Saimaa-Ilmiö 45 vuotta – Juhlanäytös

    ELOKUVANÄYTÖS

    Ulkoilmaelokuvanäytös Tampereella - Saimaa-ilmiö.
      ke 19.8.   19:30
      TAMPEREEN KOMEDIATEATTERI | Lapintie 3, Tampere, 33100 | iCal

    Aki ja Mika Kaurismäen ensimmäinen pitkä elokuva Saimaa-ilmiö julkaistiin 45 vuotta sitten, syyskuussa vuonna 1981.

    Komediateatterin kesäteatterissa juhlistetaan elokuvan 45-vuotisjuhlaa elokuussa elokuvanäytöksellä sekä sitä edeltävällä keskustelutilaisuudella.

    Kaurismäen veljesten Akin ja Mikan ensimmäinen pitkä elokuva, Saimaa-ilmiö, on musiikkidokumentti Eppu Normaalin, Hassisen Koneen ja Juice Leskinen Slamin kesäisestä Saimaan rantakaupungeissa vierailevasta Tuuliajolla-kiertueesta kesällä 1981. Elokuvan kerronta kiertyy haastatteluiden, keikkojen, SS Heinävesi -höyrylaivan ja Saimaan maisemien ympärille. Elokuvassa pääsevät haastatteluiden kautta ääneen Ismo Alanko, Juice Leskinen ja Martti Syrjä. Elokuvassa ovat keskiössä myös musiikkimaailman omintakeinen huumori spitaalisvitseineen sekä konserttitilanteissa päärooliin nouseva musiikki hittikimaroineen. Tunnelmaltaan viriilin ja paikoittain kaoottisen kiertueen viimeinen konsertti päättyy Maamme-laulun yhteisesitykseen.

    Omassa lajissaan legendaarinen Saimaa-ilmiö on ensimmäinen suomalainen rock-dokumentti. Sen ovat ohjanneet Aki ja Mika Kaurismäki, joista jälkimmäinen toimi myös elokuvan tuottajana. Musiikin äänitti Mika Sundqvist ja miksasi Pantse Syrjä. Elokuvan rooleissa nähdään lukuisia kotimaisen musiikkimaailman legendoja aina Juice Leskisestä Ismo Alankoon ja Syrjän veljeksiin unohtamatta muun muassa Juha Torvista, Anssi Tikanmäkeä ja Epe Heleniusta.

    Keskustelutilaisuus ja elokuvanäytös
    Keskiviikkona 19.8.2026 järjestettävä juhlanäytös koostuu kahdesta osasta. Illan aloittaa keskustelutilaisuus, jossa elokuvan tekemiseen ja sen käänteisiin syventyvät muun muassa Ismo Alanko, Juho Juntunen, Jussi Kinnunen ja Eppu Normaalin jäseniä. Keskusteluosuuden vetäjänä toimii Tampereen Komediateatterin teatterinjohtaja Panu Raipia.

    Katso kaikki Tampereen Manserock-keikat ja Tampereen keikat tällä viikolla


    Tapahtumat > Elämykset & huvit


    Saimaa-Ilmiö 45 vuotta – Juhlanäytös
      ke 19.8.
      19:30
      Hintaluokka: 28  
      Tapahtuma verkossa

    ELOKUVANÄYTÖS

    Kevään majoitustarjoukset tapahtumien yhteydessä

    Omenahotels kevätkampanjassa huoneet alk. 59 €/yö.

    Etukoodi: KEVAT59 Tarjoushintaisia huoneita saatavilla rajoitettu erä.

    Tapahtumapaikka


    TAMPEREEN KOMEDIATEATTERI TAMPEREEN KOMEDIATEATTERI
     Lapintie 3
    Tampere
    33100

    Hotellit läheisyydessä


    Tuletko Tampereelle yöksi? Katso vapaat hotellit kävelymatkan päässä tästä tapahtumapaikasta.

