat-kiertueella, ja hän on mielettömän lahjakas kitaristi. Joten kun tuli aika nauhoittaa uuden albumin kappaleet, hän oli ainoa, jota harkitsimme ja lopputulos oli parempi kuin osasimme edes kuvitella, Poulsen kertoo.

    Vuonna 2001 Kööpenhaminassa perustettu Volbeat on vuosien keikkailulla ja kovien hittibiisien voimalla noussut rockyhtyeiden tähtikaartiin. Suurta suosiota myös Suomessa nauttiva Volbeat on saanut uransa aikana globaalisti 143 platina-ja kultalevyä. Tanskalaisyhtyeen saavuttamat kymmenen Billboardin Mainstream Rock -radiosoittolistan ykkössijaa on myös ennätys, mihin ei yksikään toinen Pohjois-Amerikan ulkopuolinen yhtye ole kyennyt.

    Suomessa Volbeat on viimeksi esiintynyt kesällä 2023 Rockfestin lauantaipäivän pääesiintyjänä. Sitä ennen Volbeat esiintyi loppuunmyydyllä Nokia Arenalla loppuvuodesta 2022.

    KEIKKA:
    Volbeat (DK)
    Greatest of All Tours World Wide
    Special guests: Bush ja GEL
    Tampere, Nokia Arena 15.10.2025
    Ovet klo 18
    Ikäraja S

    LIPUT:
    Myyntiin perjantaina 14.3.2025 klo 10.00 Lippu.fi:ssä
    Liput palvelumaksuineen alkaen 89,90 € + tilausmaksu (alk. 1,50 + 0,65% tilauksesta)


    Tapahtumat > Festivaalit


    Volbeat
      ke 15.10.
      Hintaluokka:  
      Tapahtuma verkossa


    Kesän majoitustarjoukset tapahtumien yhteydessä

    Omenahotels kesäkampanjassa huoneet -20%.

    Etukoodi: KESA20 Tarjoushintaisia huoneita saatavilla rajoitettu erä.

    Tapahtumapaikka


    Nokia Arena Nokia Arena
     Kansiareena
    Tampere
    33100

    Hotellit läheisyydessä


    Tuletko Tampereelle yöksi? Katso vapaat hotellit kävelymatkan päässä tästä tapahtumapaikasta.

    Nokia Arena on tunnettu aiemmin myös nimillä Tampereen kansiareena, Tampereen kannen areena ja Uros Live -areena.

    Nokia Arenan konsertit ja keikat

    Nokia Arenan konsertit 2025: Ellinoora ja Battle Beast

    TOIMITUKSEN MAJOITUS- JA RAVINTOLAVINKKI ENNEN TAPAHTUMAA!
    Ravintola Saivo Kitchen & Bar

