
[TAPAHTUMA ALKANUT JA MAHDOLLISESTI MENNYT]
TEE UUSI TAPAHTUMAHAKU
Essi Leppänen systeemi on viisihenkinen orkesteri, joka on perustettu vuonna 2019 Jyväskylässä. Yhtyeen kappaleet ovat syntyneet pääsääntöisesti Essi Leppäsen ja Lauri Talasniemen yhteistyönä. Yhtye on ollut vahvasti mukana kappaleiden sovituksessa.
Orkesteri ottaa vaikutteita suomalaisesta kansanmusiikista, klassisesta musiikista ja pop-kaavoista. Kuljetaan Pekka Strengin, Kaj Chydeniuksen, Leonard Cohenin, itämaisen filosofian ja kotimaisen, modernin runouden perinnössä.
Zverynasin talo on Essi Leppänen systeemin toinen albumi, jonka on äänittänyt ja miksannut Joose Keskitalo. Hän myös soittaa levyllä. Levyn julkaisi Helmi Levyt 20.9.2024.
Zverynasin talo (vapaa käännös: eläinten talo) on huojuva ja lahoava tölli Zverynasissa, Vilnan kaukaisessa kaupunginosassa. Albumi jatkaa siitä mihin edellinen albumi, Taivaan laitaa jäi. Se on yksinkertaisuudessaan ylistys rakastetulle, elämälle ja kuolemalle. Kasveille ja eläimille. Herkkyydelle ja vahvuudelle. Elämän iänikuiselle kiertokululle.
Ite Eerola
Ite Eerolan konserteissa esiintyjän ja yleisön välinen raja hämärtyy, kun valovoimaisuudellaan ja välittömyydellään vaikuttanut artisti kutsuu kuulijan mukaansa matkalle kohti ihmisenä olemisen ydintä. Suuria sanoja! No niin on, vaan ei aiheetta. Eerolan poikkeuksellisen tarkkanäköinen kyky sanoittaa ja tulkita ihmisyyttä, tämän jaetun oudon olemisen sävyjä, haasteita ja kauneutta avaa paatuneimmankin kylmäkallen kyynelkanavat ja johdattaa kuulijan lempeästi lähemmäksi niin itseään kuin toisiaankin. Ja mikäli sydän onkin väsynyt tuntemaan, voi Eerolan eloisasta soitannasta ja vapautuneesta lauluilmaisusta nauttia ihan vain korvillaankin. ITE EEROLA on ainutlaatuinen elämys, eikä koskaan voi täysin tietää, että mitä sieltä on tällä kertaa tulossa.
20.00 Ite Eerola
21.00 Essi Leppänen systeemi
Tapahtumat > Keikat
ESSI LEPPÄNEN SYSTEEMI, Ite Eerola
pe 16.5.19:00
Hintaluokka:
Tapahtuma verkossa
Tapahtumapaikka
| Desibeli tapahtumat Puutarhakatu 11 Tampere Hotellit läheisyydessä Tuletko Tampereelle yöksi? Katso vapaat hotellit kävelymatkan päässä tästä tapahtumapaikasta. |
Laternan talossa sijaitseva Desibeli on musiikkiklubi ja yökerho, ohjelmallinen ravintola, jossa on tapahtumailtoina ovipalvelumaksu tai pääsyliput.
LUE MYÖS: DesiBeli yökerho Tampereella
DesiBeli on uusi aikuinen vaihtoehtoyökerho tanssin ja yöruoan nälkäisille
DesiBeli sijaitsee legendaarisen Laternan jugendrakennuksessa Puutarhakadulla, Tampereen ydinkeskustassa. Keskustorilta on vain lyhyt kävelymatka musiikkiklubiin.
Yövy lähellä Debeli-yökerhoa
Yökerhossa vietetyn hauskan illan jälkeen on mukava vetäytyä nukkumaan lähellä sijaitsevaan hotelliin, jossa voi aamulla nauttia laadukkaan aamiaisen tai suunnata Tampereen keskustan brunsseille.
HOTELLIT LÄHELLÄ DESIBELI
Uumen Hotels
Tampereen Finlaysonille keväällä 2025 avattu pienhuonehotelli palkittiin Visit Tampereen toimesta. Uumen Hotels yhdistää laadukkaan yöunen, viihtyisän miljöön ja edullisen hinnan jopa alkaen 39 € yö – tosin viikonloppuisin esimerkiksi pikkujouluaikaan huomattavasti enemmän. Pikkujoulukaudella 2025 hinta kahden henkilön majoitukselle oli 62 euroa yö.
Yövy lähellä Desibeliä yhdistettynä Scandic Friends alennuksin hintaan 123 euroa. Aamiainen 10 euron lisämaksusta.
LUE LISÄÄ: scandichotels.com
Hotel H28
Laadukas huoneistohotelli H28 lähellä Desibeliä. Tässä majoituspaikassa on tyylikkäät, modernit huoneet ja kehuttu aamiainen. Ratikkapysäkin vieressä toimiva huoneistohotelli toimii ovikoodilla. Hotellin kattoterassilla nautit hyvän aamiaisen Tampereen keskustan ylle avautuvissa maisemissa. Hinta kahden henkilön huoneelle sisältyy aamiainen kokonaishintaan 129 euroa.
Hintavertailu perustuu hintatietoihin 27.11.2025.
Tee uusi hintavertailu Momondon kautta
Desibeli tapahtumat KOHOKOHTIA
| su 22.3. | 22:00 DJ Sara-Maaria | Desibeli tapahtumat |
|---|---|---|
| ke 25.3. | 22:00 DJ Willy | Desibeli tapahtumat |
| to 26.3. | 22:00 DJ Riku | Desibeli tapahtumat |
| pe 27.3. | 22:00 DJ Riku | Desibeli tapahtumat |
| la 28.3. | 22:00 DJ Kimik | Desibeli tapahtumat |
| su 29.3. | 22:00 DJ Kimik | Desibeli tapahtumat |