    Katso Tampereen Komediateatterin ohjelmisto

    Tampereen Komediateatterin ohjelmisto: Kevätkauden 2026 kohokohdat

    Show & Dinner mahdollinen yksittäisille teatterivieraille.

    SEURAAVAT TAPAHTUMAT

    Tapahtumia ei löytynyt näillä hakuehdoilla

    Champagne Bar -kuplintaa ja tapas-nautiskelua Komediateatterilla

    Väliaikatarjoilu ja Show & Dinner Tampereen Komediateatterilla

    Tampereen Komediateatteri täytti syksylllä 2021 kolmekymmentä vuotta. Levätkää rauhassa, komisario Palmu -näytelmä juhlisti silloin teatterisyksyä juhlanäytelmänä.

    Näyttelijä Esko Raipia ja käsikirjoittaja-ohjaaja Tapio Parkkinen perustivat Tampereen Komediateatterin syksyllä 1991. Komediateatteri kohosi nopeasti Tampereen kolmen suurimman ja tärkeimmän teatterin joukkoon ja lopulta valtionosuusteatteriksi. Muista tamperelaisista teattereista poiketen Tampereen Komediateatterissa näkee teatteria ympäri vuoden.

    Vuosien saatossa teatteri on toiminut lukuisilla näyttämöillä. Juhlatalon alle kaivettu nykyinen Päänäyttämö otettiin käyttöön syksyllä 2006 ja nykyisen kaltaiseksi laajennettu kesäteatteri vuonna 2012.

    Komediateatteri ei ole kaihtanut haasteita. Suurin osa lähivuosien ensi-illoista on ollut kotimaisia, kiinnostavia kantaesityksiä, jotka hengittävät voimakkaasti tässä päivässä. Teatterinjohtajana on toiminut vuodesta 1998 Panu Raipia ja toimitusjohtajana vuodesta 2016 Teemu Ojala.

    Kuin kirsikaksi kakun päälle teatterin juhlavuotta kunnioittamaan tasavallan presidentti Sauli Niinistö myönsi Esko Raipialle teatterineuvoksen arvonimen 18.6.2021.

    Kotisivut: https://www.komediateatteri.fi/

    Ravintolat läheisyydessä

    Sisko ja sen Veli pub | 30 m.

     

    Trattoria TammerinpuistoBistro Tammer | 240 m.

     

    Muusa | 300 m.

     

    Tampella | 230 m.

     

    Hotellit läheisyydessä

    Radisson Blu Grand Hotel Tammer | 260 m
    1920-luvun tyyliä edustava hotelli 50 metrin päässä Koskipuistosta. Huonehintoihin sisältyy ilmainen pääsy saunaan sekä ilmainen langallinen internetyhteys.