    Nokia Arenan kotisivut

    Katso myös parhaat baarit lähellä Nokia Areenaa

    Parhaat baarit lähellä Nokia Arenaa

    Nokia Arena KOHOKOHTIA

    ti 1.9. - to 31.12. Ilveksen pelit Nokia Arenalla 2026Nokia Arena
    to 10.9. CEV EuroVolley 2026Nokia Arena
    ti 22.9.18:30 Tappara – KärpätNokia Arena
    pe 25.9.18:30 Ilves – TPSNokia Arena
    la 26.9.17:00 Tappara – SaiPaNokia Arena
    ti 29.9.18:30 Ilves – JukuritNokia Arena
    ke 30.9.18:30 Tappara – KooKooNokia Arena
    pe 2.10.18:30 Tappara – JokeritNokia Arena
    la 3.10.17:00 Ilves – K-EspooNokia Arena
    pe 9.10.18:30 - 20:00 Ilves – LukkoNokia Arena
    la 10.10.17:00 Tappara – TPSNokia Arena
    pe 16.10.18:30 Tappara – LukkoNokia Arena
    la 17.10. - la 31.10.17:00 Ilves – JokeritNokia Arena
    ti 20.10. - la 31.10.18:30 Ilves – JukuritNokia Arena
    ke 21.10.18:30 Tappara – ÄssätNokia Arena
    pe 23.10. Kaija KooNokia Arena
    la 24.10. Mansen tähdet -konsertti Nokia ArenallaNokia Arena
    pe 30.10.18:30 Tappara – IlvesNokia Arena
    la 31.10.17:00 Ilves – KalPaNokia Arena
    su 1.11.15:00 Tappara – HPKNokia Arena
    pe 6.11. Lauri HaavNokia Arena
    la 7.11. Lauri HaavNokia Arena
    ke 11.11.18:30 Ilves – PelicansNokia Arena
    pe 13.11.18:30 Tappara – HIFKNokia Arena
    la 14.11. Isac ElliotNokia Arena
    su 15.11.15:00 Ilves – SaiPaNokia Arena
    to 19.11.18:30 Tappara – SportNokia Arena
    pe 20.11.19:30 Ilves – TapparaNokia Arena
    la 21.11. Turisti -konsertti Nokia ArenallaNokia Arena
    ti 24.11.18:30 Ilves – ÄssätNokia Arena
    ke 25.11.18:30 Tappara – JukuritNokia Arena
    pe 27.11.18:30 Tappara – K-EspooNokia Arena
    la 28.11.17:00 Ilves – HIFKNokia Arena
    ke 2.12.18:30 Ilves – KärpätNokia Arena
    to 3.12.18:30 Tappara – JYPNokia Arena
    la 5.12. Portion BoysNokia Arena
    ti 8.12.18:30 Tappara – PelicansNokia Arena
    to 10.12. - ma 14.12. Salibandyn MM-kisatNokia Arena
    ti 15.12.18:30 Ilves – HPKNokia Arena
    to 17.12.18:30 Ilves – KooKooNokia Arena
    pe 18.12.18:30 Tappara – KalPaNokia Arena
    la 19.12. Raskasta Joulua 2026 -metallijoulukonsertti TampereellaNokia Arena
    la 26.12.17:00 Tappara – KooKooNokia Arena
    la 2.1.17:00 Ilves – TPSNokia Arena
    ti 5.1.18:30 Ilves – TPSNokia Arena
    ke 6.1.18:30 Tappara – ÄssätNokia Arena
    pe 8.1.18:30 Tappara – SaiPaNokia Arena
    la 9.1.17:00 Ilves – HIFKNokia Arena
    ti 12.1.18:30 Ilves – JYPNokia Arena
    to 14.1.18:30 Tappara – JukuritNokia Arena
    la 16.1.17:00 Ilves – TapparaNokia Arena
    ti 19.1.18:30 Ilves – ÄssätNokia Arena
    ke 20.1.18:30 Tappara – TPSNokia Arena
    pe 22.1.18:30 Tappara – KärpätNokia Arena
    la 23.1.17:00 Ilves – SportNokia Arena
    la 23.1.17:00 Ilves – SportNokia Arena
    ti 26.1.18:30 Ilves – K-EspooNokia Arena
    ke 27.1.18:30 Tappara – HPKNokia Arena
    pe 29.1.18:30 Ilves – JokeritNokia Arena
    la 30.1.16:00 Tappara – JYPNokia Arena
    ti 2.2.18:30 Ilves – KärpätNokia Arena
    pe 5.2.19:00 Iskelmä Gaala 2027Nokia Arena
    la 6.2.17:00 Tappara – HIFKNokia Arena
    su 7.2.15:00 Ilves – KalPaNokia Arena
    la 20.2. Uuden Musiikin Kilpailu 2027 – UMK TampereellaNokia Arena
    ti 23.2.18:30 Ilves – HPKNokia Arena
    ke 24.2.18:30 Tappara – PelicansNokia Arena
    pe 26.2.18:30 Tappara – SportNokia Arena
    la 27.2.17:00 Ilves – JYPNokia Arena
    ti 2.3.18:30 Ilves – PelicansNokia Arena
    ke 3.3.18:30 Tappara – KalPaNokia Arena
    pe 5.3.18:30 Tappara – JokeritNokia Arena
    la 6.3.17:00 Ilves – SaiPaNokia Arena
    ti 9.3.18:30 Ilves – SportNokia Arena
    ke 10.3.18:30 Tappara – K-EspooNokia Arena
    pe 12.3.18:30 Tappara – IlvesNokia Arena
    ti 23.3.18:30 Tappara – LukkoNokia Arena
    ma 3.5. In Flames (SE)Nokia Arena


    MAINOS