plevna olut burgeri kohokohdat
Plevnan annokset ovat rehevää ja nälkäiseksi jättämätöntä ruokaa, joka istahtaa mainiosti talon omien oluiden kyljessä nautiskeltavaksi. Kevään korvalla ravintola on hiukkasen uudistanut listaansa ja tuonut tarjolle kesäiseen terassihaukkailuun sopivia ja myös hiukan sippoisempia syötäviä.

Leivät ja burgerit ovat nyt äärimmäisen suosittuja haukkailtavia. Etenkin purilaisten kysyntä on noussut niin lujaksi, että niitä on entisen yhden sijaan listalla nyt jo kolme: naudan täyslihapihvinen, broilerinen ja pariloitua seitania sisältävä. Kaikissa burgereissa on pariloitu briossisämpylä ja paahdettua sipulia sekä kyljessä salaattia ja maalaisranskalaiset. Lihaisa burgeri ja broileriburgeri ovat saatavilla myös gluteenittomina.

– Broileriburgeri on oma suosikkini, ravintoloitsija Marika Tähtinen-Hakala paljastaa.

Leipärintamalla uutuutta on ylikypsällä revityllä naudanposkella täytetty malli.

– Selvittelin naudanposken saatavuutta jo pari vuotta sitten, kun se kovasti kiinnosti, mutta silloin ihan kaikki meni perinteiseen tapaan vielä teurastajille ja kasvattajille. Nyt poskea on tullut jo markkinoille ostettavaksi, keittiöpäällikkö Jaakko Rautio kertoo tyytyväisenä.

Myös leipiä on kolmea eri sorttia: naudanposkinen, broilerinen ja lohiversio.

plevna burger kohokohdat
Plevnan broilerburgerissa on pehmoinen briossisämpylä ja runsaasti pariloitua broileria.

plevna tarjoilu 2 kohokohdatSuurempien purtavien puolella uutuutena listalle on kirmannut Karjua kolmella tapaa. Se oli aikanaan Plevnan Oktoberfest-hitti, joka päätettiin tuoda nyt valikoimaan. Annoksessa on possunposkea ja -kylkeä. Kolmas possu piilee bratwurst-makkarassa.

Uutuutta on myös makkararintamalla, jolla hurmaa kuminalla maustetussa vehnäoluessa haudutettu possun täyslihamakkara.

Vaikka Plevnan annosvalikoima on muuten runsaan lihaisa, on siinä kuitenkin aina vaihtoehtoja myös kasvisruokailijoille, kuten nyt esimerkiksi punajuuripaistos ja soija-curry.

red rocks olut plevna kohokohdatUutuutta on olutrintamallakin. Hanoihin on tupsahtanut parikin uutuusolutta, amerikkalaistyylinen Red Rocks Pale Ale ja jenkkihumaloitu Stone’s Boulder IPA. Panimomestari Sam Viitaniemi kävi kollegoineen viime vuoden syksyllä olutmessumatkalla Yhdysvalloissa, mistä tulikin vaikutteita ja inspiraatiota oluen keittelyyn.

Luvassa on myös kyseisten reissussa mukana olleiden Beer Hunter’s- ja Mallaskoski-panimomiesten Mika Tuhkasen ja Jyri Ojaluoman kanssa yhteistyössä luotu Mount Evans, joka on belgityylinen saison.

Vuoden vehnäolueksi valittu Weizen Bock taas tupsahti vallan vakiolistalle, sillä voitokas olut on yksi tilatuimpia mallasjuomia ravintolassa.

Kannattaa muuten muistaa, että Plevnassa on maistelutarjous kolmesta oluesta. Eli 3 vapaavalintaista 0,25 litran olutta 11 eurolla. Oluet voi tilata pöytään kerralla tai siemailla yksitellen vaikkapa ruoka-annosten kanssa.

Teksti ja kuvat: Ronja Honko, Lifestyle Media Oy

plevna juomat pieni

KOTISIVUT RAVINTOLAESITTELY