    TAMPEREEN KOMEDIATEATTERI KOHOKOHTIA

    ti 19.5.10:00 ASTRID LINDGREN: Katto-KassinenTAMPEREEN KOMEDIATEATTERI
    ti 19.5.12:30 ASTRID LINDGREN: Katto-KassinenTAMPEREEN KOMEDIATEATTERI
    ke 20.5.10:00 ASTRID LINDGREN: Katto-KassinenTAMPEREEN KOMEDIATEATTERI
    pe 22.5.18:30 Tomaatteja! Tomaatteja! 2026: Lauri Saviharju, Jaakko Saariluoma, André Wickström, Jaakko Antila, Marjut Ollitervo ja Sami HedbergTAMPEREEN KOMEDIATEATTERI
    pe 22.5.18:30 Tomaatteja! Tomaatteja!: Lauri Saviharju, Jaakko Saariluoma, André Wickström, Jaakko Antila, Marjut Ollitervo ja Sami HedbergTAMPEREEN KOMEDIATEATTERI
    pe 22.5.19:00 Tomaatteja! Tomaatteja! 2026 Vihannesgaala: Anna Rimpelä, Anitta Ahonen, Niko Kivelä, Netta Skog, Vuoden Tulokas Joel Makengo sekä Ali Jahangiri, live-esiintyjänä Netta SkogTAMPEREEN KOMEDIATEATTERI
    la 23.5.16:00 Tomaatteja! Tomaatteja! 2026: Anna Rimpelä, Anitta Ahonen, Niko Kivelä, Netta Skog, Vuoden Tulokas Joel Makengo sekä Ali JahangiriTAMPEREEN KOMEDIATEATTERI
    la 23.5.19:00 Tomaatteja! Tomaatteja! Vihannesgaala: Anna Rimpelä, Anitta Ahonen, Niko Kivelä, Netta Skog, Vuoden Tulokas Joel Makengo sekä Ali JahangiriTAMPEREEN KOMEDIATEATTERI
    ma 25.5.10:00 ASTRID LINDGREN: Katto-KassinenTAMPEREEN KOMEDIATEATTERI
    ti 26.5.10:00 ASTRID LINDGREN: Katto-KassinenTAMPEREEN KOMEDIATEATTERI
    ti 26.5.12:30 ASTRID LINDGREN: Katto-KassinenTAMPEREEN KOMEDIATEATTERI
    ke 27.5.10:00 ASTRID LINDGREN: Katto-KassinenTAMPEREEN KOMEDIATEATTERI
    to 28.5.10:00 ASTRID LINDGREN: Katto-KassinenTAMPEREEN KOMEDIATEATTERI
    pe 29.5.10:00 ASTRID LINDGREN: Katto-KassinenTAMPEREEN KOMEDIATEATTERI
    pe 5.6.18:00 Täydelliset häätTAMPEREEN KOMEDIATEATTERI
    la 6.6.18:00 Täydelliset häätTAMPEREEN KOMEDIATEATTERI
    ti 9.6.18:00 Täydelliset häätTAMPEREEN KOMEDIATEATTERI
    ke 10.6.18:00 Täydelliset häätTAMPEREEN KOMEDIATEATTERI
    to 11.6.12:00 ASTRID LINDGREN: Katto-KassinenTAMPEREEN KOMEDIATEATTERI
    to 11.6.18:00 Täydelliset häätTAMPEREEN KOMEDIATEATTERI
    pe 12.6.18:00 Täydelliset häätTAMPEREEN KOMEDIATEATTERI
    la 13.6.14:00 Täydelliset häätTAMPEREEN KOMEDIATEATTERI
    la 13.6.18:00 Täydelliset häätTAMPEREEN KOMEDIATEATTERI
    ma 15.6.18:00 Täydelliset häätTAMPEREEN KOMEDIATEATTERI
    ti 16.6.12:00 ASTRID LINDGREN: Katto-KassinenTAMPEREEN KOMEDIATEATTERI
    ti 16.6.18:00 Täydelliset häätTAMPEREEN KOMEDIATEATTERI
    ke 17.6.18:00 Täydelliset häätTAMPEREEN KOMEDIATEATTERI
    to 25.6.12:00 ASTRID LINDGREN: Katto-KassinenTAMPEREEN KOMEDIATEATTERI
