Kortteliravintola Pyyssä pärämätsit tarjotaan tartar-majoneesin ja hukkaperunoiden (skins) kanssa. Hukkaperunat ovat varsin maukas tapa vähentää hävikkiä. Kyseessä kun ovat ne palaset perunoista, jotka jäävät jäljelle ranskanperunoita käsin leikattaessa.

Kortteliravintola Pyy on viime aikoina hakenut ominta kulinaariuomaansa päätyen yhä krouvimpaan mutta laadusta tinkimättömään suuntaan. Nyt Pyy pörhistelee sellaisella annosmallilla, joka tuntuu omalta sekä omistajista että asiakkaista. Ruokakavalkadiin kuuluu niin fish & chips kuin perinnepurtava pärämätsikin.

UUTTA 2022 Talon Entrecôte-annos teki paluun ravintolan valikoimiin heti vuoden aluksi. Naudan etuselästä leikattu liha on yksi mehukkaimmista ja klassisimmista pihvilihoista. Tällä annoksellaan Pappilankadun Pyy on taas kaupungin pihviravintoloiden listalla alkaneen vuoden alusta alkaen.

Vaikka Pyyn annosvalikoimasta löytyy myös fiinimpää risottoa ja hurmaavia jälkiruokakakkuja, loihtii keittiömestari Darren Elmhirstin hallinnoima keittiö voittopuolisesti krouvia ruokaa. Sellaista hyvistä raaka-aineista huolella valmistettua grilliruokaa, josta mainio esimerkki on laajalti kehuja kerännyt fish & chips -annos. Sen saa muuten niin turskaisena kuin järvikalaisenakin versiona. Jälkimmäiseen käytetään paikallisen kalastajan eväkkäitä.

– Tämä on vähän niin kuin astetta laadukkaampi grillikioski, ravintoloitsija Carita Dahl toteaa iloisesti hymyillen.

Ja todellakin. Tälle grillille voi pyörähtää autolla parkkipaikan helposti bongaten, istahtaa pöydän ääreen annosta odottamaan ja nautiskella sen vaikka viinilasillisen tai oluttuopposen kanssa. Toisaalta Pyyhyn voi edelleen pyyhältää myös tunnelmalliselle pitkälle illalliselle.

– Meille tulee paljon vieraita esimerkiksi ennen tai jälkeen teatterinäytöksen, tai juhlistamaan merkkipäiviä, kertoo Dahl.

Harva ravintola palvelee näin laajan skaalan annoskuvioin.

Mausteisen pärämätsin kanssa nautittavaksi sopii olut vallan oivallisesti, mutta kannattaa seurata omia mielitekojaan juomakumppanin suhteen. Valita voi viiniä taikka vaikka maitoakin.

Hiljattain Pyy on ryhtynyt myös tarjoamaan pärämätsiä, Tampereella grilliruokalegendan asemaan noussutta mausteista piirasta.

Vaikka aikanaan tataarien mukanaan Suomeen tuomat pärämätsit ovatkin erottamaton osa tamperelaista katuruokaperinnettä, ovat ne olleet viime vuosina kadoksissa ja vähän unohduksissakin suurelta ruokayleisöltä. Monet nuoret eivät ole koskaan pärämätsiä puraisseetkaan.

Idea omista pärämätseistä pasahti ravintoloitsija Janne Mäkisen päähän, kun hän ryhtyi yhteistyöhön Elmhirstin kanssa Laukontorilla kesäkaudella palvelevan ruokavaunun tiimoilta ja kaksikko alkoi pohtia, mitä omanlaistaan syötäväistä voisi vaunussa tehdä ja myydä.

– Olen syönyt pärämätsejä nuorena, joten ne olivat tuttu juttu. Mietimme, että kyllähän tuollainen perinneruoka nyt ehdottomasti torille kuuluu siinä missä mustamakkarakin, Mäkinen tuumaa.

Vaikka pärämätsejä ei ruokavaunussa valmistetakaan, tehdään ne silti käsityönä. Joka ikinen. Pyyn pärämätsien valmistajaksi löytyi ja valikoitui lopulta ylöjärveläinen Kestiherkku, sillä heidän kanssaan onnistui kehittää ravintolan omalla taikina- ja täytereseptiikalla valmistettava tuote, jota ei muualta kuin Pyystä ja sen ruokavaunusta saa. Nopsakasti kehitettiin myös kehuttu vegaaninen versio, vegemätsi.

– Eräs mausta haltioitunut asiakas soitteli vielä käyntinsä jälkeen, että eikö siinä hänen tilaamassaan pärämätsissä todellakaan ollut lainkaan lihaa, Carita Dahl naurahtaa.

Nyt kumpaakin mehevää mallia saa siis myös Pyyssä – kesät talvet.

Kortteliravintola Pyy, Papinkatu 20 

Pyyn fish & chips -annos on jo elävä legenda. Lautalta löytyy olutpaneroidun turskan tai järvikalan lisäksi käsin leikattuja ranskalaisia, tartar-kastiketta sekä hernepyreetä.