KotiArkistoidutPlevna pistää pullonsa kauppojen hyllyille

Plevna pistää pullonsa kauppojen hyllyille

plevna-guestbrew

Pohjoismaiset oluet kohtasivat toisensa Plevnan Guestbrew -illassa.
Pohjoismaiset oluet kohtasivat toisensa Plevnan Guestbrew -illassa lokakuussa 2014.

 

Plevnan uutta olutta saa pian napata kauppareissulla ruokakärryynsä. Niin sanotusti pohjoismaisen yhteistyön hedelmänä syntynyt Pohjantähti Pale Ale on Koskipanimon historian ensimmäinen markettiolut.

Maltainen herkku on Samin ja syksyllä Plevnassa vierailleen norjalaisen Nøgne Ø:n Kjetil Jikiunin yhteistyön tulos. Viikinkimaan tunnetuimpiin panimomestareihin kuuluvan Kjetilin Plevna-visiitin aikana panimossa ideoitiin kahden panimokarhun yhteinen luomus. Oluen nimeksi valittiin Pohjantähti (Polaris) koska se on Pienen Karhun tähdistön napatähti ja samalla kirkkain tähti.

Olutta on nyt keitelty 15 000 pullollisen erä, jonka herkkuja pääsee ostamaan ihan koht’sillään Citymarketeista Tampereen seudulla sekä maineikkaasta olutravintola Pikkulinnusta Helsingistä. Tampereella Koskipanimon oluita saa Plevnasta ja Oluthuoneelta.

Prosentteja Pohjantähdessä on 4,5. Kyseessä on raikas, pirteän makuinen olut mukavalla mallaspohjalla ja pienillä prosenteilla. Tuoksusta löytyy trooppisia hedelmiä ja mäntymetsää. Väri on aavistuksen punertava, katkerot 55 EBU. Maltaina Pale Ale, Munich ja Karamelli, humalina Amarillo, Simcoe ja Chinook.

Teksti: Ronja Honko, Lifestyle Media Oy
Kuvat: Toni Honko, Lifestyle Media Oy

KOTISIVUT RAVINTOLAESITTELY

Ronja Honko
Ronja Honko
Ronja Honko, Lifestyle Media Oy.

KERRO MUILLEKIN



Ravintola Tampere kassajärjestelmä

karaokebaari Tampere

AJANKOHTAISTA

Lisää luettavaa
SINUA VOISI KIINNOSTAA

Hans Välimäki saapuu ravintola Koskeen – keittiömestarin Menu d’Automne tuo kulinaristit yhteisiin pöytiin 3.10.

Hans Välimäki saapuu keittiömestarivierailulle Tampereen ravintola Koskeen lauantaina 3....

Kahvila Laikku avautuu syksyllä Tampereen G Livelabista tutun huipputiimin operoimana

G Livelab Tampereen ja Nekalabin operaattori avaa kahvilan Kulttuuritalo...

Bistro Henriks ja Heart of Spain pintxokilpailun 2026 voittoon

Tamperrada-pintxofestivaalin yksimielinen ammattilaisraati rankkasi kisan voittajaksi Bistro Henriksin Possumunkki...