    ti 30.6.18:00 ASTRID LINDGREN: Katto-KassinenTAMPEREEN KOMEDIATEATTERI
    to 2.7.12:00 ASTRID LINDGREN: Katto-KassinenTAMPEREEN KOMEDIATEATTERI
    to 2.7.18:00 Täydelliset häätTAMPEREEN KOMEDIATEATTERI
    pe 3.7.18:00 Täydelliset häätTAMPEREEN KOMEDIATEATTERI
    la 4.7.14:00 Täydelliset häätTAMPEREEN KOMEDIATEATTERI
    ma 6.7.18:00 ASTRID LINDGREN: Katto-KassinenTAMPEREEN KOMEDIATEATTERI
    ti 7.7.12:00 ASTRID LINDGREN: Katto-KassinenTAMPEREEN KOMEDIATEATTERI
    ke 8.7.14:00 Täydelliset häätTAMPEREEN KOMEDIATEATTERI
    ke 8.7.18:00 Täydelliset häätTAMPEREEN KOMEDIATEATTERI
    to 9.7.18:00 Täydelliset häätTAMPEREEN KOMEDIATEATTERI
    pe 10.7.18:00 Täydelliset häätTAMPEREEN KOMEDIATEATTERI
    la 11.7.14:00 Täydelliset häätTAMPEREEN KOMEDIATEATTERI
    ti 14.7.18:00 ASTRID LINDGREN: Katto-KassinenTAMPEREEN KOMEDIATEATTERI
    ke 15.7.14:00 Täydelliset häätTAMPEREEN KOMEDIATEATTERI
    ke 15.7.18:00 Täydelliset häätTAMPEREEN KOMEDIATEATTERI
    to 16.7.12:00 ASTRID LINDGREN: Katto-KassinenTAMPEREEN KOMEDIATEATTERI
    to 16.7.18:00 Täydelliset häätTAMPEREEN KOMEDIATEATTERI
    pe 17.7.18:00 Täydelliset häätTAMPEREEN KOMEDIATEATTERI
    la 18.7.14:00 Täydelliset häätTAMPEREEN KOMEDIATEATTERI
    ma 20.7.18:00 ASTRID LINDGREN: Katto-KassinenTAMPEREEN KOMEDIATEATTERI
    ke 22.7.14:00 Täydelliset häätTAMPEREEN KOMEDIATEATTERI
    ke 22.7.18:00 Täydelliset häätTAMPEREEN KOMEDIATEATTERI
    to 23.7.12:00 ASTRID LINDGREN: Katto-KassinenTAMPEREEN KOMEDIATEATTERI
    to 23.7.18:00 Täydelliset häätTAMPEREEN KOMEDIATEATTERI
    pe 24.7.18:00 Täydelliset häätTAMPEREEN KOMEDIATEATTERI
    la 25.7.14:00 Täydelliset häätTAMPEREEN KOMEDIATEATTERI
    ti 28.7.12:00 ASTRID LINDGREN: Katto-KassinenTAMPEREEN KOMEDIATEATTERI
    ti 28.7.18:00 Täydelliset häätTAMPEREEN KOMEDIATEATTERI
    ke 29.7.14:00 Täydelliset häätTAMPEREEN KOMEDIATEATTERI
    ke 29.7.18:00 Täydelliset häätTAMPEREEN KOMEDIATEATTERI
    to 30.7.12:00 ASTRID LINDGREN: Katto-KassinenTAMPEREEN KOMEDIATEATTERI
    to 30.7.18:00 Täydelliset häätTAMPEREEN KOMEDIATEATTERI
    pe 31.7.18:00 Täydelliset häätTAMPEREEN KOMEDIATEATTERI
    la 1.8.14:00 Täydelliset häätTAMPEREEN KOMEDIATEATTERI
    la 1.8.18:00 Täydelliset häätTAMPEREEN KOMEDIATEATTERI
    ma 3.8.12:00 ASTRID LINDGREN: Katto-KassinenTAMPEREEN KOMEDIATEATTERI
    ti 4.8.12:00 ASTRID LINDGREN: Katto-KassinenTAMPEREEN KOMEDIATEATTERI
    ti 4.8.18:00 Täydelliset häätTAMPEREEN KOMEDIATEATTERI
    ke 5.8.14:00 Täydelliset häätTAMPEREEN KOMEDIATEATTERI
    ke 5.8.18:00 Täydelliset häätTAMPEREEN KOMEDIATEATTERI
