KotiArkistoidutPiemontessa lihaisat Carnivaalit 28.3.2015 asti - nopeat syövät hitaiden lihat

Piemontessa lihaisat Carnivaalit 28.3.2015 asti – nopeat syövät hitaiden lihat

piemonte nauta
Piemonten härkäpihvi odottamassa tirisevälle pannulle pääsyä.

piemonte-italialainenPiemontessa ollaan lihaisien asioiden äärellä, kun ravintola starttasi hulppeat Carnivaalinsa. Tarjolla on lihaa niin peuran, lampaan kuin häränkin muodossa ja lihojen kylkeen vapaasti valikoitavia lisukkeita. Kaveriksi siemaillaan laseittain myytäviä vanhoja viiniystäviä Piemontesta ja uusia tuttavuuksia muistakin maakunnista.

Carni-annoksensa voi koostaa omien mielitekojensa mukaan valitsemalla yhden lihan ja sille lisukkeen sekä kastikkeen. Annoksen hinta määräytyy lihan mukaan eli kastike ja lisuke sisältyvät hintaan.

– Olemme hiukan ehkä välttäneet pihvien tarjoamista, sillä tässä lähistöllä on kuitenkin asiaan vihkiytyneitä ravintoloita. Mutta nyt päätimme vastata asiakkaiden toiveisiin ja kysyntään teeman muodossa, ravintoloitsija Sakari Keinänen kertoo.

– Halusimme ehdottomasti myös riistaa mukaan, joten siksi peura on nyt valikoimassa.

Ravintola Piemonte

Myös lammas on tärkeä raaka-aine, sillä sitä käytetään Italiassa aika paljon. Lampaat liittyvät konkreettisesti myös luomuviljeltyihin viineihin, sillä päkätit laiduntavat viiniköynnösten keskellä lannoittaen samalla luonnollisesti. Carnivaaleille yritettiin saada myös kotimaista hevosta, mutta sitä ei nyt ollut saatavilla. Heti kun on, se kirmaa Piemonten keittiöön.

Myös kasvisruokaa Piemontessa on ja Carnivaalien aikana pasta sekä risotto ovatkin kuulemma kasvispainotteisempia.

Carnivaalit voimassa 28.3. asti tai niin kauan kuin lihaa piisaa. Nopeat syövät hitaiden herkut!

CARNIVAALI-MENU

Härän ulkofileetä (250g) 28.50e
Lampaan sisäfileetä vartaassa 28.50e
Peuran sisäpaistia 29.50e

Valitse lihan kaveriksi yksi lisuke ja yksi kastike. Ne sisältyvät annoksen hintaan.

Lisukevaihtoehdot:
-Paahdettuja hunajajuureksia
-Caponata
-Vuohenjuustoperunat

Kastikevaihtoehdot:
-Tryffelivoi
-Punaviinikastike
-Basilikamajoneesi

Teksti ja kuvat: Ronja Honko, Lifestyle Media Oy

KOTISIVUT RAVINTOLAESITTELY

Ronja Honko
Ronja Honko
Ronja Honko, Lifestyle Media Oy.

KERRO MUILLEKIN



Ravintola Tampere kassajärjestelmä

Ravintolat Tampere – Dabbal Kitchen & Bar

karaokebaari Tampere

AJANKOHTAISTA

Lisää luettavaa
SINUA VOISI KIINNOSTAA

Schnitzelhaus avaa oven ja hanat saksalaisen vehnäoluen monipuoliseen maailmaan – Vehnäolutviikot 3.7.–26.7.

Vehnäolut kuuluu Keski-Euroopan arvostetuimpiin oluttyyleihin, mutta Suomessa sen monipuolisuus...

3 viiniä ja 3 tapasta – viinitasting on hyvä esimerkki edullisesta elämyksellisyydestä Tampereen viinibistroissa

Tampereen Kauppakadun viinibistro Winebistro 1910 on järjestänyt vuoden 2026...

Teatterin Terassi palautti yhden Tampereen kaivatuimmista ja aurinkoisimmista terasseista

Tampereen Teatterin edustalla paistatellaan taas ruoan, juomien ja hyvän...

Restbar Group osti ravintola Kosken – keittiömestari jatkaa, palvelu vahvistuu Jaana Kariskosken johdolla

Ravintola Koski sai huhtikuussa uuden omistajan ja jatkaa toimintaansa...