    to 6.8.18:00 Täydelliset häätTAMPEREEN KOMEDIATEATTERI
    pe 7.8.18:00 Täydelliset häätTAMPEREEN KOMEDIATEATTERI
    la 8.8.14:00 Täydelliset häätTAMPEREEN KOMEDIATEATTERI
    la 8.8.18:00 Täydelliset häätTAMPEREEN KOMEDIATEATTERI
    su 9.8.14:00 ASTRID LINDGREN: Katto-KassinenTAMPEREEN KOMEDIATEATTERI
    ke 19.8.19:30 Saimaa-Ilmiö 45 vuotta - JuhlanäytösTAMPEREEN KOMEDIATEATTERI
    pe 21.8.18:30 Komedian superilta 2026TAMPEREEN KOMEDIATEATTERI
    la 29.8.18:00 Coitus Int 50 RevivalTAMPEREEN KOMEDIATEATTERI
    la 5.9. - ke 9.12. Parasta ennen: Ilmari SaarelainenTAMPEREEN KOMEDIATEATTERI
    la 5.9.14:00 Parasta ennen: Ilmari SaarelainenTAMPEREEN KOMEDIATEATTERI
    ke 23.9.18:00 YllätysvierasTAMPEREEN KOMEDIATEATTERI
    la 26.9.19:00 Stand up Komediateatteri: Mikko VaismaaTAMPEREEN KOMEDIATEATTERI
    ke 30.9.18:00 YllätysvierasTAMPEREEN KOMEDIATEATTERI
    to 1.10.18:00 Parasta ennen: Ilmari SaarelainenTAMPEREEN KOMEDIATEATTERI
    pe 2.10.18:00 Jukka Puotila ShowTAMPEREEN KOMEDIATEATTERI
    pe 16.10.19:00 Stand up Komediateatteri: Mikko VaismaaTAMPEREEN KOMEDIATEATTERI
    ke 21.10.18:00 YllätysvierasTAMPEREEN KOMEDIATEATTERI
    to 29.10.18:00 Parasta ennen: Ilmari SaarelainenTAMPEREEN KOMEDIATEATTERI
    pe 30.10.18:00 Best of Saikkua kiitos!TAMPEREEN KOMEDIATEATTERI
    pe 30.10.18:00 Best of Saikkua kiitos!TAMPEREEN KOMEDIATEATTERI
    ti 3.11.18:00 YllätysvierasTAMPEREEN KOMEDIATEATTERI
    ke 4.11.18:00 YllätysvierasTAMPEREEN KOMEDIATEATTERI
    to 5.11.14:00 Parasta ennen: Ilmari SaarelainenTAMPEREEN KOMEDIATEATTERI
    to 12.11.18:00 Best of Saikkua kiitos!TAMPEREEN KOMEDIATEATTERI
    to 12.11.18:00 Best of Saikkua kiitos!TAMPEREEN KOMEDIATEATTERI
    pe 13.11.14:00 YllätysvierasTAMPEREEN KOMEDIATEATTERI
    pe 20.11.18:00 Jukka Puotila ShowTAMPEREEN KOMEDIATEATTERI
    to 26.11.18:00 Best of Saikkua kiitos!TAMPEREEN KOMEDIATEATTERI
    to 26.11.18:00 Best of Saikkua kiitos!TAMPEREEN KOMEDIATEATTERI
    pe 27.11.14:00 YllätysvierasTAMPEREEN KOMEDIATEATTERI
    pe 27.11.18:00 YllätysvierasTAMPEREEN KOMEDIATEATTERI
    la 28.11.13:00 Jukka Puotila ShowTAMPEREEN KOMEDIATEATTERI
    la 28.11.19:00 Stand up Komediateatteri: Mikko VaismaaTAMPEREEN KOMEDIATEATTERI
    ke 9.12.18:00 Parasta ennen: Ilmari SaarelainenTAMPEREEN KOMEDIATEATTERI
    to 17.12.18:00 YllätysvierasTAMPEREEN KOMEDIATEATTERI
    pe 18.12. YllätysvierasTAMPEREEN KOMEDIATEATTERI
    pe 18.12.14:00 YllätysvierasTAMPEREEN KOMEDIATEATTERI
    to 31.12.18:00 Jukka Puotila ShowTAMPEREEN KOMEDIATEATTERI

    MAINOS